Minussa on sisällä kokonainen sapatti.

On viimeinen ilta Thaimaan saaristossa, istun tässä bungalowin terassilla ja kuuntelen kun jossain lähellä naukuu gekko. Kotiin palaaminen on kolmen yön päässä ja ajatuksissa on levollisesti se, miten olen saanut kellua tässä ihmeellisessä hyvyydessä menneet kuukaudet. Mitään ei jää tekemättä, kun palaa sapatista tavallisuuteen niin, että on muun muassa:

 Istunut lukemattoman monta tuntia erilaisten merien ääressä, tuijottanut ja kuunnellut 

niitä ja ollut kyllästymättä ikinä.  

Ratsastanut vuorelle hevosella.

Saanut hetkeksi oman saaren. 

Kävellyt sademetsässä pimeällä. 

Kävellyt Skytowerin ympäri. 

Vaihtanut vuotta kaksi kertaa. 

Nähnyt villin orangin. 

Tajunnut että mahdottomuuksia ei ole. 

Viettänyt Fidzin itsenäisyyspäivää. 

Ollut nuotion ääressä keskellä metsää. 

Joutunut vahingossa melkein mukaan uskonnolliseen kulkueeseen. 

Juonut mojiton pilvenpiirtäjän katolla. 

Hengittänyt hiljaa mutta syvään vanhassa metsässä. 

Viettänyt illan maoriperheessä. 

Roadtripannut uudessa seurassa. 

Snorklannut kilpikonnasopassa. 

Rakastanut kertoa muunmaalaisille siitä, millainen Suomi on. 

Kirjoittanut aika paljon postikortteja.

Pitänyt lämmintä sadetta.

Oppinut sukeltamaan. 

Nähnyt unia. Hienoja ja huonoja unia. 

Oppinut ajamaan mopolla. 

Saanut kapteeni Rowanilta riittävän pitkän halauksen.

Kiivennyt monille kukkuloille. 

Liikuttunut kyyneliin koska joku on niin hieno. 

Nukkunut lukemattomia päiväunia.

Uskaltanut enemmän kuin koskaan olisin uskonut. 

Tutustunut. Ystävystynyt. 

Jättänyt jäähyväisiä ja toivonut jälleennäkemistä. 

Uinut delfiinien kanssa. 

Nähnyt kaskelotin. 

Ihaillut ihmisiä. 

Nukkunut metrin päässä merestä ja nukahtanut sen ääneen. 

Joutunut pieneen rapukonfliktiin. 

Kävellyt paljon ilman kenkiä. 

Makoillut kajakissa yöllä tsiljardin tähden alla ja pakahtunut onnesta. 

Hahmottanut ja kasvattanut omia rajojani. 

Kuullut niin monenlaisista elämistä. 

Ymmärtänyt miltä ikävä tuntuu. 

Viettänyt monta viimeistä iltaa, miltei jokaisen niistä kaihomielisesti.

Seinäkiipeillyt. 

Lukenut ja kuunnellut kasan kirjoja.

Kirjoittanut kipinät sormenpäissä ja sitten ihan hitaasti. 

Ollut viivana samalla aaltopituudella. 

Saanut moneen kaupunkiin paikallisoppaan ja onnellisen jälleennäkemisen. 

Nähnyt tähdenlennon ja toivonut vimmalla. 

Nähnyt Elton Johnin keikalla. 

Opettanut suomen kieltä.

Sukeltanut luolassa pintaan. 

Kaivannut ihmisten lisäksi oikein hyvää punaviiniä. 

Päässyt akvaariotasohyppelypelissä tasolle 89. 

Pelannut beer-bongia ekaa kertaa koskaan. Tultiin tokaksi. 

Nauranut kun nenäapinat tappelee. 

Käynyt kolme kertaa elokuvissa. 

Tarjonnut apua ja saanut sitä. 

Jumpannut näköalatornissa. 

Tehnyt joitakin tulevaisuusliitännäisiä päätöksiä. 

Eksynyt ja silti ollut jotenkin niin perillä koko ajan. 

Nähnyt hyvin paljon lepakonkakkaa.

Vieraillut Hobbitonissa. 

Värjääntynyt vihreäksi. 

Käynyt malesialaisella kampaajalla. 

Väittänyt pubivisassa, että sana kiitos on kreikkaa.

Tehnyt kärrynpyöriä rannalla.

Pelästynyt ahnetta apinaa. 

Ollut yökylässä. 

Eksynyt pusikkoon missä vuohia. 

Puristanut heimopäällikön kättä. 

Järkyttynyt ja ahdistunut sodista ja kansanmurhista. 

Ilahtunut hienoista museoista. 

Syönyt hyvin ja jättänyt syömättä. 

Myysannut kahviloiden atmosfäärissä. 

Kiikkunut riippumatossa paljon. 

Odottanut ja jälleenkohdannut. 

Raivostunut katkeileville skypeille. 

Ihastunut lentokoneessa.  

Itkenyt salaa ja julkisesti. 

Nauranut ääneen ja herättänyt sillä huomiota. 

Laskeutunut luolaan vaijerin varassa.

Nauranut vesinukketeatterissa kovempaa kuin kukaan. 

Kömpinyt onton puun sisään. 

Kehunut itseäni tämän haaveen toteuttamisesta. 

Havahtunut uusiin unelmiin ja siihen miten vanhat kasvavat paksummiksi. 

Hengittänyt hyvin ja syvään ja helposti.  

Tämä lista ja miten lukemattomasti paljon kaikkea muuta. On ollut ihmeellistä. Monessa lähettämässäni postikortissa on lukenut, että tulen takaisin samana mutta enempänä. Niin se on kun minussa on sisällä tämä kaikki.  

PS: On kivaa tulla kotiin tällaisena. 

Hyvinvointi Mieli Matkat

Maailman hansikkaat on silkkiä

Turisti lipesi eilen nurin. Kävi niin, että olin siinä vähän käveleskelemässä Saladanissa etsimässä yhtä hyväksi kehuttua sukelluspuotia ja oli jotenki sellanen kevyt ja huoleton olo ja askel – olin näet ajellut siinä ensin vähän maailman vaaleanpunaisinta mopoa ja sitten löytänyt viihtyisän kahvilan ja juonut siellä oikein hyvää kahvia sillälailla hyvin syvästi  nautiskellen. Katse oli tietenki kaikkialla muualla kuin siinä kadussa mitä pitkin mä siinä köpöttelin – kuka sitä nyt askeleisiinsa keskittyy kun on vähän hei sitä muutakin ihmettelemistä siinä! Kaikki nämä asiat kun ottaa huomioon, niin ei kai se sitten ihan ihme ole (tai on se), että kun siinä kadussa on pieni speed bump niin siihen osuu ja pyllähtää kipeästi isovarpaan ja polven kautta nurin, vesipullo kädestä lentää yhtä toista turistia suoraan sääreen ja paikalle säntää mahtavia paikallisia nostamaan mua ylös ja kyselemään että oonko kunnossa. Joo oon mä, ylpeys tässä on nyrjähtänyt pahiten, kaikki on hyvin mutta minäpä nilkutan tästä tuonne apteekkiin kun näyttää tosta varpaasta tulevan aika paljon verta. Ei siinä oikeasti ollut mitään hätää, pistin varpaaseen tupon ja pesin polven naarmuista pahimmat katupölyt ja löysin sen sukelluspuodin ja pääsen sukeltamaan huomenna. 

 

Tää kompurointi ja kehosta löytyvät mustelmat (no niitä on vähän muuallakin kuin siinä polvessa, mhhmmmh) – sai mut sitten ajattelemaan sitä, miten älyttömän vähän mitään vastoinkäymisiä tällä reissulla on ollut. Olin henkisesti varautunut enempään ja jotenkin siihen, että niissä hankaluuskohdissa on kaikista tylsintä mutta varsin kasvattavaa, että on matkassa yksin. Vaan niin on maailma mua hellästi pidellyt ja vain täysin siedettäviä vastoinkäymisiä laittanut, jos niitä nyt edes vastoinkäymisiksi voi kutsua. Oli tuo eilinen kaatuminen (vitsi muuten miten ihmeellinen on ihmisiho kun se korjaa noita naarmuja!!) ja sitä ennen olen kaatunut Ubudissa ja Saigonissa (näistä syytän liukkaan flipflopin ja ei ihan tasaisesti kunnosapidetyn katukiveyksen kombinaatiota). Phi Phillä kaaduin yksissä portaissa ja nilkka nyrjähti sillee hiukan pahasti – sitä säikähdin sen verran että otin jo selvää mistä lähin länsimainen sairaala löytyyy jos tarvitaan, mutta ei sitä tarvittu. Oon kolhinut itseäni sieltä täältä mustelmille muutamaan kertaan – niin normia että en ees muista missä ja miten. Manilassa oli liki että myöhästytään yhestä lentokoneesta koska olikin vähän monta terminaalia. Muutama vilunkimies siellä täällä on onnistunut huijaamaan palveluista enemmän hynkkyä kuin niin sanottu listahinta olis ollut. Kepissä huomasin, että mun luottokortti on skimmattu ja sellanen itselleni tunnistamaton vajaan parin tonnin katevaraus killui korttitapahtumissa. Syntyi vähän häsläkkää mutta kävi niin onnellisesti ettei se varaus koskaan purkautunut ja olin taas omien rahojeni herra. Olen eksynyt paikkoihin mutta en kertaakaan lopullisesti. Olen jäänyt jumiin paikkoihin ennakoimattomasti, mutta löytänyt niistä paikoista hyvin paljon puolia mitä lyhyemmin olemalla tuskin olisin. Mulla on ollut kerran kunnon flunssa (kuumeet ja kaikki) ja kerran sellanen naurettava pikku tuhnu. Kaks kertaa on ollut turistivatsa ja sekin vain hyvin helppona versiona ja yhden yön olen valvonut koska vatsakrampit eli luulo että nyt se kunnon turistiplörö sitten iski (ei iskenyt). Olen myöhästynyt yhdestä veneestä – ei käynyt kuinkaan koska ei ole kiirettä mihinkään ikinä. Olen kadottanut kaksi kestokassia (joo-o, kaksi) ja yhden t-paidan (ei tule ikävä). Olen ostanut yhden väärän bussilipun vahingossa, mutta lahjoitin sen eteenpäin ja kaikille tuli lopulta ihan hyvä mieli. Yks apina on varastanut mun aurinkorasvan ja ollut sitä tehdessään vähän agressiivinen. Olen jäänyt kerran vähän mopon alle, mutta niin vähän ettei sitä edes lasketa. Nestehukka oli kerran melko liki mutta vain idiootti lähtee pyöräilemään Angkor Watiin (hotellilta n. puoli tuntia hiljakseen polkien) ilman pisaraakaan vettä 32 asteen kirkkaassa auringonpaisteessa. Reissun loppua kohden oon ollut välillä vähän uneton ja työt ajatuksissa, mutta toisaalta olen tän matkan aikana nukkunut paremmin kuin aikoihin kotona. Thaimaan aurinko poltti mun alahuulen (no kuka laittaa aurinkorasvaa huuliin hei??) mutta muuten palovammoja on ollut vähän (rasvaa ja varjoa! Rasvaa ja varjoa!!) Ai niin ja kaikkihan alkoi jo silloin muinoin Helsinki-Vantaalla, kun siitä välilaskuAustraliaan tarvittavasta ESTA-hakemuksesta oli siitä lopusta jäänyt se yksi enter painamatta ja viisumia mennä välilaskemaan Sydneyyn ei siis ollut. Onneks atk on nopeeta ja siihenkin koneeseen hienosti ehti kyytiin.    

Että kiitos maailma ja sun paikat. Kiltisti olet mua pitänyt ja antanut ihan vaan keskittyä siihen, että elää, kokee, ihmettelee. Niin ja onhan toi mun koominen kaatuilu aina tuottanut hupia kanssaihmisille – joka kerta joku on saanut lihavat naurut (mutta on ne ensin varmistanut että mä oon kunnossa. Paitsi Saigonissa missä se ukko vaan nauroi.).   

Hyvinvointi Hyvä olo Matkat Ajattelin tänään