Raskausajan liikkumattomuus – 2-vuotiaan äidin muisteluja
Tänään meillä juhlitaan kuopuksemme 2-vuotista taivalta. Tuntui kuin siitä päivästä olisi vain hetki kun lapsivedet lorahtivat kylpyhuoneen lattialle, toisaalta taas tuntuu kuin hän olisi ollut aina elämässämme. Tuo niin kovin rakas, kaikesta utelias ja innostuva pellavapäinen tättähäärä. Miten paljon sisältöä, rakkautta, iloa ja tarkoitusta nuo kaksi veljestä ovatkaan tuoneet meidän elämäämme. Välillä sitä tulee mietittyä, että miten ihmeessä me olemme saaneet edes ajan kulumaan ennen heitä! Mitä ihmettä me olemme kaikki illat tehneet?
Aamulenkillä tuli muisteltua raskausaikaa ja synnytystä. Olen ollut koko aikuisikäni aktiivinen, liikkunut paljon ja monipuolisesti päivittäin. Siksi saattaakin kuulostaa epäuskottavalta, että juuri minä olen ollut se, joka ei ole harrastanut oikeastaan kävelyä kummempaa liikuntaa kummassakaan raskaudessa, en edes alussa. Ensin olen voinut viikkokausia pahoin ja ollut todella väsynyt. Kun sain raahattua itseni jumppatunnille asti, pidättelin tunnin oksennusta, viimeistään silloin alkoi usko horjua siihen, että liikunta auttaisi raskauspahoinvointiin. Ainoa, mikä oikeasti auttoi, oli syöminen, jatkuvasti. No, se kyllä näkyikin olemuksessani. Kiloja kertyi rapiat 23 kiloa molemmilla kerroilla. Kasvatin massiivisen rantapallon eteen jo aika varhaisessa vaiheessa. Kuopuksen kohdalla naapurin äiti tuli onnittelemaan pikkusisaruksen odotuksesta viikolla 7! Molemmissa raskauksissa istukka oli ihan edessä, mikä lienee osa syy vatsan paisumiseen.
Raskausaikana odottavan äidin suositellaan jatkavan liikunnan harrastamista mahdollisimman pitkään raskauden edetessä. Liikunta auttaa jaksamaan raskausaikana ja palautumaan nopeammin synnytyksestä. Niin tai näin, jokaisen raskaana olevan naisen kannattaa kuunnella omia tuntemuksiaan. Omalla kohdallani hikiliikunta ei tuntunut raskausaikana hyvältä keskiraskautta lukuunottamatta. Raskauden toisella kolmanneksella kävin kerran pari viikossa spinningissä, bodybalancessa tai zumbassa, mutta viimeisellä kolmanneksella olo alkoi olla jo sen verran tuhti ja vaivainen, että hyvä kun koiran kanssa jaksoin pienen kävelylenkin heittää. Itsellä myös raskaudet olivat erilaiset. Toinen raskaus oli paljon vielä ensimmäistä haastavampi; voin pidempään pahoin, paino nousi nopeammin ja supistukset olivat riesana jo raskauden puolivälistä lähtien. Siinä ei töiden jälkeen ollut oma liikunta päällimmäisenä mielessä.
Ehkä tämä lohduttaa niitä, jotka eivät ole jaksaneet raskausaikana juurikaan liikkua. Olen toipunut synnytyksistä hyvin nopeasti. Esikoisen synnytys oli kylläkin vaativa ja kesti lähemmäs kolme vuorokautta. Silti olin reippailla vaunulenkeillä jo pari viikkoa synnytyksestä ja aloin kevyesti hölkkäillä pojan ollessa parin kuukauden ikäinen. Synnytyksen jälkeen on tärkeä kuunnella omaa kroppaa ja odottaa lääkärin jälkitarkastusta. Olin kokeillut juoksemista jo ennen jälkitarkastusta, mutta se ei tuntunut hyvältä. Juoksukunto nousi kohisten ja raskauskilot saivat imetyksellä kyytiä. 1 v. ja 9 kk synnytyksestä juoksin oman silloisen puolimaraton ennätyksen (1.38.30). Sitten tulinkin toisen kerran raskaaksi ja juoksut jäivät hetkeksi. Jotenkin sitä osasi olla toisessa raskaudessa itselleen armollisempi ja vain ”nauttia” raskausajasta ja vatsan kasvattamisesta :). Enää ei stressannut, että lähteekö ne raskauskilot pois, miten nopeasti palaudun jne. Jollain hassulla tavalla oli ihan mukavaakin pitää taukoa liikunnasta kun oli siihen hyvä syy :).
Kuopuksen synnytyskertomus oli aivan erilainen kuin esikoisen; nopea ja helppo, ja otinkin ensimmäiset juoksuaskeleet jo kahden viikon jälkeen synnytyksestä. Toipuminen synnytyksestä oli entistä nopeampaa. Nyt pienen miehen 2-vuotissyntymäpäivänä voin sanoa, että olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin.
Naisen ruumis on ihmeellinen. Miten se voikaan palautua lähes täysin tuollaisesta sisäisestä ja ulkoisesta kasvusta ja myllerryksestä. Nämä kaksi veljestä muistuttavat syntymistään enää silloin tällöin lenkeillä kun äidin täytyy pysähtyä puskaan :D.