100 km rikki!

Terveisiä blogihiljaisuudesta! En ole ehtinyt kertoilla kuulumisia kun olen… no hmm… juossut! Lähdettiin poikien kanssa sunnuntai-iltana hiihtoloman viettoon mummolaan. Perillä tulin vilkaisseeksi Garmin connectia, ja siitä se ajatus sitten lähti. Lähdin vielä ysin aikaan illalla uhmaamaan pimeitä maalaisraitteja.  Nastat olisi pitänyt ottaa mukaan, mutta en antanut sen haitata. Aamupäivän 25 kilometriä eivät tuntuneet oikeastaan ollenkaan jaloissa. Hämmästyttävää. Yhdeksän kilometrin jälkeen kurvasin kotipihaan ja tuuletin. Tällä viikolla tuli juostua ensimmäistä kertaa ikinä 100 km! Vaikka 1 0 0 ovat vain numeroita, tuntui tuo saavutus jotenkin hienolta. Kai tämä on niitä juoksijan höpöhöpöjuttuja.

Nyt olen alkanut vastan todenteolla uskoa kevyiden hölkkäilyjen voimaan. Vielä alkusyksystä en tuijotellut ikinä sykkeitä ja juoksin aina kovempaa kuin 6.00 min/km vaikka kuinka olisi puuskututtanut. Tälläkin tyylillä tuli tuloksia, mutta mutta… Loppusyksystä kun valmentaja tuli tähän juttuun mukaan, hän ensitöikseen hiljensi vauhtiani. Alle 140 keskisykkeen pitäminen tuntui todella vaikealta. Sykkeet karkasi helposti käsistä, mutta pääsääntöisesti noudatin tuota linjaa. Alkutahmeuden jälkeen, on viime aikoina ollut ihan huippua huomata, että pystyn juoksemaan selvästi alhaisemmilla sykkeillä reippaammin. Osittain siitä on peräisin myös hieman kasvaneet viikkokilometrit.

Torstain vauhtikestävyystreenissä juoksin ensimmäiset 15 minuuttia reipasta PK:ta, jonka jälkeen kiristin tahtia 4.25-4.40 min/km hujakoille 35 minuutiksi. Lopuksi hölkkäilin 20 minuuttia kotiin. Keskivauhti oli 5.00 min/km, keskisyke 153 bpm, matka 15 km. Tuollaista sykelukemaa ei ole tässä sydämessä noilla vauhdeilla aiemmin näkynyt. Tuuletuksen paikka!

Mitä olen oppinut? Suosittelen lämpimästi unohtamaan kilometrien ja vauhtien tarkkailun. Ne tulevat kyllä sieltä sitten kun peruskestävyyspohja on kunnossa. Sykkeen tarkkailu on tärkeintä. Joskus jouduin kävelemään kun en muuten saanut pidettyä sydäntä kurissa, ja sitten taas hölkkäsin kun syke laski tarpeeksi. Ylämäet ovat ne haastavimmat kohdat, mutta ei ole yhtään häpeä kävellä mäkiä ylös. Ei mene kuin hetki kun syke ei enää karkaile ja juoksu kulkee kevyemmin. Sykkeet ovat tietenkin yksilöllisiä, mutta peruslenkillä sykkeen pitäisi pysyä alle 140 lyönnin tuntumassa, jotta homma ei mene puuskutukseksi ja rasita enemmän kuin hyödyttää. Juokseminen tuntuu näin myös mukavammalta kun ei ole verenmaku koko ajan suussa.

Leppoisia lenkkejä ja vauhdikasta uutta viikkoa!