Uusia haavoja ja ensimmäinen hyvä lenkki sitten maratonin
Olen täällä monet kerrat avautunut Riian maratonin jälkeisistä ongelmista korkeiden sykkeiden kanssa. Ei ole ollut kevyttä, ei, paitsi ihan ne muutamat ensimmäiset lenkit maratonin jälkeisellä viikolla. Menin halpaan. En ollut lähellekään palautunut! Valmentaja käski torstaina ottamaan aikalisän, yhden lepopäivän tähän väliin. Otin kaksi. Torstain työmatkalenkkien jälkeen lepäsin lauantaihin klo 18.30 asti. Ja mitä tapahtuikaan, juoksu kulki ensimmäistä kertaa sitten kolme viikkoa takaisen maratonin, KEVYESTI! Vaikka oltiin eilen miehen kanssa Queenin keikalla, ja tuli nautittua, hmmm…muutama skumppalasillinen liikaa. Mutta oli sen arvoista – having a good time!
Tänään samanlainen hyvä päivä jatkui. Keräsin voimia illan lenkkiin ulkoilemalla kahteen otteeseen poikien kanssa, tekemällä kauppareissun, nukkumalla yli tunnin päiväunet ihanan tuhisevan kuopuksen viekussa ja juomalla kahvit pihalla. Ihan parasta, ja tavallaan niin tavallista. Serkkuni oli eilen hoitamassa lapsia ja hän polki pyörälläni kotiin kun mitään julkisia ei enää puolen yön jälkeen sopivasti kulkenut. Hölkkäsin noutamaan pyörän ja matkaa kertyikin 13 kilometriä. Yllätyksekseni 5.38 min/km keskivauhtinen hölkkä meni helposti 137 keskisykkeellä (loppua kohti sykkeet huitelivat 140 tienoilla, mutta onneksi vain muutaman kilsan ja vaikuttaen kuitenkin jonkin verran keskisykkeeseen). Mikä huojennus, olen saamassa kuntoani takaisin!
Taannoinen kaatosateessa nautittu työmatkajuoksu sai aikaan kaksi jäätävää hiertymää solisluiden molimmille puolille, kohtiin missä on repun olkaimet. Voi jestas, miten koko ajan voikaan olla jotain kipeitä rakkuloita, hiertymiä, irronneita kynsiä – you name it, I have it!
Leppoisaa sunnuntaita! Suuntaan huomenna kahden ihanan juoksuystävän kanssa Viikkiin pitkälle lenkille. Katsotaan jatkuuko matka mukavien sykkeiden kanssa…
