Vaaleanpunaista maanantaita

IMG_20150517_172303.jpg

Rakastan kukkia ja meidän ikkunalaudalla on ollut jatkuvasti kukkia ainakin viimeiset kaksi kuukautta. Yleensä otan kaupasta terttuneilikoita, koska ne pysyvät pitkään kauniina, joskus on mennyt jopa kolme viikkoa, mutta nyt päätin vaihtaa välillä. Mukaani tarttui kimppu preeriaeustonioita. Ainakin muistelin nimeksi sen, eustonioita nyt kuitenkin. Miellän eustoniat jotenkin hautajaiskukiksi, varsinkin sen tummanvioletin version, mutta päätin antaa näille mahdollisuuden, koska ovat kuitenkin kauniita. Niitä tummanvioletteja en kuitenkaan vielä ottanut vaan päätin aloittaa vaaleanpunaisilla.

Kauniitahan nämä ovat, mutta ihmettelen vain, että miksi kaupassa auenneet kukat ovat ihan kunnolla vaaleanpunaisia ja meillä kotona auenneet tuollaisia hailakoita. Tietääkö kukaan syytä tähän? Kyllä ne leikkokukat vain piristävät huoneen ilmettä paljon. Varsinkin näin harmaana päivänä, toivottavasti aurinko ilmestyisi pian.

Mukavaa viikon alkua kaikille! 🙂

Puheenaiheet Sisustus Höpsöä

Sunnuntain kirjasuositus

IMG_20150517_172203.jpg

Ai että, en voi tarpeeksi kehua tätä Veera Niemisen esikoisteosta. Tämähän on ilmestynyt jo 2013 ja olen lukenut sen heti sen ilmestyttyä, mutta nyt lainasin tämän uudestaan. Niemiseltä on tänä vuonna ilmestynyt jo toinenkin kirja, mutta koska en ole vielä saanut sitä käsiini niin päätin lukea tämän Avioliittosimulaattorin uudestaan.

Avioliittosimulaattorihan kertoo salamaraukkaudesta, joka syttyy ihmisten välille, jotka asuvat täysin eripuolilla Suomea. Aino on Itä-Suomesta ja Jussi taas Länsi-Suomesta. Aino muuttaa kokeeksi asumaan Jussin ja tämän perheen luokse ja kokee pienen kulttuurishokin, kun puheliaana ihmisenä hänellä onkin vastassa hieman hiljaisempaa sakkia.

Kirja on loistavasti kirjoitettu, nauroin ääneen montaa kertaa. Vaikka kerronta on kevyttä, niin kirjassa on kuitenkin herkkiä ja kipeitäkin kohtia. Kirjan asetelma on ehkä hieman erikoinen, mutta paljon samaistumisen kohtiakin löytyy. Parasta mitä Suomessa on kirjoitettu vähään aikaan, ainakin tälläisen kevyemmän kirjallisuuden saralla. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi! Tämä kirja on tänä kesänä myöskin nähtävissä Pyynikin kesäteatterissa, uskoisin senkin olevan hieno esitys. Täytyy yrittää itsekin päästä katsomaan.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Höpsöä