Tiistain treeneissä teemana oli tasapaino. Sitä harjoiteltiin muun muassa vaaka-asentoon menolla puolijumppapallolla, yhden jalan kulmasoudulla pitkällä tangolla ja dynaamisilla lankkupidoilla jalat jumppapallolla. Lopuksi pc kysyi haluaisinko nyt treenata sitä kärrynpyörää, jonka olin halunnut opetella. Mentiin urheiluhallin voimistelupuolelle, otettiin kengät pois ja astuttiin pitkälle, pehmeälle alustalle. Koitin olla välittämättä juoksuradan toisella puolella voltteja heitelleistä 15 vuotta nuoremmista tytöistä. Harjoittelin ensin päälläseisontaa, ja se oli yhtä kikattelua. Musta pää alaspäin oleminen tuntuu vaan niin kreisiltä. Tehtiin sitä pari kertaa, ja mun olis pitänyt siitä pystyä nostamaan itseni käsilläseisontaan, mutta turha toivo. Sitten ”tehtiin” kärrynpyöriä, tai siis mä laskin kädet maahan muka keskittyneesti ja nostin jalkoja sen verran, että pc sai niistä kiinni ja vietyä ne toiselle puolelle. Että voikin tuntea itsensä kömpelöksi. Pc käski mun tehdä vielä kuperkeikan, ja se multa sentään onnistui. Hän sanoi, että jos osaan kuperkeikan, opin kyllä kärrynpyöränkin. Kävimme vielä keskustelua siitä, kuinka hyödyllistä on oppia uusia taitoja vanhemmitenkin, ja siitä kuinka raadollista urheilumaailmassa ikäsyrjintä voi olla. Eihän musta voimistelijaa enää saa, mutta omaksi iloksi meinaan opetella sen kärrynpyörän, vaikka menisi vuosia opetellessa! Lannistuin tosin vähän, kun poistuessani näin aulassa vielä pikkutyttöjä, jotka teki yhden käden kärrynpyöriä ihan vaan huvikseen…. Oppia ikä kaikki!

Tänään olin elämäni toista kertaa boulderoimassa eli kiipeilemässä ilman mitään valjaita matalilla seinillä. Ainejärjestömme oli järjestänyt kiipeilyiltapäivän, jonka osanotto jäi vähäiseksi. Minua se ei haitannut, sillä olin iloinen saadessani kunnon lähiopetusta kiipeilynharrastajilta. Ekan kerran kävin tuolla ”luolassa” entisessä kunnossani ja koossani joskus vuosi sitten, ja nyt kyllä huomasi sekä kehonhallinnan että voiman kehittyneen. Usko oman kehon kykyihin on kasvanut, ja uskalsin koittaa ihan kunnon miinusseiniäkin. En montaa askelta niissä päässyt vielä menemään, mutta uskallusta kokeiluun riitti kerta toisensa jälkeen. Nyt on sormet tunnottomat, mutta mieli iloinen!

Itsensä haastaminen on parasta.

Täytin lupaukseni, ja soitin heti aamulla hierojalle. Hieroja kysyi  ”koskas tuut, pääsetkö jo tänään?” Treenien puolesta oli lepopäivä muutenkin (kolme ihan tykkiä treeniä peräkkäin), joten hieronta passas täydellisesti tähän harmaaseen maanantaihin. Ohjelmassani oli vain itsenäistä työtä Hyvinvointi-kurssin raportoinnin parissa, joten otin hieronta-ajan iltapäivältä. Otin 90 minuutin kokohieronnan, sillä ei tähän kokovartalojumiin lyhyempi olisi riittänyt. Hieroja oli nimenomaan urheiluhieroja, joten mun jumit olivat hälle ihan tuttuja. Hieroja kyseli mun treeneistä ja ruokailuista, ja suositteli luonnollisesti parempaa venyttelyä. Etureisien venyttelyn laiminlyönti ilmeisesti tuntui hieroessa ja näkyi mun irvistelevästä naamasta. Muita pahoja paikkoja oli pohkeet ja ojentajat. Luulin säärten olevan kivuliaammat, mutta ehkä juoksun väheneminen on edesauttanut paranemista. Puolitoista tuntia oli aika tuskaa, joten tää oli hyvä muistutus venyttelyn tärkeydestä! Meinaan ottaa hierojan neuvosta vaarin, ja ottaa venyttelyn mukaan treeniohjelmaan ikään kuin omana treeninään. Varaan sille sen tunnin tai pari, minkä muillekin treeneille, jotta tulee varmasti venyteltyä kunnolla. Mä kyllä venyttelen joka ilta, mutta ihan liian kevyesti ja lyhyesti vähän kynttilänvalossa tunnelmallista musiikkia kuunnellen…

Pc sanoi eilen, että ”sulla on huomenna lepopäivä, osta vaikka jäätelöä”, mutta mun ei yhtään näillä lämpötiloilla tee mieli jäätelöä, joten toteutin mieluummin pitkäaikaisen mielihaluni, ja tein tortilloja! Jostain syystä mun on hirveän pitkään tehnyt niitä mieli, mutta en oo moista ”mässäilyä” itselleni sallinut. Tänään tein niitä 3 kappaletta päivälliseksi, ja laitoin loput täysjyvätortillaletut pakkaseen. Ei mitään hajua, kannattaako niitä oikeesti pakastaa.. Kastikkeeksi tein itse guacamolea (sata kertaa parempaa ku kaupan lisäainepommit), ja täytteeksi kasviksia, juustoa ja Quorn-kuutioita. Jälkimmäinen oli mulla ekaa kertaa kokeilussa, sillä eihän Quornia Suomesta ole kauaa saanutkaan. Quorn löytyy pakastealtaista, ja sitä on ainakin rouheena, kuutioina ja fileinä. Quorn on valmistettu mykoproteiinista eli sieniproteiinista, jota tuotteessa on 92%. Lisäksi siinä on kananmunanvalkuaista ja aromia (ei kerrota tarkemmin?). Quorn-kuutioiden ravintosisältö per 100g: 114g kcal, 14g proteiini, 6g hiilari, 2,6g rasva, 5,5g kuitu. Eli ihan kelpo kamaa proteiininlähteeksi. Mua kuitenkin vähän ällötti kuutioiden broilerimainen koostumus. En oo kahden vuoden kasvissyöntini aikana kertaakaan kaivannut lihalle korviketta, vaan päinvastoin sitä parempi mitä vähemmän proteiininlähteeni muistuttaa lihaa. Mutta kyllä se tuolla muiden sörsselien seassa hyvin alas meni! Yritän noudattaa ruokailussani sellaista sääntöä, että ostan vain ruokaa, jonka isoäitikin tunnistaisi syötäväksi. No tortillaletut tsiljoonine lisäaineineen ja Quorn-niminen uutuus eivät ainakaan mene siihen sääntöön, tuskin isoäiti osaisi kumpaakaan edes lausua, mutta satunnaiset poikkeukset sallittakoon. Söin kuitenkin viikonloppuna luomusiitakesieniä ja lähilohta.

Huomenna pitäisi jälleen pc:n opastuksella opetella hallitsemaan tätä kehoa, joka on muuten aavistuksen (1-2 kg) painavampi kuin aikaisemmin. Uskon, ja oikeastaan tiedänkin, että paino on mennyt lihaksiin, jippii! Vaikka taisin joskus aikaisemmin väittää, ettei mulla enää ole ulkonäön puolesta juurikaan tavoitteita, niin kummasti sitä jää koukkuun siihen fiilikseen, kun huomaa jonkun lihaksen kasvaneen. Tutkailin tässä joku päivä niitä takareisilihaksia, joista jo alkusyksystä paasasin, ja kyllähän ne siellä näkyy! Jäävät tosin pahasti ”voimakkaiden”(hierojan sanoin) etureisien varjoon.

Nonni, nyt jatkan Hyvinvointi-raporttia. Siitä mulle maksetaan (opintopisteitä).