Juokseminen pakkasessa ja vaatetus
Kaikkialla tunnutaan puhuttavan kiristyneistä pakkasista. Se tuntuu hassulta, eletäänhän me sentään Suomessa! Lapsuudessa lumiset pakkastalvet olivat ihan normaali asia. Laitettiin vaan kerrastoa ja villaa toppapuvun alle ja vietettiin lumikasoissa tunti jos toinenkin mäenlasku- ja lumilinnan rakennuspuuhissa. Nyt kun mittari näyttää yli -15 astetta, antaa se helpon tekosyyn jäädä sisälle lämpimään. Osa juoksijoista on siirtänyt treeninsä juoksumatolle. Eikä siinä mitään, yhtä hyvää liikuntaa sekin, ja ilman suurta loukkaantumisriskiä ja ei rasita samalla tavalla elimistöä. Se jos jokin on jo hyvä syy mattojuoksulle. Itsellä ei kuitenkaan ole mattoa lähettyvillä, eikä toisaalta halua maksaa mattojuoksuista. Arvostan ja kaipaan raitista ilmaa ja nautin Suomen neljästä vuodenajasta auringonsäteineen ja lumimyrskyineen, joten onkin tuntunut luonnolliselta juosta säällä kuin säällä ja nähdä eri olosuhteet ennemminkin vain pukeutumiskysymyksinä.
Tänä aamuna mittari näytti -18 astetta. Aloitin kerrospukeutumisen vetäisemällä jalkaan pitkät villakalsarit, niiden päälle ohuet juoksusukat ja vielä niiden päälle pitkät villasukat. Urheiluliivien päälle puin Rukan ikivanhan hikikerrastopaidan ja fleecetakin. Päälivaatteiksi laitoin Helly Hansenin hiihto/talvijuoksuhousut ja Haglöfsin softshelltakin. Kaulaan vetäisin talvituubihuivin, jonka vedin kommandopipoksi pään yli. Lopuksi laitoin vielä fleecepipon päähän ja juoksuhanskojen päälle villalapaset. Puolen tunnin kevyellä 6 min/km vauhtisella lenkillä reidet alkoivat hyytyä vasta loppumetreillä. Olisin voinut jopa ottaa lapaset jossain kohtaa pois käsistä. Laitoin tuubihuivin suun eteen ja hengittäminen huivin kautta tuntui hyvältä. Pakkanen rasittaa hengityselimiä eikä pakkasella sen vuoksi kannata juosta kuin kevyitä lyhyitä lenkkejä.
Talvijuoksuvermeiden ei tarvitse olla niitä kalliimpia. Ihan hyvin pärjää vanhoilla hikikerrastoilla, lapasilla ja tuulenpitävällä hiihtopuvulla tms. Näitä äärikelejä ei täällä etelässä kuitenkaan montaa viikkoa vuoteen mahdu. Olen pärjännyt hyvin ihan kesälenkkareilla enkä ole koskaan vielä kaatunut. Askelia joutuu tosin talvella hieman enemmän varomaan ja tarkemmin katsomaan mihin astuu. Näin alennusmyyntiaikaan voi tosin tehdä edullisia hankintoja. Esimerkiksi hiihtopuvut toimivat loistavasti talvijuoksussa. Niissä on yleensä housujen etuosa windstopper-materiaalia ja takaosa hengittävää kangasta.
Muutama asia, jotka kannattaa huomioita talvijuoksusssa.
- Pukeudu riittävän hyvin, mutta vältä ylipukeutumista, koska juostessa tulee kuitenkin lämmin.
- Anna itsellesi armoa. Yli -10 asteen pakkasessa hengityselimet rasittuvat enemmän kuin tavallisesti ja verenpaine nousee. Kovalla pakkasella ei kannata lähteä repimään vauhtikestävyystreeniä tai pitkää lenkkiä. Itsellä esimerkiksi sykkeet nousevat selvästi pakkaslenkeillä. 30-45 minuutin lenkki riittää hyvin. Jos ”kymppi” on pakko vetää niin treenin voi jakaa kahteen osaan, aamu- ja iltalenkkiin.
- Kommandopipo/tuubihuivi toimii hyvin suun yli vedettynä, jolloin hengitysilma ehtii vähän lämmetä eikä hengittäminen ole niin raskasta keuhkoille.
- Talvijuoksu sisältää aina loukkantumisriskin. Kannattaa siis juosta varovasti lumella ja jäällä. Itselläni ei ole nastakenkiä, mutta jäisillä teillä ne olisi kyllä ehdottomat eikä jokaista askelta tarvisi niin kovasti varoa.
Raikkaita talvijuoksuja, leppoisaa loppiaista ja tsemppiä nuorille leijonille!
PS. Kiva kun seuraat blogiani! Tykkää blogin sivuista Facebookissa niin saat uusimmat blogipostaukset suoraan FB-uutisvirtaasi. https://www.facebook.com/homerunblogi/