Liian pitkät minuutit (noin kaksisataakymmenen kappaletta)
Haluaisin tässä vaan sanoa, että on tosi totta mitä ne sanoo että odottavan aika on pitkä. Se on sen lisäks paksu, leveä, hidas ja lähestulkoon sietämättömän levoton! Sellasta oli kun odotin yhtä lentoa Helsingistä Lontoon kautta Kuala Lumpuriin saapuvaksi. Millon se tulee? Onks se jo laskeutunut? Miksei se mee nettiin ja vastaa mun viestiin? Mitä kello on? Pitäskö vaihtaa vaatteet? Kummassa sängyssä se haluaa nukkua? Ai täällä on parveke, mä meen sinne eiku mä tuun sisälle takasin ku on toi ilmastointi. Mua palelee vähän mistä tota ilmastointia saa pienemmäksi? No mä meen takasin parvekkeelle, mut mitä kello on? Miksei siit kuulu mitään? Missä se on? Kauan sillä menee et se on KL Sentralista ajanut tähän taksilla? Mitä jos on kauhee ruuhka? Onkohan se ihan poikki? Pitäskö vaihtaa vaatteet? Mä meen suihkuun. Mitä kello on? Miksei kello oo enempää? Miksei se laita jo viestiä? Onkohan sillä nälkä? On niin siistii niin siistii niin siistii! Mitä kello on? Ehtisinks mä ottaa päiväunet? Eiku mä meen sinne suihkuun ja sit mä vaihdan nää mun vaatteet ja sit mä istun tos parvekkeella ja luen kirjaa. Mut onks mun puhelimes ääni päällä et mä kuulen kun se laittaa mulle viestin? Niin siis mitä kello on? No sen pitäs olla jo laskeutunut miksen mä kuule siitä mitään? Tuli joku viesti! Se on laskeutunut, me ollaan samassa maassa, mä lähen hakemaan sen taksilla sieltä kentältä!! Eiku mä tilaan sille huonepalvelusta kaiken mitä sieltä saa. Mut sit mä en tiedä millon se on täällä ja sit kaikki on jäähtynyttä ja lämmennyttä ni en mä voi vielä tilata mitään. Mitä kello on? Ai sen matkatavarat on hävinnyt no voi hitto mut millon se on täällä? Ai ei se tiedä ku pitää setviä et voi mennä hetki. Pitäskö vaihtaa vaatteet? Itkettää. Naurattaa. Jipii se on junassa!! Jipii se on taksissa!! Se piippaa kun se on alhaalla, mä meen sitä vastaan! Pitäskö vaihtaa vaatteet? Itkettää. Se on täällä kohta. Naurattaa. Kaikki laittaa viestejä ja kysyy joko te kohtasitte. Vastauksissa on kirjotusvirheitä, sormet ei pysty keskittymään. Kohta, kohta!! Kestää liian kauan! Nyt se soittaa! Mää kaadun! Apua se on täällä! Apua!! Missä mun avainkortti on?? Apua!! Se on täällä!!
Sitten on se hetki kun hissi on liian hidas (noin minuutti). Sitten on se hetki kun matka hissistä aulan läpi etuoville on liian pitkä (noin kaksitoista metriä). Sitten on se hetki kun silmät osuu siinä aulassa omaan, tuttuun, rakkaaseen. Se hetki kun tajuaa vasta vähän että siinä se nyt on, ei meinaa sitä oikein uskoa. Se hetki kun juoksee sen luo. Se hetki kun rutistaa sitä ja kyyneleet valuu. Se hetki kun sit oikeesti kuitenkin enemmän naurattaa. Se hetki kun istutaan hotellihuoneen sängyissä ja käydään läpi kuulumiset hirveen pitkältä tuntuvalta ajalta. Se hetki kun vaan hymyilyttää kun kattoo sitä lennoista ja aikaerosta väsynyttä naamaa ja rakastaa sitä. Se hetki kun juottaa sille vähän kaljaa koska se on lomalla ja tässä ja täällä. Se hetki kun tajuaa miten arvokasta se on ja vaikka koko ajan on tienny että se tulee niin se on silti jotenkin yllätys. Se hetki kun kaikki on uudessa alussa missä matkan tekemisen saa jakaa. Niinku hirveen paljon parasta.
Me (ei mä, me!!) on tässä sitte vietetty joulua Kuala Lumpurissa ja sitten tultu Malesian Borneoon. Joulu malesialaisittain oli kaupunkielämää, drinkit pilvenpiirtäjän katolla (aika huiput maisemat), illallinen katukeittiöstä (suurnam!!) ja erittäin blingblingistä joulukoristelua kaikkialla.
Niin, ja liikutusasteikolla erittäin herkistyneitä hetkiä (lue itkin jotain litran) mulle, kun eräistä viimein saapuneista matkatavaroista purkautui aattoiltana kaikenlaisia muistamisia kaikenlaisilta tyypeiltä (tanakasti kiitoksia vielä kaikki te!! Ja Maria kun muina muuleina jaksoit kantaa sen kaiken mulle! Ja Sä olit silti mun paras joululahja!!). Ja kun skypetin Salmisheimolle Turkuun, kaikki siellä oli tutun ja rakkaan näköstä, heimo oli just syönyt ja tuli syvä ikävä olla siellä niiden kaa. Vaikeita paikkoja traditioihmiselle nämä tämmöset). Ja kun otettiin ystäväskype kolmistaan yhteen helsinkiläiskotiin ja siellä oli yks sellanen jota on kauhee kaipuu. Vaikka siinä kohassa jo naurattikin vähän, meillä oli viilentävät kasvomaskit päällä ja vilkkuvat tonttuhatut päässä, näytettiin superurpoilta ja kikatettiin. Poissakotoa jouluks oikein oikein kelpo!!
Borneo onkin sitte ollut sellasta, että siitä syntyy ihan oma tarina toisena kertana. Sen sanon mainokseksi, että tää on sellasessa en olis uskonut että omin silmin tulen näkemään -mielessä ollut jokapäivähuikeeta. HUIKEETA!!!!! Me vaihdetaan täällä tänään uusvuosi kuus tuntia ennen koti-ihmisiä, mennään tsekkaa edeltä et 2016 on taas tuore ja kiva – etukäteen tuntuu siltä että kyllä se on. On se!