Pahoittelen tämän yhden tavan bloggaajan hiljaiseloa. On ollut vaan fiilis, ettei ole mitään uutta kerrottavaa. Täällä on elelty ihan sitä perusvarmaa arkea peruslenkkeineen ja ruoanlaittoineen. Olen alkanut vakaasti kallistua sen puoleen, että olen talvimasentunut. Vaikka ulkona on lumen ansiosta ihanan valoisaa, aurinko on paistellut ja lasten kanssa ollaan hypelty lumivuorista alas, on mieleni ollut alakuloinen. Kai se vaan niin on, että juokseminen määrittelee niin ison osan elämääni, että väistämässä juoksufiilis heijastuu myös muuhun elämään. Nyt ei eletä juoksijan päiviä. Ei vaikka kuinka yrittäisin uskotella itselleni niin. Onneksi kyllä se kevät sieltä aina tulee ja asfaltti alkaa näkyä. Muistan pienenä tyttönäkin ne kevään ensihetken fiilikset kun kävelin koulusta kotiin, aurinko paistoi ja kuinka vesi valui paljasta asfalttia pitkin solkenaan. Ne hetket ovat piirtyneet mieleeni ja joka kevät rinnassani läikähtää samallalailla kuin silloin pienenä koululaisena kotimatkalla.

Yksi kuvaa, toinen kaivelee kaappeja ja kolmas leikkii. Pakkaspäivän sisäiloja.

Torstai oli tämän juoksuviikon ehdottomasti paras päivä. Pääsin lähtemään tekemään vauhtikestävyystreeniä vasta ilta kahdeksan jälkeen. Oli jo pimeää, mittari näytti -14,5 astetta ja lumi oli painunut tiukasti maahan. Fiilis ei yllättäen taaskaan ollut kaksinen. Verkkasin ensin 6.00 min/km vauhtia 15 minuuttia. Jalat lämpenivät ja Coldplayn tahdissa askel yllättäen kulki. Sykekään ei verkatessa noussut vaan pysyi helposti alle 135 lyönnin. 15 minuutin jälkeen starttasin VK-osuuden. Kiristin tahtia ja ensimmäinen kilometri kulki 4.35 min/km vauhtia. Jalat jaksoivat painella reipasta vauhtia hämmästyttävän hyvin, vaikka alla oli lunta ja painavat talvijuoksukengät. Hengityksen kanssa ei sen sijaan ollut hurraamista, mutta koska jalat kulkivat hyvin, annoin mennä. Että nautinkin kun saa painaa menemään! Pingoin 8 km 4.40 min/km keskivauhtia ja sen jälkeen hölkkäsin vielä 25 minuuttia kotiin. Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi 14,5 kilometriä/78 min.  Mun on jotenkin tosi vaikea arvioida VK-treenin reittejä. Usein huomaan jälkikäteen, että reitti on joko viisi minuuttia liian pitkä tai lyhyt. Tästä reitistä Alppila-Sörnäisten rantatie-Kruununhaan ranta-Kauppatori-Ullanlinna-Ruoholahti-Baana-Töölönlahti-Alppila, tulee kyllä takuulla yksi lemppareista. Mukavan tasainen, kaunis  ja juuri sopivan pituinen reitti.

Mitä kuviin tulee, joudutte taas kestämään näitä onnettomia kännykkäotoksia. Nämä ovat tältä päivältä kun käväistiin poikien kanssa kotisalilla. On tullut juostua niin myöhään, että on ollut ihan turha raahata kännykkää mukana. Mutta kun kevät koittaa, tulette pääsemään mukaani lenkeille. Aurinkoisia talvilenkkejä!