Tämän päivän pitkis meinasi tyssätä kaatosateeseen. Yleensä en ole sateesta moksiskaan, mutta nyt sitä tuli aivan koko taivaan täydeltä. Hetken sadetutkaa tutkailleena, päädyin odottelemaan parisen kymmentä minuuttia sateen laantumista (loistava palvelu muuten!), ja se kannatti. Olikin sitten yksi tämän kesän lämpimimmistä lenkeistä. Onneksi olin laittanut hihattoman kevyen juoksutakin alle. Haglöfsin Shield-takki on ollut yksi parhaimmista juoksuun liittyvistä hankinnoistani. Se on höyhenen kevyt, hylkii vettä ja pitää tuulta, ja onpa se vielä kivannäköinenkin heijastimineen. Tänään se oli kuitenkin liikaa, mutta sain sen huomaamattomasti köytettyä lanteille, eikä häirinnyt ollenkaan. Keli oli mitä upein, mitä oli vaikea uskoa aamuisen ukkosen jälkeen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meri säihkyi säteiden voimasta.

Juoksin eilisen maratonin reittiä, mutta onneksi ei tarvinnut talsia kuin yksi kierros. Siinäkin oli ihan riittävästi tekemistä. Tuntuu, ettei kroppa ole vielä ihan tottunut tauon jälkeen näihin 20 km matkoihin. Pysähtelin muutaman kerran juomaan vesiposteille, joista kaksi sattui matkani varrelle, toinen Lauttasaaressa ja toinen Hietaniemenrannassa. Mukavaa kun ei tarvitse kantaa pulloa mukana. Vesipostit on vihreitä, rautaisia pumppuja. Vaikea kuvailla. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa.

Kävimme eilen pitkästä aikaa tulevassa kotipihassamme. Hassua, että omistamme omenapuuvanhuksen ja isot viinimarjapuskat! En ollut tietenkään tajunnut ottaa mukaani ämpäriä, ja marjat ja omput jäivät keräämättä. Onneksi tulevat naapurimme lupasivat hyödyntää ne, ja tulevat varmasti käyttöön. Olen yrittänyt selvitellä omenapuun siirtomahdollisuutta, mutta se taitaa olla mahdoton tehtävä. Surettaa tuon upean puun kohtalo, mutta se osuu niin pahasti rakennuksen alle, että sen pitäminen ei onnistu. Sama kohtalo odottaa viinimarjapensaita. Säilyisivätköhän ne hengissä maiseman vaihdosta?