Kisaraportti Riga marathon 2016
Maratonaamu valkeni Riiassa sateettomana, mutta pilvisenä. En saanut millään unta, taisin katsoa kelloa vielä yhden jälkeen. Herätyskello soi klo 6.00, hieman myöhemmin kuin olin ajatellut, mutta ajattelin kuitenkin, että edes jonkinmoiset yöunet olisivat tärkeämmät kuin aamumässäilyt (ehkäpä kohtalokkain seurauksin…). Kävin hakemassa respasta eväspakettini ja jäin mussuttamaan niitä aulaan samalla kännykällä näpytellen viestejä viereisissä hotelleissa olevien kisakumppanien kanssa.
Klo 7.45 ystäväni tuli koputtelemaan huoneen ovelle ja hölkkäsimme lämmittävät sadetakit päällä kisapaikalle noin kilometrin matkan. Siellä olikin jo täysi tohina päällä. Musiikki ja kuulutukset pauhasivat ja fiilis oli katossa. Jalat olivat jo ihan valmiina lähtöön. Vitsit, miten mahtava fiilis! Viikon tankkailut ja melkein täyslepo olivat tehneet tehtävänsä. Olin käynyt jo expossa juttelemassa 3.15 jänösten kanssa. Nyt heitä ei näkynyt missään. En myöskään löytänyt lähtökarsinasta muita ystäviäni. Kun lähtölaukaus pamahti, ampaisivat sekä puolimaratonlaiset että kokomatkalaiset matkaan. Leveät kadut kuitenkin vetivät massan hyvin, eikä kanssajuoksijat häirinneet, mitä olin pelännyt. Kellotin ensimmäisen kilometrin 4.35 minuutin vauhdilla. Seuraavan alle, ja sitä seuraavan, ja sitä seuraavan. Juoksu kulki kuin unelma. Tunnelma oli katossa. Ainoa, mikä vaivasi mieltä, oli 3.15 jänisten vauhti. Asialla oli jotkin superpuput, jotka painelivat pakostikin noin 4.20 min/km vauhtia. Siinä ehdin monta kertaa miettiä, onko oma mittarini oikeassa ja pitääkö luopua 3.15 alitushaaveista. Tuli heitettyä muutama valittu sana miehellenikin kannatusjoukkoihin, että kerro nyt virallisia aikoja, hemmetti! Päätin lopulta juosta omaa juoksuani, ja se oli oikea päätös.
Reitti oli varsin tasainen ja keli kuin unelma. Kannoin omaa 3 desin kahvapulloa kädessäni. Se ei häiritse itseäni juostessa ollenkaan, on helppo täyttää noin joka kolmannella juomapisteellä ja takaa tasaisen nesteensaannin. Ja voihan sen heivata mäkeen jos alkaa kiusaamaan. Ensimmäinen puolikas taittui 1.35 aikaan. Liian reippaasti, mutta vielä siinä kohtaa kuvittelin jaksavani pitää vauhtia. 25 kilometrin jälkeen alkoi toista lonkkaa vihlomaan. Muutama kilometri siitä, alkoi jalkoja painaa ja tunsin alkavat rakot varpaissa. Vauhti alkoi hiipua 30 kilometrin kieppeillä. Samoihin aikoihin vatsa alkoi oireilla. Geelit ja nesteet pyrkivät ylös. Tsemppasin kuitenkin itseäni ja jatkoin matkaa. 32 kilometrin kohdalla näin mieheni, joka ojensi walkmanit korville. Purskahdin itkuun. Henkien taisto alkoi.
Reitti kulki osittain kaksi kertaa samoja teitä pitkin. Tavallaan se oli kiva, mutta toinen kierros poikkesi jonkin verran ensimmäisestä, enkä ollut tutustunut reittiin sillä tarkkuudella kuin olisi ehkä pitänyt. Kun viimeinen neljä kilometriä kaarsi ehkä koko reissun tylsimmälle tuplasuoralle kansantanssijoineen, olin hyvin lähellä luovuttaa. Yritin vielä viimeisen kilometrin aikana painaa kaasua ja ohittaa yhden naisjuoksijan, mutta en pystynyt. Olin saavuttanut omat rajani, tällä kertaa. Suomalaisella periksiantamattomuudella painelin kuitenkin vielä viimeiselle mukulakivikadulle ja sieltä maaliin. Kello pysähtyi aikaan 3.19.44. Sijoituin ajalla naisten sarjan 15. sijalle.
Ja maalissa vatsa tyhjeni kaaressa asfaltille. Yritin juoda, mutta vatsa ei ottanut mitään vastaan. Kolmannen tyhjennyksen jälkeen hakeuduin SPR:n ensiaputelttaan. Sain pahoinvointia lievittävän piikin reiteen ja tipan kautta nesteytyksen käyntiin. 40 minuutin tiputuksessa olon jälkeen kävelin jo omin jaloin hotellille. Pari tuntia siitä, olin jo sushilla.
Näin pari päivää kisan jälkeen, on päällimmäisenä tunteena iso harmitus. Miksi lähdin juoksemaan liian lujaa? Miksen totellut valmentajaani ja omaa ennakkopäätöstäni vauhdista? Mikä sai nesteytyksen menemään lopussa pieleen? Heti juoksun jälkeen vannoin, että juoksuni on juostu. En aio juosta enää metriäkään, mutta jo samaisena iltana sain itseni kiinni pohtimasta, missä juoksisin revanssin! Toki uusi PB ilahduttaa ja 3.20 alittaminen, mutta tiedän, että olisin pystynyt parempaan. Riskejä tietenkin pitää välillä ottaa, mutta harmittaa, että otin riskin ihan omaa tyhmyyttäni. Seuraavalla maratonilla koitan ehdottomasti nukkua ensimmäisen puolikkaan ja herätä vasta toisella juoksemaan :).
Maratonina suosittelen Riikaa lämpimästi. Se on mitä mainioin ajankohta vuoden ensimmäiselle lappujuoksulle. Kaupunki on kaunis, reitti tasainen, kannustus ja järjestelyt ihan ykkösluokkaa, lyhyet lennot ja varsin edullinen kohde. Jollen joku vuosi keksi mitään muuta, voisin hyvinkin nähdä itseni juoksemassa Riiassa uudelleen.