Vaikka välillä valitan, olen onnellinen

Mietiskelin tuossa aikasemmin Jarskin, http://jarskiontherun.blogspot.fi/2014/02/mustaa-valkoisella.html , blogia lukiessani, että välillä valitan turhasta. Varmaan te olette myös huomannut, että välillä tulee turhista asioista valitusta. Haluan kuitenkin selventää, että olen positiivinen ihminen. Yritän olla stressaamatta turhista asioista. Asioista, joille en voi itse mitään.

Elämässäni asiat eivät suinkaan ole kaikin puolin, kuin haluaisin. Lähinnä työni masentaa minua aina välillä. Aulassa istuminen, ei todella ole kutsumusammattini, mutta vuokrarahat pitää saada ja olen iloinen, että työtä minulla kuitenkin on. Vaikka valitan työstäni, olen kuitenkin iloinen, että minulla on työni.

Onnellinen olen monestakin asiasta. Asun ihanassa kodissa, minulla on ihana tyttöystävä ja paljon ihania kavereita. Olen vapaa tekemään mitä haluan ja nautin joka päivästä. En osaa nousta aamulla sängystä, mutta yksi parhaista asioista viikossa, on aamukahvi. Olen iloinen, että asun Helsingissä, vaikka haluaisin myös asua muualla, on Helsinki kuitenkin aina kotikaupunkini.

Elämäni on onnellista ja minulla on paljon ihania ihmisiä lähelläni. Nautin pienistä asioista arjessa, nauttikaa tekin. Oikein ihanaa viikkoa teille kaikille!

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään

Kuulumisia ja salsa(?)ohje

Terveppä taas. Tiistai alkanut ja duunissa istutaan. Tiistain kunniaksi ja monen jäljellä olevan työtunnin helpottamiseksi, saatte tästä guacamole/salsa ”reseptin”, jota voitte illalla duunailla ja nauttia vaikka tacon välissä.

12300473505_77e1c59f06.jpg

Ainekset, yritän muistella määrät oikein, mutta niillä ei ole niin väliä:

  • 2 tomaattia
  • 2 kypsää avocadoa
  • kourallinen maissia
  • punainen chili
  • valkosipulia maun mukaan
  • pieni sipuli/puolikas isosta
  • suolaa
  • sokeria

Kuutioi kaikki, kypsennä nopeasti valkosipuli ja maissi pannulla ja sitten vaan kaikki sekaisin. Sipulin voi myös kypsentää, jos haluaa.

Tähän voi tietenkin lisätä ihan mitä haluaa. Salsoissa kannattaa muutenkin mennä fiiliksen mukaan. Tämä nyt on kuitenkin aika perus resepti, joten tosta on helppoa lähteä muokkailemaan.

12300889124_87111f4258.jpg

12301049266_9c233a4f09.jpg

Pleikkari on aivan mahtava ja juuri niin hyvä, kun odotinkin. Nyt kun vielä pelejä tulee lisää, niin homma rupee toimimaan.

Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin?

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Suosittelen