Tuokiomash-up

Joka päivä on kuuma. Viemärien ja seisovan veden lemuun sekoittuu auringossa kuivatettavien pikkukalojen haju. Kalastajat kiikkuvat meressä pienen pienillä veneillään, sukeltavat välillä katsomaan onko vesissä saalista. Kapeilla kaduilla tricyclet ja mopot pärisevät taukoamattomana äänimattona, siellä täällä joku tööttää, jalankulkijat kävelevät hitain askelin muun liikenteen joukossa, varovat alle jäämistä. Pienissä kojuissa myydään kaikkea bensakanistereista ruoka-annoksiin, banaaneja ostavat turistit herättävät hilpeyttä. Kaikenmittasia ipanoita on joka paikassa leikeissään, koulupuvuissa matkalla kouluun, vanhempien jaloissa. Tuolla pieni poika pissaa katuojaan, miehet vieressä nauravat kun poika osuu melkein turistin nilkoille. Saarihyppelyretkiä lähisaarille on tyrkyn viiden metrin välein. Pyykkiä kuivuu naruilla kaikkialla. Kerjäläisiä on onneksi näkynyt vain vähän. Tricycle-kuskit huutelevat ”Ttricycle ma´am! Hot springs ma´am!” ja hymyilevät vaikka kyydistä kieltäytyy. Mopon kyydissä voi olla kokonainen perhe. Pikkukuppiloitten terasseilla grillataan kaloja ja kanaa, savu luikertelee tuulen mukana. Koiria lönköttelee kaduilla ja rannoilla, talojen pihalla on kanalauma, joku yksittäinen kissa vilahtaa välillä jossain. Paikalliset pitelevät päivää istuksien, jossain joku aina nukkuu. Turisti-infot on tottumattomia suosittelemaan kohteita, niissä hämmennytään kun oma suunnitelma on liian levällään. Katsekontakti ja hymy saa vastaukseksi hymyn. Vitsailu on suosittua. Huikeita lauluääniä kuulee usein. Useimpia vastauksia seuraa helmeilevä kikatus. Filippiinot on pienikokoisia. Ruuhkabussissa samalle penkille mahtuu turisti, äiti kolmen lapsensa kanssa ja perheen matkatavarat. Turistilla on ahtainta. Meri on koko ajan lähellä ja siinä on kymmenen erilaista sävyä. Veneet on kauniisti maalattuja ja erikokoisia ja jokaisen boatmanin vene on tietysti se paras. Veneillä pääsee paratiisisaariin ja snorklaamaan hienoja riuttoja.

Paratiisisaariretkillä saa parhaat lounaat, boatmanin grillaamaa kalaa riisillä ja vihanneksilla. Jälkiruuaksi on hedelmiä. Rantalounaita lukuunottamatta ruoka ei säväytä. Hienon hiekan tuntu varpaitten välissä ei kyllästytä. Aurinko hikoiluttaa kun sen alla lukee pokkaria. Meressä väijyy reviiriään suojeleva kala joka puree jos menee liian lähelle. Laumassa liikkuvat turistit myös snorklaavat laumassa. Valtamerilaivassa voi nukkua kohtuullisesti kun virittää punkasta pesän. Sukeltamisen oppiminen vaatii paljon unta ja rohkeutta. Hengittäminen syvällä veden alla on ekaa kertaa ihan päräyttävää. Syvyyksissä leijuessa tuntuu siltä, että on avannut itselleen mahdollisuuden ihan uuteen, ylpeys röyhistää. Dive shopin Viviennestä tulee neljän päivän aikana ystävä ja väsymätön paikallisopas. Uneliaassa kalastajakylässä omakin vauhti hiljenee entisestään. Hedelmämehut on herkkua. Lukeminen on ajanvietekärkeä ja kirjanvaihtopisteet just parasta. Hiki on enemmän kuin että ei hikoilis. Aurinkorasvan, hien ja suolaveden sekoitus kirvelee silmissä. Paikallinen olut on hyvää, kahvi ei. Tricyclet ja jeepneyt on värikkäitä ja niillä on nimi joka kertoo kuskin elämästä. Jotkut kuskit on puheliaita, toiset ajaa vaan. Kuumassa lähteessä haisee ilmavaivoille. Kirkoilla on lennokkaita mainoslauseita ja varsin kirkkaat jouluvalot. Korttipelissä myös tuurilla on osuutensa. Koko kehon hieronta on ihanaa mutta filippiinoilla on vähän liiankin voimakkaat sormet. Internetti on melkein kaikkialla niin hidas että on parempi olla ilman. Kun joutuu pakon edessä Manilaan, voi sitä  kompensoida vähän paremmalla hotellihuoneella joka on isompi kuin mun eka kalliolainen vuokrayksiö. Helsingin ”liikenneruuhkat” on ihan paperia verrattuna Manilaan. Muita suomalaisia tapaa silloin tällöin. Kaks viikkoa menee nopeasti mutta tuntuu pidemmältä. Kaks viikkoa on vielä edessä tätä maata. Onneks on. Pidän.