Porkkanan kaverit eli syksyiset uunijuurekset
Mitä ruokaan tulee, on periaatteeni laittaa terveellistä ja helppoa kotiruokaa. Lasten ulkoileminen menee meillä (lähes)aina ruoan edelle. Mieluummin annan lasten telmiä pidempään puistossa kuin käytän ruoanlaittoon hirmuisesti aikaa. Siksi meillä suositaan nopeita ja helppoja perusruokia. Näin syksyisin tulee laitettua myös pitkään haudutettuja pataruokia. Nämä uunijuurekset ovat oikea löytö Lidlin hevi-osastolta! Meillä näitä kutsutaan porkkanan kavereiksi, sillä pussissa on porkkanan lisäksi valkoisia ja punaisia ”porkkanoita”. Etenkin nämä valkoiset kaverit ovat meidän mieleen. Ne taitavat tunnistaa nimekseen palsternakka. Näitä juurespusseja on löytynyt usein viikonloppua vasten lähikaupasta.
Uunijuurekset
2 porkkanaa
2 palsternakkaa
2 punajuurta
4 perunaa
pari ruokalusikkaa oliiviöljyä
suolaa, timjamia ja rosmariinia (tuoretta tai kuivattuna)
Kuori juurekset, huuhtele perunat (perunoita ei tarvitse kuoria). Lohko perunata ja pilko juurekset ja sekoita joukkoon oliiviöljy, suola ja yrtit. Laita uunivuokaan tai leivinpaperin päälle pellille. Kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia tai kun juurekset ovat kypsiä ja saaneet väriä.
Pahoittelen kännykkäkamerakuvien surkeaa laatua ja kuvaajan taidottomuutta :).