Kyl niimpal kärssii sai
Tää uusivuosi. Se niinku kestää ja kestää. Tyypit vaan bailaa ja bailaa. Ne täyttää kaikki junat ja sit ihan varmaan naureskelevat partoihinsa tai niihin tikkumaisiin viiksiinsä ku turisti maksaa epämukavasta yöbussista hirveet hynkyt eikä pääse lähellekään sinne mihin olis oikeesti halunnu. Joka paikka on täys noita ihan törkeen kauniita valoja ja turistimassoihin sotkeutuu uudenvuodenlomiaan viettävät paikalliset jotka kiljuu ja ottaa selfieitä ja täyttää kaikki kadunkulmakuppilat ja mahtuu niihin naurettavan kokosiin tuoleihin paljon turistin länsimaista laardipersausta paremmin. Puolet kaikesta on suljettu ”koska uusivuosi” ja se mikä on auki maksaa jotain tuplat siitä mitä oikeesti. Matkamuistomyymälöitten myyjät on niin aggressiivisia et alkaa pelottaa vaiks mä vaan vähän halusin katella tässä näitä sun tuotteitas ja tossa joessa kiikkuvat venekyytsärimummot huutaa täysillä koska se kyyti pitäs ottaa jo ja kaikkien turistien ja heti!!
Sit tää ilmasto. Viiteenkymmeneen vuoteen ei oo ollut keskeisessä Vietnamissa näin kylmä ku nyt on. Kai se on selvää että mun rinkasta on kaikki lämmitysvaatteet lähetetty heti tarpeen loputtua kotiin (no hei Uudesta-Seelannista jo) ja saattaa pikkasen paleltaa ku iltasin lähtee t-paitasillaan kaupungille pöhisee. Puhumattakaan siitä miten mahotonta on peseytyä ku huoneessa on niin kylmä ettei voi lähteä peiton alta mihinkään ainakaa alasti. Sit ku yhtenä päivänä onki taas lämmin ni heti tulee liian hiki ja merenrannassa käy niin kovat aallot ettei ees kuule mitä ajattelee. Ja se hiekkaki on sellasta ärsyttävän hienoa joka menee joka paikkaan ja sit joutuu kattelee niitä erikoisia melkein pyöreitä kalastusveneitä ja hymyilemään iha urpona ku ne on niin söpöjä. Kaupustelijamummelit niissä hassuissa hatuissaan kertoo vitsejä ja niillä on joka hetki happy hour ja kaikki niitten tarjottimella ois vaan one dollar ja siihen ne istuu sun viereen juttelemaan kivasti vaiks sanot että en osta sulta nyt millään dollareilla mitään.
Jos sinne suihkuun sit tarkenee mennä ni siel on vedenpaine on aivan väärässä suhteessa siihen miten paljon mun päässä on tätä tukkaa. Ei niinku pysty sietämään sitä lirutusta kovin tiiviillä tahdilla ja sit sitä pyörii muina hippitukkina – kuka sitä ny likasta tukkaa jaksais sit kammatakkaan – ja odottaa vaan mistä kohasta eka rasta alkaa kasvaa. Ja ohan se nyt iha naurettavaa että omasta ikkunasta näkee suoraan riisipellolle missä joku ainaki satavuotias peltotyöpapparainen kyykkii takapuoli pystyssä aina ku siitä ikkunasta kattoo ulos ja et yhen loistomman hotellin valokyltin eessä loikoilee lehmä eikä kukaan saa sitä liikahtamaan koska sitä ei huvita. Sit on se asia et on sillee vanha et kaikki patjat on joko liian pehmeitä tai liian kovia ja selkä on koko ajan soirona ku ei saa omassa sängyssä nukkua.
Kaupungilla pyöräily on siis ihan hirveetä hommaa koska joko hiki tai sit horkka ja siinä eksyy vielä niille maailman sööteimmille pikkukujille ja näkee ihan kaikenlaisii yllätyksiä. Fillarien jarrutki kitisee ku jarruttelee, sormet rasvassa saa niitä ketjuja nostella takasin paikoilleen eikä kukaan noudata liikennesääntöjä tai usko punasia valoja. Kuka nyt ei usko punasia valoja?? Vastaantulijat antaa läpyjä ja huutelee moikkaa ja hymyilee, hirveen vähän on sitä kunnioitusta ihmisen omalle reviirille. Ja ne mopot. Ei voi missään olla niin paljon mopoja joka paikassa koko ajan tööt tööt. Mitä sit et oli mun oma vika et kerran jäin vähän alle ja kuski vaa oli huolissaan musta ja toivotti hyvää uutta vuotta ja oli ihan et silmillä katotaan ku ylitetään sitä tietä. Tööt.
Ruuasta sanon vaan et kai se ny ahistaa ku kolmen metrin välein on joku kuppila missä on takuusti hyvää ruokaa minkä syömistä ei malta lopettaa. Et minkä niistä sit valitsee. Eikä mua oikein enää huvita toi riisi tai nuudeli tai se sipuli mitä joka paikkaan pitää laittaa joku kaks kokonaista molluskaa. Se kahviki kestää tulla jotain ihan liian kauan siitä suodattimesta läpi ja mikä määrä kofeiinia se nyt on sit se liru siinä lasin pohjalla kun se sinne viimein on tippunu. Tip tip. Terassilla jos istuu se ehtii kylmäkski mennä ennen ku tippuu loppuun eikä kukaan ikinä muistuta et oikeesti se on jääversiona viel parempaa ku kuumana se kahvi. Sit on nää illalliset ku muutenki se on hetki hetkeltä surkeempaa tää yksin illastaminen ja sit tulee huutia ku istuu liian isoon pöytään yksin ku pitäs istuu siihen pöytään mihi mahtuu maksimi kaks henkilöö ettei vie sitä pöytää mihin vois mahtuu neljä henkilöö – et hiero siinä sitä nyt oikein mun naamaan sit vielä et mä yksin täs nyt yritän nauttia täst illasta niinku vaikka oonki tämmönen norman nofriends.
Kyl sit kans kyllästyttää toi rinkka. Se on rikki aika monesta kohtaa ja haisee vähä kalalle ku yks filippiinin bussikyyti valutti sen päälle jotku kalaliemet ja sen sisällöstä kaikki alkaa olee aika nähty. Et ei oo kovin siistii ajatella sitä et joillain tyypeillä on niinku vaatekaapit ja puhtaita vaatteita jotka ei haise pesuloitten pesuaineilta tai hieltä tai aurinkorasvalta ja niissä on niinku vaihtelua ettei ihan tällä rotaatiolla tartte aina niitä samoja mihin on nii kyllästyny et matonkuteiks tekis mieli laittaa.
Et on tässä aika vaikeeta ollu.
Jengi niitä kävi sieltä sit ostelemassa ja vei mopojen kyydissä kotiin, se vaan mua joka kerta naurattaa kun näkee näitä tyyppejä jotka kuljettaa skootterilla jotain sitruunapuuta eikä oo siit moksiskaan. Vaikka kyydissä ois jo vaimo. Ja vauva. Ja koira. Ja se aiemmin mainittu katukeittiövarustus. Ihmiset on aasialaiseen tyyliin pikkuruisia, hirveen vilkkaita ja toisaalta täysin kyvykkäitä ottamaan tirsoja mitä yllättävimmissä paikoissa ja ne puhuu nopeesti ja korkealla nuotilla – ja käsillään. Ihanimpia on vanhukset, ne valkotukkaiset ja hampaattomat seniorityypit jotka on mukana katuhulinassa ihan niinku kaikki muutkin, tekee monesti vielä hommia nuorisoa nopeemmin ja hymyilee yleensä vastaan kun niille hymyilee ekana. Ilman niitä hampaita. Kaikenkaikkiaan mä olen aika yllättynyt siitä, miten paljon Saigon mua alkoi viehättämään visiittini aikana. Mä olen näitten suurten kaupunkien kanssa perinteisesti ollut hiukan huono, ei ihan vähiten siks että mulla on äärimmäisen pitkälle kehittynyt kyky eksyä simppelimmässäkin ruutukaavassa, saati sitten kun ympärillä on yheksän miljoonan asukkaan ja vinojen katujen hässäkkä. (Saigonissa eksyin muuten vain neljästi ja päädyin aina kuitenkin ennemmin tai myöhemmin perille. Onni että minuuttiaikatauluja ei ole. Ja että tykkään kävelystä.) 