Vihdoin ratkaisu kengännauhapulmaan – Xtenex

XTENEXMua on pitkään suorastaan ärsyttänyt pienen pieni asia, nimittäin lenkkareiden nauhojen sitominen. Kaikissa kolmeraitaisen merkin kengissäni on liian lyhyet nauhat, vaikka muutoin nuo puustiset ovatkin jalkaani miltei täydelliset. Umpisolmun tekeminen vaatii erityistä sorminäppäryyttä ja ilman umpparia nauhat aukeavat jo heti alkumatkasta. Ei mikään maailmanluokan ongelma, mutta arkea hiertävä. Olen muutenkin ”best practicien” etsijä. Miksei asioita, joissa jokin mättää voisi tehdä toisin, paremmin? Miksi pitäisi tyytyä johonkin mikä ei toimi tai häiritsee?

XtenexKun sitten ihan sattumalta törmäsin Xtenex-merkkisiin pikakengännauhoihin, jotka Motionstore halusi vieläpä tarjota minulle testaukseen, olin tietysti innoissani. Joustavissa nauhoissa on pieniä nystyröitä, jotka pitävät nauhat löystymättä paikallaan juuri niin kireällä tai löysällä kuin omille jaloille parhaiten sopii. Kun kerran on nauhat saanut paikalleen, on kengät helppo sujauttaa jalkaan ilman nauhojen sitomista. Note to self: nauhojen laittoa ei kannata tehdä kiireessä. Mutta kun nauhat sai paikalleen ja muutaman koelenkin jälkeen kireyttä säädeltyä mieleiseksi (nauhat olivat ensin liian kireällä ja painoivat jalkapöytää, mutta höllennys auttoi), olen ollut yhtä hymyä. Ratkaisu nauhapulmaan on löytynyt!

XtenexXtenex-pikanauhat ovat triathlonpiireissä paljon käytetyt, mm. Pekingin triathlonin olympiavoittajan Jan Frodenon kerrotaan käyttävän niitä. Mutta ne toimivat ihan yhtä hyvin myös tällaisen tavallisen juoksijan kengissä. Olen juossut nauhoilla nyt noin 50 kilometriä ja erivauhtisia lenkkejä, eikä kenkiin ole tarvinnut kiinnittää mitään huomiota. Ja mikä parasta, kengät on nyt tosi helppo laittaa jalkaan. Miksen ole aiemmin löytänyt näitä?! Nyt suunnittelen jo hankkivani Xtenexit kaikkiin lenkkareihini. Toimisivat hyvin myös lasten Converseissa, jotka muuten on niin työläitä saada jalkaan. Ei ole vaikea arvata mitä lähipiirini tulee saamaan joululahjoiksi :).

Nyt on erinomainen mahdollisuus tutustua pikanauhoihin ja helpottaa hieman lenkille lähtöä, nimittäin Motionstore antaa lukijoilleni Xtenexin nauhoista -10% alennuksen ja ilmaiset toimituskulut vuoden loppuun asti koodilla HOMERUN10. Nauhat lähtevät heti samana päivänä matkaan jos tilaus on tehty ennen klo 12.00. Tässä olisi takuulla mieluinen (ja edullinen) joulu(syntymäpäivä/nimipäivä/pikkujoulu)lahja juoksijalle, jolla on jo kaikkea. Xtenex

Muoti Oma elämä Liikunta Ostokset

Kotiäidin shoppailutapahtuma ja hinkuyskä

me&iEsittelyPupupöksyttarjoilutViime viikolla taisin mainitakin, että nyt olen kovien joukossa. Nimittäin järjestin oikein kasaria kunnioittaen kotiäidin Tupperware-kutsut eli me&i-vaatemerkin kotikutsut. Yllätin itsenikin sillä, miten mukavaa oli laittaa kotia ja valmistella pieniä herkkuja ystäville, joita saapuikin meille ihan ennätysmäärä. Talo oli täynnä äitejä. Osa kiireisiä uraohjuksia, osa kiireisiä kotiäitejä. Jokainen, jolla on pieniä lapsia tietää kuinka äärimmäisen kuluttavaa on lähteä lasten kanssa ostoksille. Ihan vaikka vaan ruokakauppaan. Tsiisus! Auta armias jos äidin pitäisi itselleen löytää jotain vaatetta ja lapset ovat mukana. Meidän pienempi alkaa saman tien kiljua kun astutaan sisään vaatekauppaan. Yritä siinä nyt sitten sovitella ja mallailla vaatteita päällesi ja samalla rauhoittaa nuorukaista, joka heittelee sinua rusinoilla. Ei tule mitään. Ja vaikka olenkin lasten kanssa vain kotona, voin sanoa, että aika vaan menee eikä vaatekauppoihin noin vain tule lähdettyä ostamaan pieneksi jääneiden tilalle uusia edes lapsille. Käytän sen ajan mieluummin juoksemiseen. Alankin olla näin reilun neljän vuoden kokemuksella jo aika haka nettishoppailussa. Mutta alkuun tuli tehtyä jos jonkinmoista virheostosta kun ei päässyt hipelöimään kankaan laatuja, kokoja jne.

Siksi nämä kotivaatekutsut ovatkin loistavia. Vaatteita voi sovitella ja hypistellä paikan päällä samalla kun seurustelee ystävien kanssa. me&i-vaatteiden laatu on mielestäni erinomainen, tykkään useimmista kuoseista ja mikä parasta, itsellekin voi samalla hankkia jotain kivaa. me&i:n naisten vaatteet ovatkin kasvattaneet suosiota vuosi vuodelta. Enkä yhtään ihmettele. Kankaat ovat niin laadukkaita ettei ne mene käytössä ja pesussa miksikään, ja ennenkaikkea ne ovat mukavia päällä, mutta näyttävät siltä kuin ne eivät olisi :). Moni ystäväni vannoo myös merkin farkkujen nimeen. Vielä en ole rohjennut siirtyä Tigereistä ”lastenvaatemerkkiin”, mutta ehkä sekin päivä tässä nähdään nimittäin sen verran epämukavia nuo makkarankuoret ovat käytössä. Sorry to say.

me&i:ta voi ostaa vain kotikutsuilta tai heidän nettikaupastaan, jossa tosin on vain aiempien mallistojen vaatteita.  Olen tutustunut merkkiin kirpparilöytöjen ansiosta ja vaikuttunut niiden laadusta. Ovat olleet miltei uudenveroisia, vaikka ovatkin olleet jo jollain toisella lapsella käytössä. Tilasin pienimmälle nuo suloiset pupupöksyt. Eivätkö olekin valloittavat! Harmi vain, ettei niissä ole aiempien mallistojen tapaan taskua, johon voisi jemmailla pikkuautoja tai muita aarteita. Tulipan oikea ilmainen mainospuhe :), mutta suosittelen lämpimästi jos etsit vaatteita, jotka kestävät aikaa.

Mitä juoksuihin tulee, nyt on pakko myöntää heikkoutensa ja antaa kropalle tarvitsemaansa lepoa. Voin sanoa, ettei ole tällaiselle tunnolliselle juoksijalle helppoa. Vielä eilen illalla kävin ohjelman mukaan kevyen lenkin, mutta yöllä yskiessäni keuhkoni pihalle ja pitäessäni koko taloa hereillä, päätin, että nyt pitää ottaa aikalisä. Yöllä ehdin myös googlailemaan, että pienessä nuhassa ja kurkkukivussa voi vielä kevyesti juosta, mutta heti jos yskä ja räkä on kehissä, pitää levätä. Ja kuumeessa ei siis saa koskaan juosta, sen olen jo oppinut. Eli telakalla siis ollaan tovi. Voipi tämä blogikin elää hiljaiseloa sen aikaa kun emännällä ei ole mitään juoksujuttuja kerrottavana. Tai katsotaan alanko heittää legendaa. Niitä kyllä riittäisi.

Parempaa treeniviikkoa sinulle! Juokse minunkin puolesta. Että harmittaa!

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Lasten tyyli