Tänään haluan puhua siitä, miten ahdistuneisuushäiriö ja masennus vaikuttavat minun arkeeni. Elämäni monelle ulkopuoliselle näyttää varmasti tuiki tavalliselle, eikä kukaan joka ei kanssani vietä pidempiä aikoja samassa tilassa voisi huomata millaista taistelua käyn jokainen päivä. 

Moni saattaa ajatella, että mielen sairastuminen on keksittyä ja halua vältellä vastuuta ja elämää. Eikä siitä voi syyttää ketään, joka ei itse ole taistellut näiden asioiden kanssa. Ei niitä niin helppoa ole ymmärtää. Eihän mielen vointi kaikilla näy päällepäin. Masennus on monen ajattelemana sitä, kun ei enää kykene nousemaan sängystä ylös, hoitamaan kotiaan, lapsiaan, itseään. Mutta näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole. Itse pystyn melko pitkään pitämään itseni kasassa ja hymyilemään ja näyttämään ulkopuolisille, että pärjään ja kaikki on hyvin. Totuus on monesti kuitenkin juuri se, että niinä päivinä, kun minun oletetaan olevan sosiaalinen, kohtaamaan ihmisiä, jopa ”vain” perhettäni, käytän ne vähäiset voimavarani siihen, että näytän muille, pärjään kyllä.

Selviän siis hyvin arjen perus kohtaamisista pääsääntöisesti. Yleensä pystyn käymään kaupassa, kohtaamaan ihmisiä ja homma vain pysyy kasassa sen ajan mitä tarvitsee. Sitten saapuu ilta ja olen todella uupunut, itkettää ja ahdistaa. Olen kiukkuinen ja yksin. Vaikka täysin yksin harvoin olen, koska ainahan minulla tuo pieni päivänsäde kulkee mukana. Tyttö saakin sitten oman uhman keskellä ne äidin itkut ja kiukut katsoa. Tottakai pyydän aina anteeksi ja kerron hänelle, että äidillä ei nyt ollut hyvä päivä ja se ei ole hänen vikansa. Sitten kun saan lapsen nukkumaan, alkaa se paska äiti fiilis ja itken surkeuttani. Ja uskon, voi taivas uskon todella siihen miten huono äiti olen. Olen pettymys kaikille, minusta ei ole mihinkään. Vaikka niinä päivinä, kun järjenääni on vahvempi, tiedän että kelpaan ja riitän juuri tällaisena. Että elämän ei aina kuulu olla näin vaikeaa, jossain kohdassa varmasti kääntyy parempaan ja löydän taas itseni.

Entä sitten työelämä. En tosiaan tiedä mikä minusta mahtaisi isona tulla. Kaikki mitä haluaisin intohimoisesti tehdä, vaatisi yrittäjyyden. Pelkään sitä ajatuksena todella paljon, koska mieleni ei ole ihan kunnossa. Työn suhteenkin on vaikeuksia. Työ missä saisi jonkun verran kohdata ihmisiä, mutta ei liikaa, koska sosiaaliset tilanteet pelottavat minua ja vievät kaiken energiani. Työn jossa kuitenkin saisin käyttää luovuuttani, tehdä jotain mistä oikeasti pidän. Koska minun mielestä työn pitäisi olla mielekästä ainakin suurimman osan ajasta. Töissä vietetty aika on kuitenkin melko suuri. 

Joten pidemmittä puheitta (köhköh), vaikka päällisin puolin näytänkin täysin ”normaalille” hyvinvoivalle kansalaiselle, sisällä pauhaa ja arkeni on äärimmäisen rankkaa henkisesti. Mielenterveyteni vaikuttaa elämäni kaikkiin osa-alueisiin ja se on todella uuvuttavaa. Mieleni on jatkuvasti maassa ja ahdistunut siitä, kun tuntuu siltä kuin kaikilla ympärilläni elämä näyttää siltä mitä itse haluan. Haluaisin vain niin saada oman pääni kuntoon ja selvyyden siitä kuka olen ja mitä haluan elämältäni. Ja tiedon mistä näihin kaikkiin kysymyksiin löytäisin vastauksen. Siihen asti tyydyn olemaan rikkinäinen ja nauttimaan tuosta maailman rakkaimmasta ihmisestä. 

Miten sinä voit tänään?

Muistathan käydä tykkäämässä myös blogin facebook -sivusta. Sinne päivittyy myös aina uusimmat kirjoitukset, päivitän muuten kuulumisiani ja sitäkin kautta voitte laittaa halutessanne viestiä!