14 asiaa jotka tulevat tapahtumaan ennen vuoden puolta väliä

20190116_111701.jpg

 

– Olosuhteet eivät luo onnea. Kaikki lähtee itsestäsi. – aionkin kevään aikana tehdä juuri sellaisia asioita jotka sillä hetkellä tuntuu oikealta.

– Kasvojen atooppinen ihottuma. Mulla puhkesi viime kesänä atooppisen ihottuman oireet kasvoille. En aluksi tajunnut koko asiaa ja luulin näppylöiden johtuvan stressistä ja siitä etten puhdistanut kasvoja hiestä heti liikunnan jälkeen. Syksyllä äiti mainitsi ja muistutteli että ”lapsena sulla kyllä oli atooppista ihottumaa”. Pari viikkoa sitten aloitin käymään valohoidossa ja edessä olisi huhtikuulle asti kestävä hoitosarja ja kokonaisuudessaan kasvojen ihonhoitotuotteiden vaihto.

– Kaikki on sallittua. Haluan päästä lopullisesti eroon jostakin ihmeellisestä yhteiskunnan luomasta normista ”kuulua johonkin tiettyyn muottiin”. Oon tähänkin asti pyrkinyt noudattamaan ja kuuntelemaan omaa sydäntä, mutta suuntaan edelleen ja enemmän ihan omaan suuntaan.

– Opinnäytetyö. Opinnot jatkuu virallisesti ensi viikosta eteenpäin. Opintoja on suoritettuna tämän päivän lukemalla 30/90 pistettä ja 10 on tenttejä vaille kasassa. Jäljellä olevista pisteistä suurin osa on opinnäytetyöstä tulevia. Aionkin ensi kuussa saada opinnäytetyön aloitettua ja toukokuussa esitettyä suunnitelman. Muutoin kevään opinnot suuntasin todella mielen hyvinvoinnin painotuksella ja edessä olisi esimerkiksi elämysmuotoilun ja henkilöstövoimavarojen johtamisen opinnot.

– Konmaritus. Oon nyt niin hirmuisessa konmaritus vaiheessa, että motokseni voisin sanoa ”Se on myyty”, kun multa kysyy missä joku tavara on 😀 Kevään aikana haluan viedä kirpparille vaatetta myyntiin ja saada purettua entisestään kaappeissa lojuvaa tavara paljoutta.

– Reissu kavereiden kanssa. Maaliskuussa lähdetään porukalla Itävaltaan. Toivon suunnattomasti reissun olevan ikimuistoinen ja sellainen että se toistuisi joka vuosi. Toki matkakohdetta vaihdellen.

– Uudet tuttavuudet. Aion tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. En tykkää sanasta verkostoituminen, joten en käytä sitä enkä aio verkostoitua. Sanoisin että osallistun ja olen osallinen. Yhdet treffit on muuten buukattu jo ensi viikolle.

– Päivän tai kahden reissut Helsinkiin. Mulla jäi Helsinkiin niin mahtavia ja ihania tyyppejä että heitä on kyllä aivan pakko päästä moikkaileen säännöllisesti. Tarkoitus on käydä ainakin helmi-, maalis- ja toukokuussa.

– Luontoretket. Ollaan innostuttu (tai minäkin oon vihdoin innostunut) luontoretkistä myös Suomessa. Nyt kun oon saatu varustusasiat kuntoon niin retkeily on huomattavasti mukavampaa. Suunnitteilla olis ainakin mennä aamupalalle metsään.

– Selässä olevan tatuoinnin viimeistely. Heti Itävallan reissun jälkeen mulla on varattuna tatuointiaika. Eläinteema jatkuu, ja jääkarhun ja yksikyttyräisen kamelin kaveriksi tulee yksi mun ihan uusi suosikki eläin. Kyseiseen eläimeen oon päässyt tutustuun livenä muutamaan kertaan. ^^

– Terapeutti. Kevään tärkein tavoite on ehdottomasti löytää uusi hyvä terapeutti. Nykyinen terapiasuhde päättyy maksari päättymisen vuoksi helmikuun lopussa, enkä tule saamaan kyseiseen paikkaan enää uutta maksaria. Joten tarvitsee etsiä uusi terapiapaikka ja terapeutti.

– Musiikkikeikat. Tällä hetkellä liput on vasta Vesalan huhtikuun keikalle, mutta eiköhän sinne muitakin saada.

– Äänikirjat ja podcastit. Aloitin viime marraskuussa kuunteleen podcasteja viikoittain. Oon löytänyt ne itseäni kiinnostavat ja osasta on tullut tietyille päiville rutiini. Esimerkiksi maanantaisin kuuntelen aina lenkillä yhden tai kaksi podcastiä riippuen niiden pituudesta. Haluan laajentaa myös äänikirjoihin joten vinkkejä saa laittaa tulemaan.

– USAn länsirannikko road trip. Huhtikuussa suunnataan uudestaan länsirannikolle. Tällä kertaa lennetään San Fransiscoon ja kierretään länsirannikkoa vähän uusin silmin. Ainakin luonnonpuistoja ja muuta retkeilyä on paljon tiedossa. Kerron lähi viikkoina lisää tästä reissusta, koska siihen liittyy myös yksi hyvin mielenkiintoinen henkilökohtaisen elämän muutos.

Kommentit (4)
  1. Ihania juttuja. Sulla on ollu postauksissa nyt kotiin liittyviä juttuja tai siis kuvia. Olis kiva nähdä lisää. Teillä on musta aika persoonallinen sisustus jollakin tapaa. .

    1. Voi että kiva kuulla ja kiitos ^^ Laitetaan korvan taakse ehdotus. Kyllä mä tässä jossakin kohtaa teen kattavamman postauksen kodista. 

  2. Ihania juttuja tapahtuu sun elämässä kevään aikana. Oot niin ansainnu ne. Mistä toi penkki on? ja voisko siitä saada lisäkuvia?

    1. Penkki on virolaisen Pehmön mallistosta. :))  Täältä löytyy lisäkuvia kyseisestä penkistä! ^^

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *