Pikkufutaajia ja karkaavia sykkeitä
Terveisiä jalkapallokoulusta! Pääsin vasta tänään ensimmäistä kertaa seuraamaan esikoisen jalkapallotreenejä. Voi miten hellyyttäviä nuo pienet futaajat ovatkaan. Äidin isopienimies oli niin tohkeissaan kun äiti, pikkuveli ja täti olivat katsomossa, että ihan herkistyin. Pikkuveli jätti päiväunet välistä kun halusi kannustaa isoveljeään maalien teossa, ottaa itsestään selfieitä ja hioa omia akropatiataitojaan.
Viikonloppu ei ole ollut omien juoksujen suhteen mitenkään nappisuoritus. Lauantaina pääsin lenkille vasta alkuillasta, ja koska aamulenkki jäi välistä, juoksi tunnollinen valmennettava päivän molemmat lenkit putkeen. Se ei ollut millään muotoa toimiva ratkaisu. Kevät on saanut aikaan myös itsessäni jonkinlaisen villiintymisen. Lenkkarit eivät meinaa millään pysyä vasta lakaistulla asfaltilla kurissa, vaan emäntä joutuu jatkuvasti vauhtien ja sykkeiden karatessa käsistä himmailemaan menoa. Sekös vasta on hankalaa puuhaa! Loppulenkistä en voinut vastustaa kiusausta ja vetäisin Helsingin keskustan halkovan kilometrin pituisen Baanan aikaan 3.55 minuuttia. Kotona mittari näytti 15 km / keskinopeus 5.30 / keskisyke 141. Siihen päälle kun vetäisin vielä salitreenin, oli tämä äiti aika naatti. Huomasin myös kuinka tärkeää on laittaa kunnon polttoainetta koneistoon. Olin syönyt päivällä aivan liian vähän kulutukseen nähden ja nyt ensimmäistä kertaa meinasi voimat loppua salilla. Kevensin lennosta illan salitreeniä ja kotona täytin energiavarastot huolella. Lupaan, oppi meni perille!
Starttasin sunnuntain pitkiksen poikkeuksellisesti heti ysin jälkeen. Eilinen iltalenkki, muutama nautittu punaviinilasillinen ja liian lyhyet yöunet painoivat jaloissa ja sykkeissä. Seurassa oli vaikea hidastaa ja annoin sykkeiden mennä menojaan. Ensi viikolla uusin yrityksin.