Nyt on se päivä…

Nyt on se päivä… ei muuttopäivä, vaan se päivä kun tämä Äiti vihdoin tarttuu härkää sarvista ja kertoo kuulumisiaan. Muuttopäivä oli ja meni, kesä tuli ja meni, syksy tuli ja miltei jo meni – vaan en ole saannut pääkopassani piuhoja järjestykseen, niin että olisin kirjoittamaan asti ehtinyt. Nyt kerrottavaa olisikin sitten jo niin paljon että pitäisi kustantajalle soittaa, josko saisi ihan kirjan nidottua kun ”rästi” kuulumisia olisi opukseksi asti. Sen takia kirjoittamisen aloittaminen onkin niin haastavaa kun on jättänyt juttuja väliin, eikä pysty enään niitä aivokopasta mitenkään järjestyksessä, loogisesti, eikä edes epäloogisesti paperille suoltamaan.

 

 

Olemme siis vihdoin syksyn alussa päässeet asuttamaan entisen Teletappimaan (nuorisovuosien Hoivakoti Humalan) paikalle kohonnutta rakennelemaa, projektia – #uusipuhdaskoti, taloa, meidän perheen uutta alkua – omaa kotiamme. Miksi sitä kukakin sitten haluaa kutsua. Virallista nimeä emme ole vielä kodillemme keksineet. Ihan kokonaan valmis kotimme ei vielä ole (ei kai ne omakotitalot ikinä valmistu täysin), mutta muuttokunnossa kuitenkin. Nyt muuton jälkeen on viimeiset ulkopaneelit saatu paikoilleen ja nyt vuorossa on etukuistin viimeistely. Pihahommat jää sitten odottamaan lumien sulamista, jos sitä nyt enää maapallon lämpenemisen takia enää sataakaan. Toiveissa valkea juhannus. Sen jälkeen ei enää paljoa puutu – rännien asennus, sauna, kodinhoitohuone ja sitten familytime.

Reilu vuosi siellä Pappalassa tuli asusteltua. Kiitos siitä! Oli omaa tilaa ja oma paikka johon koko konkkaronkka mahduimme elämään. Kiitos papalle pitkistä hermoista kanssamme ja pahoittelut revityistä tapeteista – jätimme niistä korvaukseksi kuitenkin taidetta oviin ja seiniin. Vuoden verran saimme nauttia siskoni perheen seurasta päivittäin, sekä muiden sisarusteni ja vanhempieni kyläilyistä useasti viikossa. Kommuunielämä – oman henkisen puolen pelastus rakennusaikana. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne päivät koko ajalta kun olimme pelkästään omalla porukalla, joten nyt on ollut haastetta tottua siihen ettei ne muut kai sitten muuttaneetkaan tänne uuteen kotiin mukana (vaikka kovasti kyllä uhosivatkin). Aikansa kutakin. Kiitos siis loistavasta seurasta ja henkisestä tuesta, jonka avulla tämä Äiti jaksoi ”yksinhuoltaja”arjen, kolmen rasavillin kanssa, Maailmanparhaanputkimiehen, uudelta nimeltään Monitoimimiehen ahkeroidessa yötäpäivää työpaikan, oman yrityksen ja raksan välillä. Nyt sai Monitoimimieskin sitten siirtyä autotallin likaiselta sohvalta puhtaaseen, veljeni lahjoittamaan sänkyyn nukkumaan. Nyt on sitten aika hitsata mieskin kiinni takaisin perheeseen 🙂 Familytime.

Ihan mieletöntä ajatella, että saimme talon valmiiksi. Emmekä mitä vain taloa, vaan upean kodin, joka todella tuntuu kodilta. Heti ensimmäisen nukutun yön jälkeen oli sellainen fiilis, että on tultu kotiin. Ja se fiilis, se on yksi parhaista tunteista koko maailmassa – tuntea, että on paikka johon kuuluu ja jota voi ilolla kutsua kodiksi. Mikä parasta, myös lapset jakavat sen tunteen, että ovat päässeet kotiin. En olisi ikinä osannut kuvitellakkaan miten uusi talo voisi tuntua heti omalta, vaikka kaikki tavarat ja huonekalut ovat meille ihan uusia. Paria metallista tavaraa lukuunottamatta uusime kaiken. Vantaan perhekirppis Lanttila sai tästä Äidistä niin uskollisen asiakkaan, että mielestäni minulle kuuluisi jo vuoden ilmaiset pöytävuokrat kun olen kaikki perheemme kolikot siihen puljuun upottanut kun tavaroita on uusittu. Nyt niitä sitten kerkesi parin vuoden kirppiskierroksien aikana kertymään niin paljon, että pitää myydä puolet pois että mahdutaan itsekkin tänne asumaan.

 

 

Ei sentään ihan kaikki tavarat Lanttilata ole, sillä on tämä Äiti kuluttanut useita tunteja toriakin selaten, superlöytöjä bongaten. Suuri kiitos kuuluu Hope yhdistykselle, josta olemme saanneet paljon lapsille vaatetta ja muuta käyttötavaraa. Ihana yhdistys. Mieletön apu oli löytää tämä yhdistys silloin kun kaikki tuntui toivottomalta ja iski materiapaniikki kun luopui kaikista tavaroista. Alkuun tulikin hamstrattua tavaraa laidasta laitaan kun oli paniikki päällä. Sittemmin olen valikoinut enemmän oman näköisiä juttuja, maltillisemmin. Kyllä ihminen on niin materiaan sidottu, että ei ihan heti huomaisi tästä talosta että pari vuotta sitten meillä ei olisi ollut tavaran tavaraa taloomme laittaa. Onneksi on kirpputorit. Ei tässä talossa montaa tavaraa ole uutena hommattu, ja jos onkin, niin ne on alehinnat puoliksi päiviltä. Kierrätys kunniaan!

 

Suurin kiitos talon tekijöiden lisäksi kuuluu ihan mielettömän ihanille yritysjohtajille, joiden ansiosta perheemme sai kodin, jossa on hyvä hengittää ja hyvä olla. Kukaan ei voi auttaa, jos ei osaa hakea apua. Hyväsydämisiä ihmisiä on maailma täynnä, kunhan osaa omasta hädästään avoimesti kertoa ja sitä tukea ja apua pyytää.  Kerron myöhemmin tarkemmin kaikista ihanuuksista talossamme, lahjoittajistamme ja muuta puutaheinäälöpinää, mutta tässä kohtaa haluan esittää suuret kiitokset kaikille yrityksille, jotka ovat projektissa mukana olleet tavalla tai toisella (pahoittelen jos joku unohtui, palaan kaikkiin eriteltynä myöhemmin):

Virtasen Maalitehdas, GVK Coating Tehnology oy, Abl-laatat, SPU, Tulikivi, Hämeen laaturemontti, Finnfoam, Suomen AM-markkinointi, On-piippu, Lappi-porras, Lindab, Savo, Sanka, REJ Desing, Romanoff-parkett, Lukkokauppa.com, L-Kaluste, Kalustetukku,  VM-Carpet, Ensto, Nibe, Vilpe, FM-Mattsson, Feilo Sylvania, Suomen Tervaleppä Oy,  Euronics Tammisto. Kiitos myös yhteistyöstä Herralan porukalle.

Kiitokset myös niille lahjoittajille, jotka nimettöminä haluavat pysytellä – suodaan se heille :)

Mieletön kiitos kaikille jotka ovat auttaneet projektissamme tavalla tai toisella. Olemme TODELLA kiitollisia kaikesta <3

 

Kuvia voi seurailla myös instassa – #suski.homesweethome https://www.instagram.com/suski.homesweethome/

XOXOÄiti kuittaa ja menee potemaan jumalatonta hammassärkyä.