Ei tullut kovin vahvaa aloitusta blogille, kun kirjoitustauko venähti pitkäksi. Ruuhkavuodet, todellakin.

Toisena isona tekijänä tauon taustalla on ollut lapsiperheiden inhokkivuodenaika, tautikausi (joka kokemukseni mukaan kestää noin elokuusta kesäkuuhun). Me ollaan päästy paljon vähemmällä kuin monet muut tänä vuonna, mutta kokonaan ei olla taudeilta vältytty.

Vielä ensimmäistä postausta kirjoittaessani kuvittelin, että päästäisiin pian treenaamaan junamatkailua kotimaassa ja pääsisin siitä kirjoittamaan, mutta se reissu peruuntui juurikin sairasteluihin.

Ensimmäistä kertaa ikinä jouduttiin käyttämään matkavakuutusta siihen, että saataisiin rahoja takaisin sairauden vuoksi peruuntuneesta matkasta. Tähän liittyen postauksen vinkki numero yksi: ota matkavakuutus. Me reissataan kotimaassa sen verran usein, että meillä sellainen on jatkuvana.

Varsinkin lasten kanssa vakuutus on mielestäni ehdoton, kun tosiaan sairastelut ja sattumukset on enemmän sääntö kuin poikkeus. Meidän korvaukset on kuitenkin aiemmin tulleet aikuisten vahingoista: matkatavaroiden kadottua lennolla, uusien silmälasien tiputtua järveen ja käden murruttua jouluvierailulla liukastellessa.

Tämän viimeisimmän junareissun korvaukset jäivät kyllä vaatimattomiksi, kun kokeiltiin siihen uutta, luottokorttiin kuuluvaa vakuutusta. Luin jo etukäteen arvosteluja vakuutusyhtiöstä ja epäilin, että korvauspyyntö hylättäisiin, mutta lopputulos olikin tavallaan vielä tylsempi: hakemus hyväksyttiin, mutta vakuutuksessa oli omavastuu 25e/hlö, jonka vähentämisen jälkeen saatiin noin 25e korvausta 125 eurosta. Omavastuu tuli yllätyksenä, kun sellaista ei muissa matkavakuutuksissa ole ollut, eikä saatu tämän vakuutuksen ehtoja pankin sivuilta auki.

Korvaushakemukseen tarvittavat paperit saimme niin, että soitimme VR:lle peruuntuneen matkan jälkeen, jolloin he lähettivät meille sähköpostiin todistuksen käyttämättä jääneistä lipuista (lippuja ei siis voi peruutta tai siirtää, jos niistä haluaa korvauksen, vaan ne pitää jättää käyttämättä). Lääkärintodistukset puolestaan saimme lapsille heidän terveysvakuutuksiin menneeltä yksityislääkäriltä (molemmilla lapsilla oli kuumeinen korvatulehdus) ja itselleni etälääkäri-chatista, joka onkin postauksen vinkki numero kaksi: Nyt on tullut useampia etälääkäripalveluita, joista saa esimerkiksi sairauslomatodistuksia maksutta! Käytännössä palvelu maksaa 8e, mutta koska hinta on sama kuin Kela-korvaus, jonka lääkäriasema hakee puolestasi, sinun ei tarvitse maksaa mitään!

Lasten asioissa kyseisten etälääkäreiden käyttö ei ainakaan vielä ole mahdollista, mutta ihan pelastus meille aikuisille, joilla olisi lääkärille pikkuasia (kuten se sairauslomatodistus tai reseptin uusinta), jonka vuoksi yhteydenotto terveyskeskukseen takaisinsoittopalveluineen ja jonoineen tuntuu ajanhukalta, mutta jonka vuoksi ei myöskään halua varata kymmeniä tai satoja euroja maksavaa ”tavallista” vastaanottoa yksityislääkärille.

Meillä lasten sairastelut on tosiaan pääasiassa hoidettu vakuutuksen turvin yksityisellä ja olen kiitollinen, että meillä on mahdollisuus molemmilla pitää sairasvakuutusta. Toistaiseksi ollaan aika plus-miinus-nollatilanteessa sen suhteen, onko maksettu vai saatu korvauksia enemmän, mutta helppo pääsy lääkärille oli kyllä ihan pelastus siinä kohtaa, kun esikoisella oli korvatulehduskierre. Hänen tulehduksensa oireilivat aina niin lievästi, että julkisella puolella meille olisi luultavasti vain naurettu; kerran naurettiin siellä yksityiselläkin, ennen kuin lääkäri katsoi korviin ja totesi tulehduksen.

Toivotaan, että tämän vuoden aikainen kevät katkaisisi myös tautikauden hyvissä ajoin, ja että bloggaaminen ja reissaaminen sujuisivat jatkossa sujuvammin!

Onko ruuhkavuodet tuttuja? Itse olen niihin päässyt tutustumaan tässä viimeisen viiden vuoden aikana, kun elämään on tullut asiantuntijatyö, rintamamiestalo ja kaksi lasta – puoliso ja koira siitä löytyikin jo aiemmin. Olen siis saanut aikalailla kaiken, mitä useimmat meistä toivovat, ja olen siitä päivittäin kiitollinen, mutta on tässä vaan hommaa.

Siitä on ehkä vuosi (tai pari – aika menee niin nopeasti tässä hässäkässä!), kun huomasin ajattelevani jatkuvasti, että ehkä kohta helpottaa. Että kohta on loma, tai lasten kerhopäivä, tai mummolaviikonloppu tai jotain. Eikä silti ikinä helpottanut.

Silloin totesin, että asialle tarttis tehdä jotain, mutta en vain ehtinyt tai jaksanut. Kunnes viime syksynä lapset aloittivat päiväkodin ja itse tein osittaisen hoitovapaan turvin 60% työaikaa, ottaen sen avulla yhden ihan oman vapaapäivän (melkein) joka viikko.

Suurin osa noista vapaapäivistä meni kyllä kodin rästihommien tekemiseen ja vauva- ja taaperovuosista toipumiseen, mutta loppusyksystä alkoi tuntua, että aivotoiminta ja muu toimintakyky olivat palautuneet niin, että muutokset voisivat olla mahdollisia.

Millaisia muutoksia sitten kaipaisin? Haluaisin, että ei koko ajan olisi kiire. Että pää ei täyttyisi tehtävälistoista ja rästihommista. Että elämä ei olisi suorittamista, vaan siitä voisi välillä – ehkä jopa useimmiten – nauttia. Että aika kuluisi hitaammin, eikä vain yhtäkkiä havahdu siihen, että lapset ovat muuttamassa pois kotoa.

Sitä voisi kuvitella, että tämä blogi syntyi tuon muutostoiveen pohjalta, mutta itse asiassa tämä syntyi ensisijaisesti jäsentämään ja tallentamaan ajatuksia, suunnitelmia ja kokemuksia siitä, kun lähdetään pienten lasten kanssa ensimmäistä kertaa reilaamaan.

Ensiajatuksella tällainen suunnitelma on ehkä täysin ristiriidassa aiemmin mainittujen toiveiden kanssa (ja ensimmäiset matkasuunnitelmat tehtiinkin ennen kuin sain jäsennettyä näitä muita toiveita), mutta tarkemmin ajateltuna reilaamisessa ja maata pitkin matkustamisessa yleisemminkin on usein taustalla hyvin samanlaisia toiveita: että nautittaisiin jo matkasta, eikä vain päämäärästä, ja elettäisiin tässä hetkessä.

Näin siis unelmissa, saa nähdä miten todellisuudessa – arki ja reissu. Sen taltioimista varten siis tämä blogi, tervetuloa seuraamaan!