Minun vuoroni valittaa!

Valittaminen on nykyään kovin muodikasta. Kenellä onkaan asiat kaikkein huonoimmin? Jos jollakin on asiat pielessä, toinen saattaa kuunnella vain vastatakseen, kuinka paljon enemmän pielessä hänen asiansa ovat: Suorastaan solmussa.
Kyllä nyt on meidän perheessä asiat pielessä. Voi hyvänen aika sentään. Maailmankirjat totaalisen sekaisin!

Perhettämme kohtasi nyt se ”viimeinen niitti”. Varsinainen katastrofi

Kuopustyttöni soitti koulusta itkuisen ja paniikinsekaisen puhelun: 
-”Mulla on nyt bussikortti ja kännykkä, mutta en saa mun reppua! Pitääkö se jättää?”

Minä: -”Jättää? Mihin se on jäänyt?”

Tyttö: -”No jumiin tohon aitaaan ääääääää!”

M: -”Eikö sitä saa irti? Eikö siellä ole aikuisia, jotka voisivat auttaa?”

T: -”No tos on ope.”

M: -”Annatko puhelimen opettajalle.”
(opettaja ottaa puhelimen ja esittelee itsensä asiallisesti)

Minä: ​-”Niin, siis tytön reppu on jäänyt aitaan kiinni?”

O: -”Kyllä. Voisitteko tulla hakemaan saksien kanssa.”

M: -”Miten ihmeessä se nyt on voinut jäädä jumiin aitaan?”

O: -”Minä kyllä kielsin tyttöä nojaamasta aitaan, mutta nojasi kuitenkin. Nyt on reppu siinä jumissa”.

M: -”Eikö teillä ole saksia siellä koulussa?”

O: -”Bussi odottaa tuossa ja sen pitäisi päästä lähtemään. Tuletteko hakemaan tyttöä, minä en voi hakea saksia sillä olen välituntivalvojana tässä ja pitäisi mennä jo sisällekin kun vettä sataa. Jos minä nyt lähtisin hakemaan saksia, ei bussi enää voisi odottaa”.
(tosiaan, tarkistin kellostani ja bussia oli viivytetty asian vuoksi jo noin 10 minuuttia)

M: – *epämääräistä mutinaa uusavuttomuudesta, lupa vapauttaa bussi ja toteamus, että onneksi satuin olemaan kotosalla leikkauksesta toipuvan toisen lapseni kanssa, sillä töistä en olisi välttämättä päässyt irtoamaan*

Pakkailen puukon käsilaukkuun, kun saksia ei sattunut olemaan käden ulottuvilla, pikku toipilas mukaan autoon ja sankarilliselle pelastusreissulle, mars! Harmi, etten omista sireenejä. Matkalla pohdiskelin, että tässä sitä nyt on yksi äitiliini tuohtuneena matkalla heilumaan puukon kanssa koulun pihalle, saas nähdä mikä soppa vielä syntyy. Tällainen näky minua odotti:

valokuva0644.jpg

Katselin hetken epäuskoisena: Siinähän on vanha kunnon umpisolmu. 

valokuva0645.jpg

No, en heti tarttunut siihen puukkoon, vaan kokeilin sellaista partiossa oppimaani jännittävää menetelmää, kuin solmun avaus. -ja KAPPAS! Se toimi! Aikaa operaatioon meni noin viitisentoista sekuntia. Voisinkin ilmoittautua koululle solmujen avaajaksi, mikäli vastaavia tilanteita ilmenee. 

Mitä sitten todella ajattelen koko tapauksesta? Ihanaa, että tällä kertaa lapsi ei ollut puristuksissa, jumissa tai muutenkaan vahingoittunut. Hyvä, että satuin olemaan kotona ja kykenin sankaritekoon, miten lie asia olisikaan ratkennut ilman äidillistä arjen sankaruutta :D. …ja lisäksi totuus on, että olen hieman tylsistynyt ja turhautunut moneen seikkaan tällä hetkellä, joten teki vain hyvää hieman irrotella tarinoimalla tästä suuresta seikkailusta. 

Lisäksi haluan esittää pahoittelut opettajalle siitä, että saatoin käyttää epäkorrektia kieltä puhelimessa.

Hauskaa päivänjatkoa, tyypit! <3 

 

Puheenaiheet Opiskelu Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta

Hyvä Päivi Räsänen

Onkin vierähtänyt yli puoli vuotta siitä, kun viimeksi blogiin kirjoittelin. Silloin pohdin aihetta, joka on taas ajankohtainen – kiitos Päivi Räsäsen.

”Uskomushoito” on jo terminä sellainen, joka herättää jonkinlaisia allergisia reaktioita. Itseasiassa se on vielä pahempi, kuin ”vaihtoehtohoito”. Luontaishoitoalalla itsekin työskentelevänä ja jatkuvasti opiskelevana voin todeta, ettei kyse ole pelkästään uskomuksista.

Moni kokeilemani hoitomuoto on toiminut, uskoin niihin tai en. Krooninen jännetupentulehdus parani akupunktiolla (johon minut ohjasi työterveyslääkäri, akupunktiota antoi kyseisen lafkan fysioterapeutti), johon vielä hoitoon mennessäni suhtauduin hyvin skeptisesti, mutta tahdoin kokeilla kaikki konstit saadakseni käteni toimintakuntoon -ja niin kävi!

Reiki-hoitoon menin avoimin mielin saamaan rentoutusta ja hemmottelua, sainkin paljon enemmän – kokemuksia, joita en todellakaan osannut odottaa. Elämänlaatuni on parantunut huomattavasti ja Reikin myötä henkisyys on auennut räjähdysmäisesti. Reiki ei kuitenkaan ole pelkästään henkisen polun avain, vaan tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehon paranemisprosesseja kokemukseni mukaan hyvin. Myös lapset ja eläimet vastaanottavat avoimesti energiaa, sekä (mikäli ei ole toisin kasvatettu) ovat luontaisia energiahoitajia. Voitaisi oman käsitykseni mukaan koko ”uskomus”-termi sulkea pois yhtälöstä. Kokemus ja uskomus eivät liene toistensa synonyymejä. On vielä hyvin paljon asioita, joita ei pystytä tieteellisesti näyttämään toteen, sillä meillä ei ole vielä riittävän kehittynyttä teknologiaa ja resursseja (resurssipula johtunee osittain vastustuksesta). Siihen USKON, että kuten maapallosta tuli pyöreä, mustat aukot muuttuivat scifistä todellisuudeksi, akupunktio on saanut lääketieteessä jalansijaa ja meditaation vaikutuksiakin on jo kyetty jonkin verran näyttämään toteen tieteen keinoin, niin myös täällä meidän jälkijunassa kulkevassa Euroopassa aletaan pian ymmärtämään enemmän energioita ja niiden toimimista, jopa tieteellisestä näkökulmasta.

Meditaatio tekee hyvää etenkin ADHD:lle, olen kyennyt elämään lääkkeettä jo pitkän tovin, kun olen saanut pääkoppaani ”siivottua” luontaisesti. Ai mutta, se lienee huonompi homma lääketeollisuuden kannalta? 

Uskomuspuolesta voisin kuitenkin pohdiskella muutamaa seikkaa. Mikäli esimerkiksi meditaatio kiellettäisi lapsilta ja sairailta, niin mitenkäs sitten rukoileminen, Päivi Räsänen? Eikö lääkärinkin ole tuikitarpeellista olla uskottava hahmo? Entäs lääketieteellisesti havaittu placebo-efekti, sekin käsittääkseni perustuu potilaan uskomukseen?

Mitä tapahtuisi, jos ihminen lakkaisi uskomasta omaan parantumiseensa? Ihminen on siitä hassu olento, että esimerkiksi kehomme pyrkii parantamaan itsensä ja uusiutumaan. Tasapaino on luontainen tila ja epätasapaino näkyy erilaisina vaivoina ja oireina. Aina keho ei kuitenkaan kykene paranemaan itsekseen, vaan sitä on hyvä tukea. Lääketiede tarjoaa tällaista tukea, samoin luontaishoitoala. Mielestäni on suorastaan naurettavaa, että näitä jollakin tavalla vastakkainasetellaan. Luontaishoito on kokonaisvaltaista hyvinvointia, eikä tarvitse olla sairas pitääkseen huolta ruokavaliostaan, energioistaan, mielestään, liikunnasta, jne. Itsestä huolehtiminen luontaisesti voi tosin tarkoittaa sitä, että tarve käydä lääkärissä vähenee.

Entäs, jos sairaus onkin iskenyt ja lääkäri alkaa lääketieteellisen hoidon? Miksi se olisi syy olla hoitamatta itseään myös luontaisesti? Lopetatko, Päivi Räsänen, rukoilemasta sairastuneen läheisesi puolesta, kun lääketiede astuu kuvioihin?
 

Vastakkainasettelun aika voisi jo vihdoinkin tulla tiensä päähän, lääketiede ja luontaishoidot yhteistyössä voisi saada ihmeitä aikaan.

Hyvinvointi Mieli Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta