Murheellinen perjantai ajatuksissa

Ranska

Finlandia-talo suruasussaan Pariisin terrori-iskun uhrien muiston kunnioittamiseksi. Kuva: Olli-Pekka Kallio

Perjantai vaihtui lauantaiksi murheellisten uutisten myötä. Luin Pariisin terrori-iskusta juuri kun olin menossa nukkumaan. Iltarukouksen sisältö meni uusiksi. Miten ihminen voikaan olla toiselle ihmiselle noin julma? Miksi emme voisi elää toistemme kanssa välittäen? Mikä saa kenenkään ryhtymään moiseen? Miten paha olo silloin voikaan olla? Mitä voisimme tehdä, että jokainen maa voisi elää rauhassa? Nämä ja monet muut kysymykset ovat pyörineet mielessäni viikonlopun aikana. Toivottavasti rukouksilla olisi voimaa. Jos ei muuten niin se rauhoittaa oloa.

XTENEX

Lauantaina vuorossa oli vauhtikestävyystreeni. Sairastelujen ja iltamenojen takia jouduin vähän vaihtelemaan viikon treenien paikkoja. Toivottavasti tein vaihdot fiksusti. Maanantaina saatan kuulla kunniani valmentajaltani… VK-treenissä lenkkarit kiitivät kuitenkin vauhdikkaammin kuin olisin uskaltanut toivoa. Juoksin 25 minuutin lämmittelyn, jonka jälkeen tein 3*90 sekunnin vedot reipasta vauhtia (4.20 min/km) ja 2*60 sekunnin vedot kovaa vauhtia (3.30 min/km). Vetojen väleissä hölkkäsin viisi minuuttia ja loppuun palauttelin 25 minuuttia kotiin. Voi kuinka siistiä olikaan kun sai viilettää tukka putkella pitkästä aikaa! Ohjelmassa oli yhdet vedot vähemmän, mutta en malttanut olla juoksematta kun jalat kerrankin kulkivat. Vaikka takana oli reilut 40 kilometriä juoksua tälle viikolle, tuntui kuin olisin pitänyt viikon lepoa. Pakko se on myöntää, että niillä kutosen peruslenkeillä on taikansa! Mä olen vedoissa tunnetusti hidas. Siksi ihmetyttää miten kovaa jaksoin kovat vedot painella. Hymiöitä voisi pistellä väliin. 

Tänään aamupäivällä juoksin 100 minuutin pitkiksen. Oli aivan huikea ilma. Oikein harmitti etten jaksa kantaa kännykkää mukanani lenkeillä. Nyt olisin halunnut jakaa kauniin marraskuisen sunnuntain maisemat kanssanne. Jos asut Helsingissä, suosittelen lämpimästi Kallio-Arabianranta-Viikinranta-Kulosaari-Kalasatama-keskusta reittiä. Se on uskomattoman kaunis. 

Posti toi perjantaina Motionstorelta mielenkiintoisen tuotteen testaukseen. Näiden kahden testilenkin perusteella olen vaikuttunut. Kertoilen näistä uusista kengännauhoista takuulla ensi viikolla tarkemmin. 

Rauhaisaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa.

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Juoksijan nopea ja tehokas kotitreeni

kotisaliLasten myötä lihaskuntotreenit jäivät tyystin viikko-ohjelmastani. Ei vain ole ollut aikaa juoksun lisäksi tehdä salireissuja. Lenkille kun pääsee suoraan kotiovelta, mutta salimatkaan menee helposti pukemisineen parisen tuntia. Olen myös kokenut, että bodypumppi ja jalkapainotteinen treeni häiritsevät monta päivää juoksun kulkua. Tänä syksynä olen kuitenkin innostunut uudelleen salitreenistä. Kiitos kuuluu taloyhtiömme kerhohuoneen uuden kuntosalin. Se on pieni, mutta siellä on kaikki tarvittava. Ja mikä parasta, myös lapset viihtyvät mukana. 

kotisalitreeniJuoksija-lehdessä (07/2015) oli taannoin juttua juoksijan voimatreenistä. Voima parantaa vauhtia ja suojaa rasitusvammoilta. Vahvat lihakset ja jänteet kestävät paremmin juoksun rasitusta. Koska juoksen paljon, olen keskittynyt salilla jalkojen lihaskestävyyden ja voimakestävyyden kehittämiseen, joita on helppo tehdä kuntopiirimaisesti omaa painoa käyttäen. Pari kertaa viikossa tehtävän harjoituksen tulokset alkavat jo tuntua (ei niinkään näkyä…). Jalat ovat vahvemmat, vatsa tiukempi ja olo muutenkin timmimpi. Kiva niin. Olen vahvistanut myös yläkroppaa vapailla painoilla tehtävällä treenillä.  Suurin motivaattorini käsien vahvistamiseen oli viime kesäinen pitkä lenkki, jonka aikana allit olivat hölskyessään hanganneet kainalot verille. Jos ei muuta niin ojentajat haluaisin saada kiinteämmiksi :).

Tässä on yksi reilun puolen tunnin treenisetti jaloille ja vatsoille, jonka voi tehdä ihan vaikka omassa olohuoneessa, koska painoja ei tarvita. Tällaisen lyhyen lihaskuntotreenin voi mukavasti yhdistää puolen tunnin hölkkään. Voin luvata, että lämmin tulee!

Kotitreeni
3 kierrosta eli jokaista liikettä 3 x 12 toistoa (tai oman kunnon mukaan 10-20 toistoa)

12 burpeehyppyä (katso tästä)
12 askelkyykkyä (katso tästä)
12 kyykkyä (katso tästä)
12 hyppyä ylös / 30 sek hyppynarulla hyppimistä
12 ojentajapunnerrusta penkillä (katso tästä)
12-20 istumaannousua (katso tästä)
12 vartalonkiertoa omalla painolla tai kahvakuulalla (katso tästä)
20 vuorikiipeilijää (katso tästä)
1 min lankku (katso tästä)

jalat ylösTällaisen lenkki-salisetin jälkeen voikin hyvin mielin nostaa jalat ylös ja nauttia glögistä, pipareista ja joulutortuista. Leppoisaa viikonloppua sinulle ja hyviä treenejä!

Hyvinvointi Liikunta Terveys Lasten tyyli