Perjantai on täällä taas.
Perjantai on täällä taas! On se mukavaa, kun työviikko loppuu ja saa muutaman päivän olla rauhassa kotona… Tai saisi, mutta tiistaina pitää olla ennakkotehtävät palautettuna, joten ne pitää tehdä valmiiksi, ei tässä vartijan duunissa haluta enää kauaa olla.
Tosiaan kouluhaut on vetämässä ja haluan päästä opiskelemaan! Oikeasti haluan päästä jo ”oikeisiin” töihin. En jaksaisi enää istua auloissa, saatikaan myydä jäätelöpalloja, thank god that’s over. Kulttuurialalle haen opiskelemaan ja haluan myös päästä tänä vuonna sisään. Pienellä palkalla eläminen on hanurista. Enkä nyt puhu pienenä palkkana 2000€/kk, kunpa saisinkin niin paljon. Oma palkka pyörii siinä 1200-1700€ välillä, ja tämä on ennen veroja. Tuosta vielä verot, vuokra ja laskut pois niin ei hirveästi hurrata palkkapäivänä. Eli pitäkää nyt kaikki mulle peukkuja, että pääsen opiskelemaan, tai vaihtoehtoisesti voitan lotossa.
To happier things! Ihanaa, kun kevät tulee. Herää joka aamu aurinkoon ja on hyvä mieli. Eilen oli vapaapäivä ja sääsin ennakkotehtäviä. Päivällä otin kuitenkin tauon aherruksesta ja lähdin moikkaamaan töissä ahertavaa muruani. Ninnulla oli siinä sopivasti tauko, niin käytiin hakemassa kahvit ja istuttiin seppien patsaalla nauttien auringosta. Ninnun palatessa töihin, otin minä pyörän alle ja lähdin moikkaamaan Fullsteamin väkeä, hain samalla mikin ja ständin pois lainasta. Suurin osa Fullsteamin väestä oli kuitenkin jo lähtenyt Tallinn Music Weekille. No, oli toimistolla kuitenkin joitakin tuttuja naamoja, joiden kanssa sitten puhuttiinkin hieman paskaa ja käytiin nauttimaan raikkaasta, köh, savun täyteisestä, ilmasta. Tämän jälkeen lähdinkin polkemaan kotia kohti. Matka taittui hieman pidempää reittiä, koska aurinko ja hyvä olo. Illalla mentiin sitten Ninnun kanssa vielä salille. Ja nyt on paikat hieman kipeänä. Ihanaa, kun on taas päässyt salifiiliksiin.
Hiljaisen työpäivän kunniaksi, pyydän taas teitä linkittämään, omia tai muiden, blogeja tänne. Haluan luettavaa! ’till next time!