Asiaa kestävyydestä, sykkeistä ja henkisestä kantista
Sitä sanotaan, että juokseminen ja etenkin kestävyysjuoksu vaatii lähes yhtä paljon henkistä kanttia kuin fyysistä kuntoa. Siinä kohtaa kun voimat alkavat olla vähissä, on pää se, joka vetää jalkoja eteenpäin. Lenkillä helpoin tapa säädellä jaksamista on hiljentää vauhtia. Erityisesti aloittajien ongelmana on juokseminen liian lujaa. Omaan kuntoon nähden liian kova vauhti nostaa sykettä ja väsymys iskee helposti jo lenkin alussa. Siksi saattaa tuntua, ettei juoksukunto kohene ollenkaan eikä juoksumatkat pitene. Aloittajilla kevytkin vauhti on usein niin kuormittavaa, että juoksun ja kävelyn yhdistelmä toimii parhaiten. Ajan kanssa juoksu alkaa kulkea sykerajojen puitteissa eikä lenkin aikana tarvitse enää kävellä.
En ole paras puhuja, mutta useiden vuosien kokemus on tuonut ymmärrystä tähän vauhti- ja sykeasiaankin. Nykyään juoksen kaikki lenkkini tuijotellen oikeastaan pelkästään sykettä ja lenkin ajallista kestoa. Matkan pituus ja vauhti toki kiinnostavat, mutta en juokse enää ne edellä. Suurin osa lenkeistä pitäisi juosta peruskuntoa kehittävällä kevyellä vauhdilla, jolloin syke on 65-80 % maksimisykkeestä (laskennallinen maksimisyke on 220-oma ikä eli itselläni 186). Minun ikäiselläni PK-sykerajat ovat n. 120-148 ja näissä on luonnollisesti yksilöllistä vaihtelua, mutta kutakuinkin noin. Jos juoksee kaikki lenkit aina liian vauhdikkaasti ja liian kovilla sykkeillä, ei ehdi palautua ennen seuraavaa lenkkiä eikä haluttua kehitystä tapahdu. Myös loukkaantumisriski kasvaa. Peruskuntolenkit luovat lihaksistoon peruskestävyyspohjan, joka mahdollistaa kestävyyden ja jaksamisen pitkillä matkoilla, jolloin se kuuluisa seinä ei tule niin helposti vastaan. Kun malttaa juosta 80 % kokonaisharjoittelusta peruskuntovauhtia ja tehdä yhden vauhtikestävyyttä kehittävän treenin viikossa, alkaa tuloksia näkyä.
Tänään harjoitin kestävyysjuoksuun kuuluvaa henkistä puolta. Sain nauttia 2,5 tunnin pitkästä lenkistä pyhässä yksinäisyydessäni ja ihailla lenkin aikana harmaan kaikkia sävyjä. Harmaa, sakea sumu peitti näkyvyyden ja tiet kiilsivät jäästä. Yllättävää kyllä, lenkki meni nastoilla ropsutellen ja hyvää musiikkia kuunnellen yllättävän kivuttomasti. Tarkkailin koko ajan ranteessa näkyvää sykenumeroa ja hidastelin vauhtia sen mukaan. Lopputulema oli 2 h 30 min, keskisyke 139, 25.00 km, 6.00 min/km. Olisin voinut juosta vieläkin hitaammin sillä sykettä ei ollut helppo pitää alle 140 lyönnin, mutta en vain jaksanut. Sen verran tylsää tuo pitkä harmaa hölkkä oli. Älkää siis juoksukaverit hylätkö mua vähään aikaan :).
Leppoisaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle. Alan täällä pyörittelemään laskiaispullia kun mäkeen ei tänäkään vuonna päästä.