Perjantai 13.
Taikausko ja muut uskomukset, mytologia, astrologia ja kaikenmoinen symboliikka ovat aina olleet mielestäni kovin kiehtovia. Ihmisissä on usein jonkinlainen sisäänrakennettu tarve uskoa. -Vai voisiko asia juontaa juurensa siitä, että on pienestä asti seurattu ympäristön esimerkkejä?
Itsekin olen havahtunut tekemästä joitain asioita siksi, että se on jonkinlainen tottumus. Hetken pohdittuani puuhailulle selviää jonkinlainen pakanallinen tai kristillinen tausta.
Kasvatukseni on ollut kevyen tapakristillinen sekä suvussamme on joitakin pakanallisiakin perinteitä.
Lapsen mielikuvituksella elin tosin itse maailmassa, joka tulvi satuolentoja. Iltasadut ja tarinat saivat siivet alleen mielessäni ja niin sitä mentiin. Muutimme kaupungista omakotitaloon metsän keskelle. Metsästä tulikin paras ystäväni, siellä vietin hyvin paljon aikaa, usein ihan yksin. Rakentelin majoja ja kiipeilin kallioilla. Metsässä oli suuri, n. kolmemetrinen lähes kuutionmallinen kivenmurikka, jonka päällä kasvoi pieni käppyräkuusi. Se oli ehdoton lempipaikkani, kiveltä näki kauas läheisen järven vastarannalle. Asutus oli rakennettu niin, ettei taloja näkynyt vesirajassa ja tiekin jäi metsän peittoon, joten pystyin helposti kuvittelemaan olevani ihan yksin. Minä ja metsä. ..ja metsä kuiski ympärillä, koetin kuunnella sen salaisuuksia ja ajattelin metsän silittävän hiuksiani tuulen pörröttäessä päätä. Vain ihan parhaat ystäväni olivat tervetulleita minun kivelleni.
Koulun uskonnonopetus sai perehtymään omaan uskontooni enemmän. Paljon oli hyvää, mutta paljon oli pahaakin. Tahdoin olla kiltti ja saavuttaa sen taivaspaikan. Iltaisin podin huonoa omatuntoa, sillä useinkaan en kyennyt olemaan sellainen kiltti. Pohdin myös, että on epäreilua etteivät kaikki ihmiset ole oikeutettuja taivaaseen. Eläimistä puhumattakaan! Eiväthän eläimet osaa tehdä harkitusti ja tietoisesti ”pahaa”, eivätkä ymmärrä, mitä pahaa eläimellisessä käytöksessä voi olla. Silti vielä rippikoulukansioni oli ehkä ryhmämme kärkitasoa, piirsin yksityiskohtaisia kuvia, käytin paljon värejä ja tekstitkin kirjoitin niin siistillä käsialalla kuin vain kykenin. Näin tapahtui vain, jos aihe oli mielestäni kyllin kiinnostava.
Pian konfirmaation jälkeen palasin kuitenkin tapakristilliseksi, enkä ajatellut asiaa sen kummemmin pitkiin aikoihin.
Myöhemmin kiinnostus uskontoja ja elämänkatsomuksia kohtaan jälleen sai otteensa. Pakanauskonnot – etenkin se vanha suomalainen, shamanismi, itämaiset uskonnot ja viisaudet olivat sellaisia, joista ahmin tietoa.
Harrastamme myös perheenä, lähinnä viihteellisesti erilaisia pakanuuksia. Viimeksi lapset keräsivät kukkia tyynyn alle juhannusyönä. Myös tontut ja hammaskeijut kuuluvat meidän perheen pienimpien elämään, vaikkeivät enää jossain vaiheessa täysin uskokaan, leikkivät innolla mukana. Vielä tänäkin päivänä itselläkin saattaa sydän jättää muutaman lyönnin väliin, kun jouluaattoiltana painamme nenät ikkunaan ja näemme, kuinka pitkään ja hartaasti odotettu joulupukki tallustaa pimeästä lumisesta metsästä ulkotulien valaisemaa polkua pitkin raskas säkki olallaan kohti kuistiamme.
Lapset saavat tutustua eri uskontoihin itse, sekä valita sen oman polkunsa.
Heillä onkin siitä onnekas tilanne, että ympärillä on paljon eri tavoin ajattelevia ja uskovia ihmisiä, jotka ovat valmiita kertomaan omista näkemyksistään tyrkyttämättä niitä väkisin.
Myös ”yliluonnolliset ilmiöt” ovat aina kiehtoneet ja hyllystäni löytyy useampiakin opuksia aiheesta. Lainausmerkit siksi, että nykyään olen jotenkin kyllästynyt tuohon termiin. Mitä se sellainen ”yliluonnollisuus” edes on?
Lähes yhtä hankala sana määriteltäväksi, kuin normaali.
Olen kohdallani tullut siihen tulokseen, että ympärillämme tapahtuvat selitettävät ja selittämättömät asiat ovat luonnollisia. Me ihmiset itse vain olemme niin pieniä ja tiedämme tästä omasta planeetastammekin vasta murto-osan, emme mitenkään kykene vielä kaikkea selittämään saati ymmärtämään.
http://www.youtube.com/watch?v=wupToqz1e2g
Ajatus universumista, multiversumista, äärettömyydestä… Se vasta saakin ihoni kananlihalle.
Me tarvitsemme uskontoja ja tarvitsemme erilaisia elämänkatsomuksia. Kuinka tylsää olisikaan, jos ei näitä voisi pohtia, väitellä ja keskustella? Toisille se uskonto on myös väline moraalikasvatukselle. Varjopuolina tietenkin on, että hyväuskoiset ihmiset ovat johdateltavissa uskontojen nimissä jopa hirmutekoihin asti. Uskontojen veriset jäljet kulkevat koko ihmiskunnan kirjoitetun historian läpi. Se ei kuitenkaan ole käsittääkseni ollut yhdenkään uskonnon perusajatus, vaan ahne ihminen on kääntänyt kaiken sen hyväksi tarkoitetun ajamaan omia ahneita ja maallisia tarkoituksiaan.
Joku varmaan kysyy, mikä on oma elämänkatsomukseni? -En tiedä, vaikeasti selitettävä omanlaiseni näkemys: agnostikko, panteisti? Ateismi kuulostaa ehkä liian jyrkältä.
Minkälaisia uskomuksia teillä on? Onko tämä päivämäärän ja viikonpäivän epäonninen yhdistelmä aiheuttanut vastoinkäymisiä?
