Luin eilen New York Timesin sivuilta artikkelin työharjoittelukierteeseen joutuneista nuorista, jotka tavoittelivat unelma-ammattiaan. Artikkelissa väitettiin valmistumisen jälkeisten harjoittelujen yleistyneen viime vuosina, tosin kukaan ei ole tehnyt kattavaa tilastoa aiheesta. Lama on tietysti yksi syy siihen, miksi vastavalmistuneet eivät löydä palkattuihin töihin, mutta yhdeksi syyksi artikkelissa esitettiin myös työnhakijoiden vaatimusten lisääntyminen. Työlle halutaan jokin muukin merkitys palkkanauhan lisäksi. Harjoitteluista on tullut normaali tapa siirtyä työelämään, missä menestystä ei mitata vain rahallisesti vaan oman itsensä toteuttamisena. 

Harjoittelut leimaavat myös omia ponnisteluitani päästä urani alkuun. Kaksi on jo takana, kolmannen harjoittelupaikan hakeminen on nyt edessä. Pidän opintoihin sisältyviä harjoitteluita hyvänä tapana päästä näkemään työelämää, ainakaan omat akateemiset opinnot eivät ole lisänneet käytännön ymmärrystä tai tarjonneet sellaista työelämässä tarvittavaa täsmäosaamista, mitä voisin työhakemuksessani mainostaa. Opiskelun alussa proffat naureskelivat ja pyörittelivät vain päätään, kun jossain fuksiorientaatiossa kyseltiin, minkälaiset kurssit olisivat valttia työnantajien näkökulmasta. Tämä olisi varmaan pitänyt ymmärtää varoituksena ja alkaa katsella opintoja muualtakin? 

Huokaus, aloitin koulutaipaleeni 90-luvun laman aikaan ja muistan vitsailleeni tämän laman alkaessa 2008, että ”eihän vielä kannata valmistua, kun juuri alkoi tuo lamakin”. Vuonna 2014 odotan eniten sitä nousukautta, joka tempaisisi minutkin mukaansa avaamalla uusia työpaikkoja. Euroopassa puhutaan menetetystä sukupolvesta ja tilanne muissa EU-maissa, erityisesti Espanjassa ja Italiassa on ainakin nuorisotyöttömyystilastojen perusteella paljon, paljon huonompi. Samaan aikaan Suomessa eläkeiän nostaminen on jatkuva puheenaihe ja opiskeluaikaa halutaan kuumeisesti lyhentää. Jos omat opintoni olisivat olleet enemmän työelämälähtöisiä, niiden yhteyttä työelämään olisi korostettu enemmän, valmistuminen ei varmasti olisi tuntunut niin suurelta askeleelta. Nyt odotin valmistumisen jälkeen työttömyyttä ja vanhempien opiskelijoiden kokemuksien perusteella työelämävalmennusta, missä voisi sitten saada jalkaa jonkun oven väliin. Nuorisotakuu sotki suunnitelmani ja jäin työttömäksi pidemmäksi aikaa kun olin ajatellut, koska ilmeisesti työkokeilu, joka on on tullut työelämävalmennuksen tilalle työttömyyspäivärahalla tehtävänä harjoitteluna, ei ole ensisijainen toimenpide työllistymisen vauhdittamiseksi. Kysyin työkokeilusta ilmoittautuessani työttömäksi ja vastauksesta ymmärsin, että sitä voidaan harkita x-pituisen työttömyyden jälkeen. Nyt tuo aika x on ilmeisesti täyttynyt ja pääsen ”etenemään” suunnitelmassani. 

Totta kai kokeilemisen sijaan tekisin mielummin oikeita töitä. Kokemuksesta tiedän, että työharjoittelija ja työntekijä ovat täysin eri asemassa työpaikalla. Ideaalitilanteessa pääsisin tekemään joitain avustavia töitä, missä voisin kasvattaa osaamistani ja siirtyä vähitellen vaativimpiin tehtäviin. Esimerkiksi valtionhallinnossa tällaiset avustavat tehtävät on kuitenkin karsittu, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää mennä harjoittelemaan niitä työttömyyspäivärahalla. Systeemiä on kritisoitu ja varmasti syystä, mutta onko oikea ratkaisu yrittää korjata sen ongelmat vaikeuttamalla pääsyä harjoitteluun?