Hop hop hopiti hop

Kas. Paratiisisaarilla sataa. Tänään jo neljättä päivää putkeen. Herkullinen kohta istua sateelta suojassa, tuijotella kanssakansalaisia välillä kiusallisenkin pitkään ja lisätä matkakertomukseen luku joka kertoo saarihyppelystä Fidziläiseen tapaan. Tää on nimittäin ihan omanlaistansa hupia – mikä tietysti on just niinku pitääkin, maassa maan tavalla ja mitä näitä viisauksia nyt onkaan…. Täällä jutun juju piilee kaiken paketoimisessa helposti kulutettaviksi paketeiksi. Turisti valitsee startissa lähinnä sen tason millä haluaa matkustaa ja loppu hoituu siitä eteenpäin kuin itsestään. Tasot luokitellaan tietysti coconutseissa – niitä on välillä 1-3 (ykkönen tarkoittaa tässä luokittelussa simppeliä, kun taas kolmonen on luksööriä). Näiden luokkien lisäksi resortit ovat toki suhteessa toisiinsa erilaisia ja osa melko paljonkin hienompia kuin toiset ja se synnyttää vähän niinku sellasen kaksitasoisen luokittelun – superhienossa resortissa 1 coconut voi olla jotain ihan supermahtavaa kun taas vähän rososemman resortin kolmoscoconut voi olla sellanen ”perus”. Kaikkialla on tarjolla kaikenlaista majoitusta yksityisbungaloweista dormeihin – joka kukkarolle ja yksityisyydentarpeeelle siis löytyy. Ja kyllä, meiningistä riippumatta nämä kaikki ovat nimeltään resortteja – eivät hotelleja, hostelleja tai muuta, vaan resortteja kaikki tyynni. Kilpailua per saari ei ole. Täällä siis ei voi hypähtää katamaraanista reppu selässä ajatuksella että etsin majoituksen sitten perillä, virallisten sääntöjen mukaan katamaraanista ei saa edes poistua jos majoitusta ei ole tavalla tai toisella buukattu etukäteen. Katamaraanilla matkustamista varten voi joko ostaa joka matkan erikseen (vaatii paljon hynkkyä) tai x päivää kestävän Bula passin, jolla voi saarihyppiä laivamatkojen puolesta niin paljon kuin haluaa (mulla on tää). Useimmat hankkivat passin jota kutsutaan Bula Comboksi, siinä on sekä laivat että majoitus olemassa, mutta se ei jousta yhtään, vaan vaatii että on ennalta mietitty ja päätetty missä saarissa haluaa olla ja kuinka kauan – maksun hetkellä sitten tsekataan ottaako ykkösen, kakkosen vai kolmosen kookospähkinät. Kaiken tämän lisäksi voi hankkia ns. full monty -paketin, missä on merimatkat, majoitus JA valitut aktiviteetit (esim. snorkkeloinnit, sukellukset ynnä muut sellaset retkeilyt). Itse ahdistuin ajatuksesta että mun pitäis etukäteen mun suunnittelemattomuusmatkallani tietää, mihin saariin haluan mennä ja hankin sitten tosiaan vaan sen bula passin ja oon buukkaillut majoitukset saari kerrallaan aika fiiliksellä. Melkein kaikki valinnat on osuneet hyvin, yks meni aika huti mutta toisaalta… sitä on tyynen meren ääressä, sitä on snorkkelit korvissa puolet päivistä, sitä nukkuu ihan ihanan paljon – että ei siinä ihan kauheesti hukkaan mene. Oon tähän mennessä käynyt neljällä saarella ja kaks tai ehkä kolme on vielä edessä riippuen vähän siitä mitä valitsen tehdä – mikä taas riippuu siitä miten noi sadepilvet aikoo kehittyä mun ylläni. Jos hyvin sateista, saatan lyhentää saarihyppelyä muutaman päivän ja käydä pääkaupunkiretkellä Suvassa. Jos taas aurinkoa, saatan vetelehtiä saaristossa kunnes on mentävä Nadiin ja siinehän on mentävä viimeistään 26.10. koska 27.10. lentää aamulla anivarhain yks lentokone Samoalle ja mä sen kyydissä. Ohhoh! Hetken mielijohde – mikä ihana tila!!

Sananen ruuasta. Turistien elämysten paketointi on viety sillä tapaa äärilleen, että täällä ei tartte ajatella edes sitä mitä söisi. Majoitusten hintaan (tai joskus eri kustannuksella) sisältyy nimittäin kaikkialla niin sanottu meal plan – sen myötä ruoka tuodaan nenän eteen kolme kertaa päivässä ihan sellasena kuin se kulloinki on. Ekoina päivinä olin ihan et tota et miten se oli niinku? Sittemmin sitä on tottunut. Nyt oon tämmösessä Blue Lagoon- nimisessä (kyllä – se leffa on kuvattu tässä lähellä, muistanette nuoren Brooke Shieldsin pikkuisissa bikineissään ahhhahahhahahhahahhahaaa) vähän niinku hienommassa resortissa, missä saa valita oman ruokansa – turistipolo joutuu ajattelemaan itse täällä nyt sitte. Ihan itte tiiättekö tekemään valinnan! Saas nähdä nyrjähtääkö mun aivot sellasesta. Ruuat resortista toiseen vaihtelee vähän, mut kaikkialla erilaiset kasvismössöt on aika pop ja sehän mulle sopii. Riisiä olen onnistunut välttelemään kohtuullisen hyvin toistaiseksi ja erilaisia päivän saaliita oon syönyt monesti. Tykkään päivän saaliista tosi paljon. Tykkään myös oman ruokani valitsemisesta sitä myöden paljon että tulee olemaan ihan tosi hyvä kun taas ollaan ihan perinteisessä tuos on toi menu ja siit voit sit osoitella mitä aiot tänään syödä.   Turistit pitää aktiivisina meri. Kaikenlaista meritouhua on tyrkyllä joko ilmaiseksi tai hintalapulla (lue snorkkeli, kajakki, uimarengas, sukellus, uimahommat sekä tietysti tärkeimpänä kaikkien erilaisten turkoosien sävyjen loputon ihasteleminen). Joka saaressa on lisäksi ollut jonkinlainen saarenympärikävely (mä menin muuten yhden sellaisen kanssa vähän niinsanotusti pitkäksi ja eksyin sellaseen aika ikävän piikikkääseen pusikkoon missä yleensä hengaa vaan vuohet. Silloin myös mä). Sitten on tarjolla visiittejä fidziläisiin kyliin, missä pääsee näkemään paikallisten elämää (tai ainakin jotain valittuja osia siitä…). Kävin yhdessä, paiskasin kylän päällikön kanssa kättä ja kyselin siltä vähän juttuja. Ukko oli hampaaton mutta viisaan oloinen – chiefin tärkein tehtävä kylässä on pitää kyläisistään huolta. Must se on aika hyvä tärkein tehtävä. Muita aktiviteetteja on sitten pienessä mittakaavassa, tehdään koruja ja opetellaan kieltä ja sen sellasta. Ja sitten on tietysti se kaikista tärkein. Lojutaan riippukeinussa, luetaan kirjoja, haaveillaan, nukahdellaan välillä  ja hengitellään vapautuneesti. Sellasta erilaista kuin oma arki.