Kesälukemista osa 3, ajatuksia lukemisesta
Blogi on nyt painottunut kirjapainotteiseksi tänä kesänä, mutta toisaalta, olen lukenut tänä kesänä aika paljon. Päivän rutiini kun on se, että jos paistaa aurinko, menen ulos istumaan ja lukemaan, mutta jos sataa, istun sohvalla ja luen. Joten tästä päätellen kesä kuluu lukiessa, mikä sen parempaa?
Lainasin kirjastosta Lucy Dillonin Ikuisen Onnen Salaisuus- kirjan, ajattelin välillä lukea suomeksikin. (Tosin nyt on taas englanninkielinen kirja kierroksessa. 😉 ) Kirja on kirjoitettu kahden ystävyksen näkökulmasta, (onko monetkin kirjat kirjoitettu useamman henkilön näkökulmasta ja huomaan sen vasta nyt vai olenko osanut nyt valitsemaan ne kirjat? ) toinen on intohimoinen lukija ja toinen ei lue mitään. Toisella on uusioperhe ja toinen on eroava itsenäinen nainen. Vastakohtia löytyy kirjasta enemmänkin. Kirja oli mukava lukea, tosin loppuratkaisu tuli mielestäni liian nopeasti. Tai se oli liian lyhyt. Olisin kaivannut hieman pidemmän lopun, kun kirja muuten on aika pitkä, tuntui, että loppu oli heppoinen. Olisin halunnut tietää enemmän mitä henkilöille sitten tapahtui.
Mutta enemmänkin kuin arvostelun kirjasta, halusin kirjoittaa ajatuksia lukemisesta. Tämä kirja herätti niitä kovastikin, koska aihetta käsiteltiin paljon. Varsinkin muistoja lapsuuden rakkaimmista kirjoista.
Olen aina ollut intohimoinen lukija. Minulle on luettu pienenä paljon ja kun opin itse lukemaan, olen lukenut siitä lähtien paljon. Kirja on minulle mitä parhainta ajanvietettä ja hyvä rentoutuskeino. Seurustelun alkuaikoina poikaystäväni luuli, että minulla on tylsää kun aloin lukemaan. Ei välttämättä ole, vaikkakin lukeminen on hyvä keino ehkäistä tylsyyttä, vaan nautin lukemisesta todella paljon.
Perinteiset Viisikot ja Neiti Etsivät on luettu ala-asteella, sekä tietysti suomalaisten kirjailijoiden heppakirjat, Merja Jalon Nummelan Ponitalli oli kova sana jossain vaiheessa, aika pitkäänkin itseasiassa. Täytyy myöntää, että suuria klassikoita en ole lukenut tähän päivään mennessä. Ne ovat mielestäni usein raskaita ja haluan rentoutua lukiessa, joten tällä hetkellä chick-lit on se juttu. Sekä suomalaiset hömppäkirjat, joita ei kuitenkaan oikein voi sanoa chick-litiksi.
Huomasin myös, että luen melkein pelkästää naisten kirjoittamia kirjoja. Ostin yhden miehen kirjoittaman pokkarin ja teksti on mielestäni todella vaikeaa lukea tai sitten suomennos on huono. En ymmärrä siitä kirjasta oikein mitään. Kirjoittavatko naiset sitten selkeämmin kuin miehet?
Dillonin kirjassa kohtaavat ihmiset jotka lukevat ja jotka eivät lue oikeastaan mitään. Kummankin ryhmän on vaikea ymmärtää toista. Koska itse kuuluun ryhmään joka lukee, niin täytyy myöntää, että joskus on hassua ajatella, että joku ei pidä lukemisesta. Tiedän kuitenkin olevani vähemmistössä, kaveripiirissäni en tiedä ketään toista, joka lukisi läheskään yhtä paljon kuin minä tai lukisi ollenkaan. Mielestäni se on vähän surullista. Se myöskin pistää pelkäämään kirjojen puolesta, mitä jos niitä ei enää muutaman vuoden päästä paineta. Toisaalta en myöskään usko digikirjoihin. En usko, että ihminen joka haluaa lukea, lukisi kirjan jostain tabletilta. Itse ainakin haluan kirjan fyysisenä käteeni enkä usko olevani ainoa tämän asian kanssa. Jossain määrin uskon kirjan aina säilyvän ja toivon koko sydämestäni, että kirjakauppojen ja kirjastojen valikoimat eivät pienenisi. Petyin muuten hyvin pahasti Tampereen Akateemisen kirjakaupan englanninkielisten pokkareiden valikoimaan, hyvin huono nykyään!
Kirjat ovat intohimo ja toivon sieltä ruudun toiselta puoleltakin löytyvän muita samanlaisia. Mitä lukeminen tuo teidän elämään? Seikkailua, rentoutusta, hyvää oloa vai kaikkea tuota? Jotain enemmänkin kenties? Kuulisin mielelläni teidän ajatuksianne lukemisesta ja kirjoista. :)
Nyt kutsuu aurinko ja kirja jo niin pahasti, etten pysty vastustamaan tuota kutsuhuutoa. :)