Jahkailu loppuu, än yy tee nyt!
Eilisen saamattoman olon, tenttistressin ja viikkaamista odottavien pyykkien tuijottamisen jälkeen tein aika ison päätöksen. Aion muuttaa elämäntapojani, joiden kanssa olen oikeastaan elänyt viimeiset neljä vuotta. Vaikka ”ehtiihän huomennakin”-asenne onkin ollut välillä liiankin mukava (ja silläkin on varsin hyvin pärjännyt), se saa nyt jäädä menneisyyteen. Miksi tehdä kaikki huomenna kun ne voi tehdä nyt? Ja mikä fiilis siitä tuleekaan, kun ylittää itsensä lukemalla tenttikirjat viikkoja ennen tenttiä, juoksee tavallisen viiden kilometrin sijaan kympin, tai nautiskeleekin herkkujen sijasta maittavan salaatin. Itseasiassa oon hurjan innostunut tästä koko ideasta jo nyt, ja kun laajennettiin tämä koskemaan koko meidän pientä taloutta (eli minua, avomiestä ja kissaa), niin tsemppaaja löytyy varsin läheltä. Tuloksiin tähtäävän sporttailun ja opiskeluremontin lisäksi myös kotityöt siirtyvät ”huomenna sitten”-tavasta ”eikun nyt”-tapaan.
Yliopisto-opiskelijana minulla on liikaa kaikenmaailman kissanristiäisiä ja bileitä, joihin oli ainakin ennen pakko mennä – kaksi vuotta sitten pippaloita saattoi löytyä viidellekin päivälle viikossa.Viimeisen vuoden aikana olen onnekseni vähentänyt yömyöhään keskustassa notkumista, koska se ei enää yksinkertaisesti huvita. Toisaalta kavereita tulee yhä nähtyä useammin kahvilassa, ravintolassa tai parilla, kuin lenkkipolulla.
Opiskelussa olen aina pärjännyt todella hyvin vähän turhankin pienellä panostuksella. Nyt gradua aloittelevana yliopisto-opiskelijana olen pikkuhiljaa sisäistänyt ajatuksen, ettei se enää ihan niin mene. Tenttikirjat täytyy lukea vähintään kolmeen kertaan, ja oikeasti tajuta mitä niissä lukee. Niimpä nenä kirjassa vietettyjä iltoja on kertynyt ja tulee kertymään yhä enemmän seuraavien parin vuoden aikana – jotka ovatkin toivon mukaan mun viimeisiä opiskeluvuosia ennen valmistumista. Tällä hetkellä jännään opettajan aineopintojen valintoja, jotka saan tietää parin viikon sisällä. Jos nyt ei kuitenkaan tärppää, haen myös aikuiskouluttajaksi ja luen ensi vuonna gradun ohella sivuaineita – alan nimittäin kyllästyä turhaan stressaamiseen.
Liikuntaa olen harrastanut lapsesta saakka yleisurheilukilpailuissa, ja yläasteelta lähtien satunnaisesti salilla käyden. Lukiossa innostuin juoksemisesta niinkin paljon, että 15-20 kilometrin lenkin taittuivat kevyin askelein. Kuitenkin muutettuani ensimmäiseen omaan asuntooni, liikunta pikkuhiljaa jäi. Kävin satunnaisesti yliopistoliikunnan treeneissä, salilla ja kävelyllä. Kyllähän niillä yleiskunto pysyy yllä, mutta varsinaisia näkyviä tavoitteita ei kyllä saavuteta. Nyt tavoitteena on kuitenkin saavuttaa enemmänkin kuin se liikunnan tuoma henkinen hyvä fiilis – haluan saada koko kropan parempaan kuntoon – ja siinä sivussa näyttämään paremmalta. Tässä blogissa tulen höpisemään omasta elämästäni, liikunnasta ja saavuttamistani tuloksista. Välillä jaan herkullisia ruokaohjeita – koska pitähään elämässä olla jotain maukastakin. 😉
