Kammottava aamuselfie työpaikan pihalla.

Nyt on takana kolme päivää työmatkajuoksuja: 4 x 12 km ja 1 x 12 km + 1 x 6 km = 66 km. Olin etukäteen ajatellut, että nämä matkat sujuvat ilman suurempia ihmeitä, mutta olin väärässä.

Ihme numero yksi on vauhti. En vain yksinkertaisesti ole malttanut juosta edes kukonlaulunaikaan tarpeeksi hiljaa vaan perillä keskivauhti on ollut järjestäen 5.30 min/km luokkaa (keskisyke 141). Iltapäivisin kiire on ollut vielä suurempi kun olen tiennyt lasten odottavan äitiään päiväkodin pihalla. Eilen töiden jälkeen juoksin vain puoliväliin matkaa eli 6 km, mutta mittari näytti keskivauhdiksi 4.47 min/km (keskisyke 154). Jep. Tänään tempaisin ohjelmassa olleen vauhtikestävyystreenin niin, että kymppi taittui alun lämmittelyt mukaan lukien 47 minuuttiin. Tekemistä tässä siis riittää näiden vauhtien aisoissa pitämisen kanssa.

Ihme numero kaksi on väsymys. Liian lyhyet yöunet (n. 6 h), aikainen aamuherätys, reilun kahdeksan tunnin työpäivä kaikkine juoksuineen on todellakin uuvuttava kombo. On pakko opetella menemään nukkumaan hyvissä ajoin. Kaikki tämä on näkynyt fyysisenä uupumisena. Olen ollut iltaisin aivan poikki. Jalat tuntuvat väsyneiltä, mikä sinänsä ei ole mikään ihme tolla juoksumäärällä. Tällä viikolla olen saanut kahdessa päivässä kasaan jo maratonin verran kilometrejä. Toisaalta en osannut kuvitella, että kymmenen lisäkilometriä viikkoon tuntuisi voinnissa näin paljon. Odotan, että jalkani tottuvat määriin ja tämä on ohimenevä vaihe.

Ihme numero kolme on juoksun piristävä vaikutus aamuisin. En ole yhtään aamuihminen, mutta yllättävää kyllä, olen nauttinut varhaisista aamuista auringonnousuineen. Töissä on mennyt helposti puolille päivin ilman haukotuksen haukotusta, tosin neljän kahvikupillisen voimin.

Ihme numero neljä on juoksurepun keveys. Salomonin Agile 20 -juoksureppu oli loisto-ostos. Pienempikin olisi ehkä riittänyt, mutta reppuun mahtuu  hyvin päivän vaatteet, kengät, läppäri ja meikkipussi. Kenkien ja läppärin kanssa keveys kyllä kärsii, mutta reppu on silti juostava. Säätöjä on paljon ja niillä saa repun tiukasti selkään kiinni ilman, että reppu hölskyy.

Ihme numero viisi on aineenvaihdunta, joka ei kaikista ennakkoskenaarioistani huolimatta ole ollutkaan ylivilkas aamuisin. Olen säästynyt yhtä kertaa lukuunottamatta puskilta. Sain ensimmäisenä päivänä opetuksen; älä keitä aamukahveja kotona äläkä myöskään juo iltapäiväkahveja tuntia ennen paluumatkaa.

Ihme numero kuusi on suihkuun ja pukeutumiseen tuhrautuva aika, vaikka yritän olla ihan supernopea. Lenkin jälkeen siistiytymiseen menee 10 minuuttia, vaikka kuinka laittaisin hösseliksi. Värjäytin ripset ja kulmatkin ihan vaan säästääkseni aikaa, mutta silti olen hidas. Sama ajankäytöllinen haaste on iltapäivällä vaatteiden vaihdossa. Hmm.

Silti kaikesta huolimatta, olen kokenut työmatkojen hyödyntämisen harrastukselle parhaana ratkaisuna. Olisi aika iso kynnys lähteä illalla enää lenkille. On ollut mukava puuhailla illalla kotona yhdessä poikien kanssa ihan rennosti ja vaikka viettää aikaa kerrankin sohvalla makaillen. Huomenaamulla yritän ottaa iisisti.

Vauhdikasta viikon jatkoa!