2 kilometrin piiputus

Kävin tänään iltapäivällä juoksemassa 2 kilometrin testijuoksun Helsinki Run Cupissa. Paikalla oli vain kourallinen porukkaa ja 2 kilometrin lähdössä oli minun lisäkseni vain yksi toinen kilpailija. Jännitän aina kaikkia kisoja koko vatsallani ja sydämelläni, vaikka ei niissä mitään jännittämistä ole. Ihan hölmöä ja turhia sydämen tykytyksiä. Kaiken kukkuraksi menin viime yönä nukkumaan ihan liian myöhään ja reilun kuuden tunnin yöunet tuntuivat enemmän kuin riittämättömiltä. Päivän viimeiset tunnit tuntuvat kuitenkin erityisesti näin viikonloppuisin ihan liian mukavilta nukuttaviksi ohi. Sen saa sitten tuntea nahoissaan seuraavana päivänä kun olo on nuutunut. Mutta selitykset sikseen, ei kulkenut ja voin ihan itse katsoa peiliin. Verkkasin Eläintarhankentälle 3 kilometriä kevyesti rullaillen. Hain kisatoimistosta numerolapun ja vaihdoin kilpakumppaneiden kanssa muutaman sanan.

Kun pillin kimeä vihellys kuului, ampaisin kanssakilpailijani perässä reipasta 3.40 min/km vauhtia. Kaupungin talvipuutarhan mäen koittaessa olin jo aivan piipussa. Mäki nousee Olympia- ja uimastadionille pitkästi ja varmasti. Nastat rapsuttelivat lumista alustaa sen minkä puuskutukseltani kuulin. Vauhti hiipui metri metriltä kunnes uimastadikan jälkeen koitti reitin paras osuus, pitkä ja loiva alamäki kohti maalia. Sykemittarini piippasi 2 kilometrin kohdalla aikaan 8.02, mutta kisan virallinen kellottaja antoi ajaksi 8.16. Kokonaisuuden huomioonottaen olen tyytyväinen, ja erityisesti siihen kuinka nopeasti syke palautui kisan jälkeen normaaliksi. Keskisyke oli 177. Hölkkäilin vielä puolen tunnin lenkin kotiin. Miten hyvä fiilis tuosta raastavasta matkasta tulikaan! Jaloissa voi melkein tuntea, kuinka hyvää tuollainen erilainen ärsytys niille teki. Ehdottomasti maaliskuussa uudelleen!