Perjantain helpot pinaattiletut

Pinaattiletut
Herkkuletut
Ennen kuin laitan reseptiä kehiin, pitää mainostaa näitä omia ruoanlaittotaitoja (jonka jälkeen tuskin kukaan uskaltaa kokeilla näitä lettuja, hah!). Ryhdistäydyin yhtenä iltana tällä viikolla ruoanlaitossa ja tein peruna-palsternakka-bataattimuussia. Molemmat pojat sylkivät lautaselle. Taidan pitäytyä niissä superhelpoissa ja kaikille meille maistuvissa pastoissa.

Perjantain kunniaksi paistoimme esikoisen kanssa pinaattilettuja. Resepti on juuri minulle sopiva: helppo, nopea ja terveellinen. Lopputulosten kauneudella en voi kehuskella, mutta hyviä olivat!

Pinaattiletut (6 isoa lettua)
2 munaa
1/2 l maitoa
3 dl sileitä sämpyläjauhoja tai vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 pussi (150 g) sulatettua pakastepinaattia
1 rkl öljyä
Voita paistamiseen

Sekoita vispilän avulla kaikki aineet yhteen. Anna turvota noin puolisen tuntia. Sulata teelusikallinen voita paistinpannussa, laita 1 dl lettutaikinaa pannulle ja paista lettu kauniin ruskeaksi. Me vielä voideltiin letut Oivariinilla. Nam!

Iloista nenäpäivää kaikille ja onnea kaikille ihanille isille! Me käytiin eilen poikien kanssa kaupungilla ostamassa heidän isälleen 2XU:n juoksutakki (ei se kuitenkaan lue tätä blogia, joten uskallan paljastaa). Takki oli lahjalistan ykkösenä ja vielä kun se löytyi XXL:n poistorekistä edullisesti, en voinut olla sitä ostamatta. Nyt pysyy lenkillä tuuli ja viima loitolla.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Lasten tyyli