Kahden typeryksen tarina

Varoitan valmiiksi: melko pitkä postaus luvassa ja se tulee sisältämään paljon söpöyttä. Pinkkejä elefantteja ja poneja yms.

Aion siis kertoa minun ja Ninan rakkaustarinan. Ainakin jotenkin. Aiheesta on kirjoitettu, mutta on sen verran tärkeä osa mun elämää, niin ansaitsee kyllä kokonaisen postauksen.

kuva1.jpg

Tämä ihana ilmestys tuli elämääni kesällä vuonna 2012. Ninnu asui kimppakämpässä koulukaverini, Aliisan, kanssa. Tapasimme ensimmäisen kerran ohi mennen, kun olin käymässä Aliisan luona. Ninnu istui aamutakissa sohvalla, sai heti huomioni. Kysyin Aliisalta heti lisää kyseisestä naisesta ja pyysin järkkäämään treffeille. Noh, Aliisa ei tässä tehtävässä onnistunut, mutta onneksi tavattiin vielä uudestaan.

Seuraava tapaaminen oli alkoholin merkeissä. Aloteltiin tuossa roballa sijaitsevassa kimppakämpässä, Aliisa oli lähdössä toisen porukan kanssa pidemmälle jatkamaan ja olin jo valmistautunut lähtemään kotia kohti. Ninnu kuitenkin pyysi, että tulisin heidän mukaan Roballe baariin, totta helvetissä lähden, kun noin seksikäs nainen pyytää! Istuskeltiin roba kympissä(?) ja juotiin siinä yhdet. Näiden jälkeen käytiin tupakalla ja Ninnu kavereineen siirtyi toiseen baariin, minä lähdin kotiin.

Tuon illan jälkeen alkoi jäätävä instagram stalkkaus, tykkäsin varmaan kaikista kuvista, mitä Ninnu laittoi. Kuumottelin vähän lisää Aliisaa, että nyt kuule järkkäät ne treffit! Ei taaskaan mitään tapahtunut.

Hieman tuon jälkeen olikin sitten Sikafestit, eli kaverien järjestämä festari, jossa soitti kavereiden bändejä. Ninnu tuli aika viimetingassa mukaan, muistaakseni sain tietää kyseisen duunipäivän aikana, että tulee mukaan. Perhoset vatsassa lisääntyivät ja kasvoivat paljon isommiksi. Tuohon aikaan olin vielä töissä Myyrmannin Spice Icessa ja päästessäni duunista, Nina ja Aliisa odottelivat parkkipaikalla kyytiä. Leo ilmoitteli myös, että tulee samalla kyydillä, joten odoteltiin siinä jonkin aikaa polttaen tupakkaa, tytöt myös joivat itse en voinut, koska kuski Nurmijärvelle.

Koko illan jännitti ihan hirveästi ja oleskeltiin kavereiden kanssa ihanassa ulkoilmassa. Pyysin Henriltä, että omistaa Kesäheinä-biisin Ninnulle, I know, I’m lame. Ninnun piti nukkua Aliisan ja Eliaksen (silloinen Aliisan poikaystävä) kanssa samassa teltassa. Kuitenkin illan aikana onnistuin suostuteltua Ninnun nukkumaan kanssani samassa autossa. Kaksi syytä tälle: 1. Aliisa ja Elias ehkä haluaa heilutella telttaa, if you know what I mean. 2. Pääsen nukkumaan Ninnun vieressä. Illan aikana sain hieman hätistellä humalaista Mitjaa. Halusi, että lähden pois, että voisi jutella Ninnulle kahdestaan. En lähtenyt, joten kaveri istui mun syliin, really dude?

Ilta meni mukavasti jutellessa ja juodessa. Yöllä mentiin autoon ja säälittävillä muuveillani en todellakaan saanut mitään aikaseksi. Olen siis oikeasti aivan älyttömän paska tekemään alotteita tai tulkitsemaan vihjeitä.

kuva2.jpg

Aamulla heräiltiin aikasin, juotiin hieman limua ja istuskeltiin pihalla. Jotkut halusivat tulla kyydillä, mutta ei saanut persettään ylös millään, joten lähdettiin kahdestaan ajelemaan sivistystä kohti. Alunperin oli tarkoituksena heittää Ninnu Leppävaaran asemalle ja siitä lähteä faijalle Viherlaaksoon nukkumaan. Leppävaarasta ei kuitenkaan mennyt mitenkään järkevästi junia, joten vein Ninnun kotiin asti. Koko matkan autossa kuunneltiin hyvää musiikkia ja lauleskelin jokaisen biisin tahtiin. Ninnun mielestä tämä oli kuulema ihanaa, thank god. Jätin Ninnun roban kulmille ja käsittämätön tekstiviestien vaihto alkoi. Tässä vaiheessa ei vielä oltu suudeltu kertaakaan, mutta tällaista ”jännitettä” oli havaittavissa, ainakin itse näin kuvittelin. Sovittiin, muistaakseni autossa, että mennään torstaina elokuviin. Ei kuitenkaan jaksettu odottaa sinne asti vaan taidettiin mennä jo maanantaina tai tiistaina elokuviin.

En muista oliko ensimmäinen kerta elokuvissa, kun jälkikäteen sporapysäkillä Ninnu otti ns. kasvatti parin ja suuteli minua, niinkun sanoin, en osaa tehdä aloitetta. Sporamatka menikin sitten suudellessa ja Ninnu jäi roballa pois, minä jatkoin kohti kotia Ullanlinnassa. Tekstiviestittely jatkui tiuhempana, kun koskaan. En usko, että kului tuntia ilman viestejä, lukuunottamatta yön tunteja, jolloin nukuttiin. Käytiin koko loppu viikko, tai ainakin 3 kertaa, elokuvissa ja oleskeltiin vaan toistemme kanssa. Ei oikein haluttu olla hetkeäkään toisistamme erossa.

kuva3.jpg

Vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä, about melkein kaikki vapaa-aika ja tällä tavalla ollaan menty tähänkin asti. En aluksi kuvitellut, että olisin Ninnun kanssa näin kauan yhdessä, mutta kummasti nämä asiat välillä toimivat. En kestäisi olla viikkoakaan erossa omasta kullastani. Ninnu tekee jokaisesta päivästä ihanan. Olemme kokeneet paljon yhdessä ja toivon, että tulemme kokemaan paljon enemmän. En haluaisi ketään muuta rinnalleni. Nina, olet kaikkeni. Rakastan sinua.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.