Kesälomalla lauman kera
Päivä, jolloin ei tehdä mitään erityistä – ollaan vain kotona nauttimassa lomailusta – on juuri sopiva päivä perustaa vaikka uusi blogi ja tavallaan astua ulos eräänlaisesta kaapistakin siinä sivussa.
Jopa koirallani on oma blogi, joten lienee korkea aika päästä kirjoittamaan myös ihan omista näkemyksistä, ahaa-elämyksistä ja kompastuksista sekä siitä harvahampaisesta hymystä joka seuraa, kun taas nousee ylös pusikoista polvet ruvella ja taskut täynnä matkanvarrelta löytyneitä aarteita.
Suuri osa näistä aarteistani on ihmisiä. Lapseni, joita onkin kertynyt sen neljä kappaletta sekä avioliiton myötä kaksi ”puolikasta”. Suur-uusperhe ei ehkä ole se helpoin vaihtoehto, mutta värikäs ja elämäntäyteinen kylläkin.
Avioliitto tulikin jo mainittua: kymmenisen vuotta sitten tapasin miehen jollaista en uskonut olevankaan, hetkenä jolloin moista vähiten odotin. Paras ystävä, suurin ymmärtäjä ja se kuuluisa järjen ääni joka tarvittaessa osaa kiskoa kinttuni takaisin maankamaralle.
Lisäksi on mainittava vielä ihanat ystävättäreni, joiden kanssa maailma on parantunut lukuisia kertoja, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet ja joille itsekin olen saanut kyseenalaisen kunnian toimia olkapäänä ja keittiöpsykologina.
Yksi näistä helmistä pyysi minut kaasokseen ja hääperhoset lentelevät jo omankin vatsan pohjalla, H-hetki lähestyy huimaa vauhtia!
Toisen ystävättäreni kanssa saan ”heppatyttöillä” maailman hurmaavimman islanninhevosen kera. Meillä onkin taustalla yhteistä hevostaivalta jo toistakymmentä vuotta ja se jos mikä on parasta terapiaa ajoittain hektisenkin arjen keskellä.
Lisäksi on lukuisia muita ihania tuttavuuksia tarttunut sydämeen matkan varrelta harrastuksien ja muiden yhteisten mielenkiinnonkohteiden sekä ihan sattumuksien kautta.
On vielä mainittava tuo perheemme uusin jäsen, ranskanbulldoggi joka kokonsa puolesta on hyvinkin pikkuruinen, mutta persoonaltaan aivan yhtä valloittava ja mahtipontinen, kuin tätä edeltäneet elämäni suurikokoiset koiruudet. Lisää tästä persoonasta löytyykin kiinnostuneille aiemmin mainitusta blogista.
Viime vuosi oli täynnä katastrofeja, onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Olinkin jo menettää toivoni minkäänlaisesta positiivisuuden pilkahduksesta, kunnes sain jääräpääkohtauksen ja päätin tehdä tästä vuodesta paremman. Istuin ja tuijotin kelloa, laskin minuutteja vuoden vaihtumiseen ja kiljahtelin riemusta rakettien paukkeen säestämänä vanhan vuoden jäädessä taakse. Jääräpäisyys on tuottanut tulosta ja elämä ottanut kaikin puolin tuulta purjeisiinsa aivan uudella meiningillä.
Suurin harppaus tapahtui, kun lopulta, mutkien kautta minulla diagnosoitiin ADHD (aktiivisuuden- ja tarkkaavuuden häiriö impulsiivisuudella), jota suvussamme esiintyy jonkinverran. Tuo omituinen kirjainyhdistelmä, joka herättää suuria tunteita, mielipiteitä, uskomuksia ja myyttejä – jääden kuitenkin todellisessa muodossaan täysin vieraaksi ja tuntemattomaksi jopa monille kasvatus- ja terveysalan ammattilaisille vielä tänäkin päivänä.
Itselle tämä diagnoosi ei ollut mikään yllätys, ei myöskään niille lähimmille ihmisille, joilla jotakin tietämystä asiasta on.
Moniin ennakkoluuloihin olen kuitenkin törmännyt ja tarkoitukseni onkin omalta osaltani jakaa vertaistukea sekä tehdä tunnetuksi sitä todellista oireyhtymää haukkumasananakin käytetyn kirjainyhdistelmän taustalla.