Love me do: hääunelmaa?

IHANAA HÄÄMESSUT!

 

Olimme tunteneet Stönön kanssa noin kuukauden ajan, kun aloimme suunnittella häitämme. Pohdimme häidemme tyyliä, paikkaa, kutsuvieraiden määrää – Stönö teki meille jopa Exceliin istumajärjestyksen.. ja menemme siis naimisiin elokuussa 2017. Tietyistä syistä joudumme hidastamaan muuten niin nopeaa pariutumistahtiamme. Ehkä myös ihan hyvä, ainakin ehdimme suunnittelemaan häämme kunnolla. Itse olen hyvin innoissani häidemme suunnittelusta, ja iloinen siitä, että olemme asioista aika samalla aaltopituudella. Olemme kummatkin hyvin huonoja antamaan periksi, minä kuitenkin selkeästi huonompi. Koska häihimme on vielä aikaa, eikä niissä nyt ole niin paljon suunniteltavaa, olemme yrittäneet hidastaa vähän tahtia. Mutta nyt se varmaan alkoi – meidän hääsuunnittelu! Ihanaa!!

Menimme siis lauantai-iltana käymään Love me do –häämessuilla. Olen ollut kipeä ja lauantaina olin vähän paremmassa kunnossa ja piristyksen tarpeessa, ajattelin käydä pikaisesti ilmaisilla häämessuilla. Stönökin lähti mukaan ja ilo oli ylimmillään. Janosin ideoita kutsukortteihin, häämekkoon, pöytäkoristeluun sekä eniten yllätyksiä, ideoita omaperäisistä häistä – messujen kun piti olla erilaiset häämessut. Pettymys oli valtava. Olen siis hyvin tunteellinen, kun olen kipeä ja meinasin pillahtaa itkuun. Olin raahautunut todella tylsille messuille. Kukaan ei markkinoinut meille mitään omalla ständillään, paitsi yhdessä ständissä – kuolleenmerenkäsivoiteita, joita sorruttiinkin ostamaan. Koin itseni rumaksi ja epäsopivaksi, nättien ständinaisten edessä. Stönö kaahasi eteenpäin vauhdilla ja minä perässä yrittäen katsoa städien pitäjien silmiin kysyvästi – myy minulle ideasi. Ensimmäisen kierroksen saldo oli 0 ideaa. Olin niin pettynyt, että pakotin Stönön kiertämään pienen Kaapelitehtaan uudelleen. Pysähdyin joka ständille ja osallistuin jokaiseen arvontaan (kyllä myös sellaisella ständillä, missä oli aikuisten leluja esillä – en ihan ymmärtänyt heidän olemassa oloa siellä), mutta ideoita häihimme en saanut. Kotiin palattuani kulutin loppuillan latistuneen hääinnostuksen nostattamiseen karibialaisen drinkin avulla sekä katselemalla netistä unelmieni häämekkoa. Toimi – ehkä tästä tulee vielä hyvä projekti!

 

-Hönö

 

20160123_182628.jpg

———

 

IHANAA, HÄÄMESSUT!
(Otsikko sisältää sarkasmia.)

 

Häämessut on tilaisuus, joka ei oikein ole minua varten. Vaikka Love me do –messuja markkinoitiin ”erilaisina” häämessuina. En oikein tuntenut olevani kotonani siellä. Hönö kuitenkin halusi mennä sinne ja hänen takiaan päätin uhrautua. Sitä paitsi ovathan häämme tulossa 2017, joten on hyvä alkaa jo suunnitella ja ideoida niitä. Tykkään yleensä käydä messuilla, mutta ahdistun, jos messuesittelijät tekevät työtään eli alkavat jutella minulle ja kaupata tuotteitaan. Yritin nytkin kävellä läpi käytävien ottamatta katsekontaktia kehenkään, jottei minulle alettaisi puhua. Kun sitten epäonnistuin missiossani, jälki oli seuraavanlaista. Hymyilevä nainen kysyy reippaasti: ”Tarvitsetteko hääkuvajaa?” Vastaan nopeasti ”Ei kiitos!” ja jatkan vauhdilla eteenpäin. Hönö tulee perästäni ja kysyy: ”Kulta, onko meillä hääkuvaajaa?” No oikeastaan ei.

 

-Stönö

20160123_200820.jpg
Onneksi illalla sain palkkioksi Karibialaisia drinksuja.

Kauneus Rakkaus Testit

Glitteraurinko nousee korkealle

Nyt on taas aika herätä sängynpohjalta, unohtaa kaamoksen tuoma minimaalisuus, tylsyys ja harmaus, pukea värikästä vaatetta, korkeat olkatoppaukset, minishortsit, sekä laittaa luomiväriä ainakin kulmakarvoihin asti ja glitteriä joka paikkaan. On aika herätä talviunilta euroviisuaurinkoon.

Olimme ottamassa uutta vuotta vastaan vähemmistöbileissä. Paikalle tilatulle DJ:lle ne tuntuivat olevan ensimmäiset laatuaan. Hän ei selvästikään ollut perehtynyt kohdeyleisönsä musiikkimieltymyksiin, vaan ilmeisesti luotti siihen, että (huonosti miksattu) ”Peto on irti” riittäisi peittämään levylautasella pääosin soivaa paskaa musiikkia. Eräs tuttavamme oli aikaisemmin illalla käynyt pyytämässä vähän paremmin kohdeyleisöön iskevää musiikkia. Kun DJ ei tajunnut, mitä hänen pitäisi soittaa, tuttava tokaisi, että ”soita vaikka jotain euroviisuja”. DJ vastasi hämmentyneenä, ettei hänellä ole mitään euroviisuja. Tiskijukan onneksi hän soitti vahingossa jonkun ABBA-mixin, joka sai huonosta musiikista kärsineen bileyleisön täyttämään tanssilattian. Sen jälkeen DJ päätti soittaa ABBAa muutaman levyllisen verran. Myöhemmin bileissä soi myös ”Sata salamaa” originaaliversiona. Tämä sai meidät pohtimaan, minne on euroviisutietous kadonnut.

Euroviisulla on selkeästi omat kannattajansa, jotka joka kevät jouluradion sammuttua kääntävät korvansa uusimpia euroviisuehdokkaita kohti, pisteyttävät niin Suomen kuin muiden maidenkin ehdokkaat, pitävät euroviisukisakatsomoita, tekevät facebookiin kommentointipäivityksiä, jonne ystävät ympäri maailmaa voivat pisteyttää esiintyjät. Euroviisut on biisikilpailun lisäksi myös artisteille keino päästä parrasvaloihin, vaikkakin kansainvälistä uraa euroviisujen kautta ei taida olla saavuttanut kuin ABBA ja Celine Dion. Itse luulin pitkään euroviisujen olevan vanhojen ihmisten musiikkikilpailu, menneiden talvien lumia, Idolsin isoäiti. Kuitenkin olin väärässä siinä, että euroviisut olisivat konkurssin partaalla. Idols ja muut sen sisarohjelmat on kuopattu, mutta euroviisut ei. Tänä vuonna suomi lähettää 50. edustajansa euroviisuihin. Ihan en ole päässyt todellisten euroviisufanien innostuksen sisälle, luultavasti johtuen siitä, että olen päässyt tämän genren sisälle vasta muutama vuosi sitten. En muista, olenko edes lapsena katsonut euroviisuja. Paitsi silloin, kun Lordi voitti, mutta useimmiten samaan aikaa pelattavat lätkän MM-kilpailut veivät huomioni ja euroviisut unohtui sen sileän tien. Kunnes päädyin vähemmistöpiireihin. Jostain kumman syystä euroviisut kuuluvat homomaailmaan varsinkin niiden juhla- ja bilekultuuriin. Ei ole homobaari-iltaa ilman euroviisulauluja.

Euroviisut jakavat mielipiteitä hyvin vahvasti. On intohimoisia faneja ja inhoajia. Kyllä, protestiäänilläkin lauluja on sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Mutta mikä euroviisuissa viehättää? Yhteisöllisyys, erilaisuus, näyttävyys, iloisuus ja huumori. Vaikka kyse on eri maiden välisestä kilpailusta, silti musiikki tuo erilaiset kulttuurit yhteen. Kansojen yhdistäminen saman ohjelman ääreen onkin ollut euroviisujen idea alunperin. Tänä päivänä, jolloin voi jokainen matkustaa ympäri Eurooppaa ja etsiä tietoa internetistä, ei euroviisuilla ole enää niin suurta meriittiä valistavana tahona. Edelleen laulujen teemoissa kuuluu kansojen yhdistäminen, rauhansanoma ja maailmaa syleilevä rakkaus. Rakkaus kuuluu euroviisuihin, niin kuin suuret tunteet, eleet ja diskohtava musiikki. Eikä aina ei ole kysymys ollut pelkästään lauluista, vaan euroviisuissa kuuluu aiheuttaa keskustelua, herättää tunteita ja vetää upea spektaakkelimainen lavashow.

 

Tänä vuonna suosittelemme tsekkaamaan UMKssa kilpailevan Tuuli Okkosen biisillä Don´t Wake Me Up .

 

-Hönö & Stönö

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta