Elämää laumassa

Kun on neljättä viikkoa hop on hop off -bussin kyydissä, on aikaa muodostella vähän mielipiteitä ja tunnelmia siitä, millaista se matkustaminen bussilaumassa on. Toisina hetkinä se on helppoa, yksinkertaista, just sopivaa ja vie täsmälleen oikeisiin paikkoihin – ja sitten on niitä toisenlaisia hetkiä kun ei nimittäin juuri huvita!! Olen juuri kuudennessa hop onissani, mikä tietysti tarkoittaa myös sitä, että tää on kuudes joukkue henkilöitä jotka mä tapaan. Osa tyypeistä on ennalta tuttuja aiemmista busseista, mutta suurin osa on uusia. Tai siis oikeammin mä olen uusi, suurin osa tästä kansasta on ollut saman bussin kyydissä jopa ihan alusta asti eli noin kolmisen viikkoa ja kokeneet koko retken kimpassa. Itse olen hyppelehtinyt busseista aina kun on ollut siihen joku syy tai välillä ihan vaan siks etten olis koko ajan tien päällä, menossa jonnekin, jatkamassa matkaa. Stopit ei yleensä oo pitkiä, pisin on tainnut olla neljä yötä ja niistäkin yksi kului risteillessä Bay of Islandilla, mutta tässä matkailun formaatissa jo kaksi yötä synnyttää ajoin kovin tervetulleen tunteen asettumisesta. Sitä levittää jo vähän kamojaan (rinkan päälle tai ympärille) ja toimii uusien mestojen nurkissa niinku ne olis muka kovinki tuttuja. Mulle hop offit on olleet hetkiä, jolloin tuntuu taas enemmän siltä, että on reissussa oikeasti. Silloin päättää itse, aikatauluttaa itse, valitsee itse, tekee tai jättää tekemättä, on enemmän tilanteen niskan päällä. Kun on bussin kyydissä, mennään sinne minne bussi vie – ja se on tietysti just niinku pitääkin. Tää yritys jonka kyydissä mä matkaan, tekee tällä reitillä aika monta eksklusiivista stoppia paikoissa mihin muuten ei pääsisi (niinku se sinisten sorsien retriitti mistä jo kirjoitin) ja sen lisäksi vie mua näihin ”pakko kokea” -kohteisiin, mihin olisin matkustustyylistä riippumatta hakeutunut. 

Ne ei huvita!!!! -hetket on sitten niitä hetkiä, kun joku näistä erikoisemmista stopeista ei oo omien preferenssien joukossa. Tai niitä, kun vaan tuntee olevansa auttamatta liian vanha siihen seuraan missä matkustaa. En oo tälläkään hetkellä ihan kaikista vanhin, mutta ehkä toisiks. Yleisesti ottaen mä aattelen et pärjään ikäeron kans aika kivasti (tai nuorisolaiset pärjää mun kaa – tirsk!) mutta kyllä mä aika hakematta löydän senkin tunnelman missä vuodet tuntuu. Useimmat tyypit on kivoja, mut kun ne on joissain asioissaan vielä niin tuoreita – siinä on sellanen ero. On siinä ehkä vähän sellasta huokailuakin joukossa, että miten siisti tyyppi oisin ollut jos oisin tajunnut matkailun päälle jo silloin ku olin likempi 20 enkä vielä 40. Tarpeetontahan se on, mut aina välillä sitä kuitenki eksyy niihin ajatuksiin – kunnes läpsii itseään henkisesti molemmille poskille ja tajuaa et mä oon tässä nyt ja se on just niinku on. Hyvää ja hienoa. Sitten sellanen ei huvita!! hetki on ollut toistuvasti se, kun tulee uuteen bussiin, uuteen seuraan ja aloittaa kaiken taas alusta joko helposti lähestyttävässä tai sitten sen vastakohtasessa seurassa, joukossa missä on niin tiivis yhteisyys ettei siihen sovi uusia. Olen väsynyt työntämään itseäni keskusteluihin, väkisinjuttelemaan (terveisiä Essi!!), taas kerran kertomaan että joo kuus kuukautta reissussa ja nimi on tanja ja suomesta tullaan ja joo talvi on kyllä yleensä tosi kylmä. Mä tiedän et se kuuluu tähän kuvioon, mut se kyllästyttää mua ja hetkittäin oon antanut sille väsylle periksi, ollut suosiolla sellanen takarivin tarkkailija, enemmän omissa ajatuksissani kuin äänessä, täysin tietoisesti valinnut oman pienen yksityisen tilani ja murjottanu siellä. Lisäks on sanottava, että oon ollut kyllä sillai onnekas, että jokasesta bussista on pakottamatta ja luontevasti kuitenkin löytynyt oma kohta, omat ihmiset, juttuseura, joku jonka kanssa nauraa, joku joka on hyvää kävelyseuraa ja joku jonka kanssa voi joskus unohtua punkkupullon ääreen höpisemään. Tässä sitä huomaa taas sen vaiston ihmisistä – miten jotkut tyypit tuntuu heti omemmilta, niiltä sellasilta joiden ympärillä ja seurassa ei mikään ole pakkoa. Ja niiltä, joiden hyvästeleminen tuntuu raskaalta ja tahmealta – siltä sellaiselta että tietää että tuota tulee kyllä ikävä. Näkemiit on jatkuvia ja se surullistuttaa. Tää on nyt mun viimeinen bussi. Taas ne uudet tyypit (paitsi kaks vanhaa tuttua), kokonaan uusi aloitus, potentiaaliset 40 moikkaa, sosiaalista ponnistelua, ehkä jotain ystävystymistäkin. Vajaa viikko aikaa ja niin se vaan menee, että ajatukset alkaa kääntymään uusiin maihin, uusiin elämyksiin, toisenlaiseen seikkailullisuuteen, uusiin maisemiin.  

Busseihin on välillä ollut aika hankala saada paikkaa varattua. Ollaan varmaan vähän hankalassa vuodenajassa kun vielä ei oo ihan kesä ja meitä turreja kuitenkin on jo aika paljon – ei kuitenkaan ihan tarpeeksi että olis noita busseja kierroksillaan enemmän. Seuraamus tästä on se, että hop offit on aina riski, voi olla että jäät jumiin johonkin paikkaan odottamaan että löytyy seuraava vapaa paikka bussiin. Se tekee matkan suunnittelusta kohtuullisen hankalaa vähintäänkin niille, jotka suunnittelee – itsehän olen pitäytynyt mallissani tehdä päätöksiä aika tosta vaan tunteen mukaan. On ollut onni myötä sen kanssa, että on päässyt aina haluamaansa bussiin jatkamaan taas matkaa. Noin markkinointiviestin kannalta (mitä tässä turreille myydään) oon kuitenkin kuullut sen verran ihmisten hankaluuksista, että ei tää nyt ihan ole täyttänyt hop on hop off bussin ytimessä olevaa tarkoitusta, sitä sellasta että voit rakentaa oman matkasi just kuten haluat ja bussi on siinä käytettävissä aina kun tarvitaan.  

Mulle ehdottomasti vaikeinta tässä konseptissa on tämä laumassa tekeminen. Kun pysähdytään, otetaan samat valokuvat, jonotetaan vessoihin, kiirehditään take away kahvijonoihin, yritetään pysyä aikataulussa ettei muitten tartte odottaa. Kun kuski sanoo että tuossa kioskissa myydään hyvää jäätelöä, kaikki juoksee ostamaan sitä jäätelöä koska silloin on jäätelönostotauko! Sitten nökötetään taas bussin kyydissä kunnes taas pysähdytään tekemään jotain samaa asiaa. Vaikka mä olen käyttänyt busseja lähinnä paikasta toiseen siirtymistarkoituksissa, on mua silti monta kertaa kiristänyt tämä joukkona puuhastelu – se on just sitä mikä aina vetää suupieliä vähän ylöspäin aasialaisia bussituristeja katellessa. Kiristänyt siltikin, vaikka niitten bussien sisältä on löytynyt loistotyyppejä. Tarinan opetus: vuokraa auto. Ens kerralla ja kaikkina kertoina siitä eteenpäin, vuokraa auto.