Monipuolisilla treeneillä tuloksia

Peruslenkkeily on helppoa ja mukavaa, ja siihen kroppa tottuu. Kymppi taittuu aina samaa vauhtia (liian reipasta vauhtia). Hikipisarat valuvat selästä. Hengitys tihenee. Tulee hyvä olo. Ei yllätyksiä. Tämä tuli itselleni vähän liiankin tutuksi. Ne pari juoksutapahtumaa ennen toista raskauttani saivat minut miettimään mihin koneistoni yltäisikään jos treenaisin tavoitteellisemmin (ja järkevämmin). Noh, raskausaikana voin jälleen niin pahoin, että lenkkipolut jäivät tyystin yhdeksäksi kuukaudeksi. Synnytyksen jälkeen juoksu takkuili urakalla ja etanavauhti vaunujen kanssa tuli yhtä tutuksi kuin keskuspuiston pusikot. Jep, ihan oikein luit. Lantionpohjalihasten jumppailu on oikeasti hyödyllistä :).

Nyt vuosi ja yhdeksän kuukautta toisen lapseni syntymästä, voin oikeasti sanoa olevani (melkein) elämäni kunnossa (ja silti uskon, että vielä on varaa parantaa). Kiitos siitä kuuluu eripituisten ja -vauhtisten lenkkien. Entisten viiden samanpituisen ja -vauhtisen lenkin tilalle olen ottanut  jokaiseen viikkoon yhden vauhdikkaan vetotreenin / intervallitreenin / tasavauhtisen reippaan lenkin (vauhtikestävyys eli VK) ja yhden pidemmän lenkin (n. 16-24 km) +  kolme peruskuntolenkkiä eli PK-lenkkiä, jotka ovat oikeasti hitaampia kuin aiemmin (mutta edelleen hieman liian kovia, pitäisi malttaa vauhtien kanssa!). Nämä erilaiset lenkit tekevät juoksuviikosta itseasiassa paljon mielekkäämmän. Vetotreenin olen käynyt tekemässä Eläintarhankentällä pienimmän lapsen nukkuessa päiväunia kentän laidalla. Mikä onkaan parempaa ja energisoivempaa ajankäyttöä? Mutta treenin voi helposti yhdistää ihan tavalliseen lenkkiin. Erilaisia vetotreeniohjeita on mm. juoksukirjoissa ja Juoksija-lehdessä. Googlailemallakin löytyy, ja tulen vetotreeneistä takuulla kirjoittelemaan omia postauksia. Pitkä lenkki alkaa olla jo sunnuntain vakiojuttu. Kun pienin menee päiväunille, jättää tämä äiti perheensä ja lähtee juoksemaan. Naapurista löytyy yleensä pitkiksille seuraa, ja mukavassa seurassa 20 kilometriäkin taittuu huomaamatta. Olen siitä onnekas, että näitä ihania juoksukavereita riittää yleensä myös arki-illan peruslenkeille, jotka on yleensä 10-13 km pituisia. Vähempikin treenaaminen riittää kehittymiseen. Kolmella viikottaisella lenkilläkin juoksukunto kohenee, etenkin jos vaihtelee näiden lenkkien pituuksia ja vauhteja. Ystäväni aloitti keväällä kanssani 3 krt/vko lenkkeilyn ja juoksi Vantaalla puolimaratonin lokakuussa 1:53:00 aikaan. En voi olla muuta kuin ylpeä.

Kuvat on otettu eilen Eläintarhankentällä, jossa oltiin poikien kanssa juoksemassa vedot. Juoksin 8 x 2 x 200 m niin, että ensimmäinen satanen juostaan kovempaa kuin alkulämmittely, sitten kiihdytetään vauhtia niin kovaksi kuin jaloista lähtee. Sen jälkeen palautellaan 45 sekuntia ja juostaan 200 m kovaa. 3 minuutin palautukset väleihin ja näitä siis 8 kertaa. Voin sanoa, että jalat olivat ihan puhki :).

Tällä viiden erilaisen lenkin yhdistelmällä olen nyt juossut tämän vuoden. Viikkokilometrejä on kertynyt sellainen 60 km/vko, nykyään enemmän, mutta siitäkin lisää myöhemmin. Olen osallistunut tänä vuonna kolmelle puolimaratonille (HHM 06/2015, Kotkan meripäiväjuoksu 07/2015 ja Vantaan maraton 10/2015 PB 1:35:19) ja jokaisessa olen pystynyt parantamaan omia ennätyksiäni. Fiilis on ollut huikea! Oman mukavuusalueen ylittäminen on karmea tunne, mutta jälkikäteen olo on mitä parhain. Perhe on yleensä aina mukana kannustamassa, mikä on ollut itselleni tosi tärkeää, vaikka tosiasiassa lapsiin en ole oikein ehtinyt kontaktia juostessa ottamaan. Miehen tsemppaukset ovat sen sijaan laittaneet vauhtia koipiin. Hänen tukensa on muutenkin juoksuharrastukseni kantava voima, koska iltamme menee aikalailla läpsystä vaihtoon -tyylillä molempien harrastaessa paljon. Ilman juoksemista en jaksaisi kotiäitiyttä näin hyvin :).

Uskaltauduin tänä vuonna myös ensimmäiselle maratonille. Juoksin debyyttimaratonini Jyväskylässä syyskuussa. Finlandia maratonin reitti oli huikean kaunis ja tasainen, ja neljä samanlaista kierrosta oli itseasiassa henkisesti helpompi juttu kuin mitä ennalta olin ajatellut. Tämä debyyttimaraton sujui sen verran hyvin (3:25:44), että päätin liittyä juoksuseuraan ja etsiä itselleni ammattilaisen rakentamaan juoksuohjelman, sillä tiedän edelleen juoksevani suurimman osan lenkeistäni liian lujaa, juoksutekniikassani on parannettavaa jne. Paluuta ei taida olla :D. Olen 33-vuotias urheiluhullu!