Like or not to like

DSC_4080.JPG

Siinä ne ovat, minunkin huulilleni tiensä löytäneet Hurraw!:it. Kaikkihan näitä ovat hehkuttaneet jo monta viikkoa. En vain itse tiedä vieläkään pidänkö näistä vai en. Jotain voisi tietysti päätellä, että limenmakuinen on jo melkein käytetty ja uusi ostettu. Vuosia olen käyttänyt oikeastaan melkein ainoastaan Blistexin sinistä purkkia ja nyt käytän näitä melkein koko ajan. Silti en ole vielä aivan varma onko nämä hyviä vai ei. Miksikö? En edes tiedä, jotenkin ehkä tuntuu, että onko nämä kuitenkaan tarpeeksi hoitavia. Toisaalta talvella nämä pysyivät ulkona pakkasillakin huulilla hyvin eikä kuivuneet heti. Täytyy varmaan jatkaa vielä testejä. Luultavasti ostan vielä näidenkin jälkeen uusia Hurraw!:eita ja mietin vieläkin mitä mieltä olen. 😉

 Iso plussa muotoilusta, menee pieneen tilaan ja ekologisuudesta, mutta iso miinus siitä, että molemmista huulirasvoista on melkein heti hajonnu rullamekanismi. Ylös tulee, mutta alas saa itse painaa. Jossain vaiheessa se tosin alkoi taas toimia toisessa. Outoa. Onko mulla on ollu samoja ongelmia vai olenko vain saanut se maanantaikappaleet?

Ehkäpä jatkan elämääni sekakäyttäjänä, huulirasvoja tästä taloudesta kuitenkin löytyy muutamia. 😀

DSC_4083.JPG

 

Kauneus Meikki Testit

Hiusten hellimistä

DSC_4073.JPG

Rakastan Sokoksen Hiustenhellimisviikkoja. Ja rahapussini pitää niistä. Loistavia kampaamotuotteita edullisesti. Eiliseltä ostosreissulta ostoskoriini päätyi Bonacuren lempparishampoo, Bonacuren latvasuoja ja uutuutena itselleni saman sarjan hiusnaamio. Olisi tehnyt mieli ostaa vielä vaikka mitä, mutta päätin nyt pysyä tarpeellisissa. 😉

Tarkoitus oli ostaa hoitoaine, mutta kun kysyin myyjältä kumpi olisi parempi, tuollainen naamio vai joka pesukerralla käytettävä, niin vastaus oli että naamio. Joten hiusrutiinini muuttuvat niin, että kerran viikossa laitan hiusnaamion ja joka pesun jälkeen tuon latvasuojan kuten tähänkin asti. Katsotaan miten hiukset reagoivat. En ole ennen käyttänyt hiusnaamioita, joten odotan mielenkiinnolla tuloksia, niitä sitten varmaan muutaman viikon päästä.

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, tuo Bonacuren Rose Oil Miracle-shampoo on todella hyvä. Olen viime viikkoina käyttänyt myös hopeashampoota ja eron kyllä huomaa. Hopeashampoon jäljiltä hiukset ovat seuraavana päivänä huomattavasti latteammat kuin tuon Bonacuren. Tuoksu tuossa on tosiaan aika voimakas, mutta hiuksissa tuoksu ei tunnu niin paljon kuin voisi luulla. Kaikki jotka vielä eivät ole kokeilleet, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos haluatte pehmeät ja kiiltävät hiukset.

DSC_4062.JPG

 

Kauneus Hiukset Testit