Californiasta Kaliforniaan

Hyvää vuotta 2020! Toivottavasti kaikkien joulu ja uusivuosi meni mukavissa merkeissä. Oma joululomani oli ainakin varsin mukava.

En ole enää vuosiin ollut jouluihminen. En koristele jouluksi, joulukuusta en ole koskaan omistanut ja kaikki hössötys parin päivän takia vain ahdistaa. Ajatus sohvalla istumisesta viltin alla suklaakonvehteja mussuttaen saa minut juoksemaan karkuun. Emme vaihda mieheni kanssa joululahjoja, ja muutaman viimeisen joulun olemme viettäneet matkustellen.

Tuntuukin vähän hassulta, että juuri tällä kertaa, kun vietin joulun Yhdysvalloissa, yllätin pari kertaa itseni miettimästä, josko pitäisi tehdä jotain itselleni epätavallisen jouluista, esimerkiksi hankkia joulukuusi. No, hyvin nopeasti päätin olla hankkimatta, mutta jäin kyllä naureskelemaan, että luulisi Yhdysvaltojen olevan se maailman pahin joulukrääsähelvetti, joka ei ainakaan herättäisi joulumieltä kaltaisessani joulunvihaajassa.

Joulutorttuja
Joistain jouluisista asioista sentään pidän. Kuten tortuista!

Myös tämän joulun pyhien suomat vapaapäivät hyödynsimme matkustellen. Ja voi pojat, pakko sanoa, että tekipä hyvää päästä pois tästä pikku käpykylästä ja ennen kaikkea viettää aikaa mieheni kanssa! Treffi-illat ovat joulua edeltävän puolen vuoden aikana olleet vähissä. Heräämme yleensä samoihin aikoihin ja syömme aamiaisen yhdessä ja sitten aloitamme kumpikin omat työpäivämme. Lopetan omani iltapäivällä kahden ja kolmen välillä, mutta mieheni työasiat jatkuvat yleensä iltaan asti. Yleensä hän kuitenkin palaa ennen kuin olen sängyssä. Muutamana iltana viikossa olen tanssiharrastuksissani, joista palaan pitkien välimatkojen takia joskus vasta puolenyön aikoihin. Yhteinen valveillaoloaika on siis ollut jokseenkin kortilla. Tunnistin kuitenkin mieheni jouluvapaiden alkaessa. Nimenkin muistin!

Lomamatkamme starttasi lennolla Las Vegasiin. Las Vegas ei ainakaan itselläni koskaan ole ollut kovinkaan korkealla mielenkiintoisimpien matkakohteiden listalla, mutta halusimme lomallamme käydä Kaliforniassa ja Grand Canyonilla. Las Vegas on näiden paikkojen välissä ja lennot sinne olivat huomattavasti Kalifornian kenttiä halvemmat, joten valitsimme sen yhdeksi matkakohteista ihan lentojen perusteella.

Las Vegas oli oikeastaan juuri sitä, mitä odotinkin; kiva nähdä kerran, mutta ilman sen suurempaa syytä en varmaan menisi uudestaan. Las Vegasissa on huvitusta jos minkälaista. Ei tarvitse kuin miettiä, mitä haluaa tehdä tai nähdä, ja Las Vegasissa se on varmasti mahdollista – ainakin tarpeeksi paksulla lompakolla. Yhtenä iltana esimerkiksi mietin, että olisipa kiva mennä luistelemaan. Lyhyellä googlauksella lähin luistelukenttä löytyi vastapäisestä hotellista, kattoterassilta, totta kai.

Joulukuusi Las Vegasissa
Luistelukenttä oli ääriään myöten täynnä, joten tyydyimme maisemien ihailemiseen.

Aluksi Las Vegasin hotellien hinnat vaikuttivat uskomattoman halvoilta. Nopeasti matkaa suunnitellessamme kuitenkin huomasimme, että hintoihin lisätään kaupungissa poikkeuksellisen suuret resort feet. Joskus resort feet ja verot tuovat suuremman osan kokonaishintaan kuin itse huoneen varsinainen osuus. Kannattaa siis olla tarkkana! Tästäkin huolimatta ihan kohtuullisella hinnalla pääsee yöpymään Stripin, eli Las Vegasin kuuluisimman kadunpätkän, äärellä.

Pari päivää Las Vegasia ihmeteltyämme otimme alle vuokra-auton ja ajoimme viitisen tuntia San Diegoon, Kaliforniaan. Olimme kysyneet useilta ihmisiltä etukäteen, suosittelisivatko he Los Angelesia, ja oikeastaan kaikki neuvoivat skippaamaan sen. Kuulostaa siltä, että LA on vain yksi suuri kaupunki muiden joukossa. San Diegosta sen sijaan kaikilla, siis ihan kaikilla, oli pelkästään hyvää sanottavaa. Mieheni oli käynyt San Diegossa pari kertaa ennenkin työmatkoilla ja piti kaupungista myös. Suomalaisille San Diego saattaa olla tuttu Tom Cruisen tähdittämistä Top Gun -elokuvista. Myös hiljan elokuvateattereissa ollut elokuva Midway liittyy osaltaan kaupunkiin. Midway on muun muassa toisessa maailmansodassa palvellut lentotukialus, joka nykyään on museoituna San Diegossa.

Top Gun - Sleazy bar scene filmed here July 1985
San Diegossa kävimme ravintolassa, jossa pari Topgunin kohtausta on kuvattu.

Kaupunkina ja matkakohteena San Diego oli aivan ihana. Siis aivan ihana. Lempikaupunkini koko maassa tähän mennessä. Maisemat palmuineen, merineen ja auringonlaskuineen ovat uskomattoman kauniita ja kaupunki vaikuttaa omaan makuuni aika sopivan kokoiselta; tekemistä on ja näkemistä on paljon ja palvelut ovat helposti saatavilla, mutta keskustan kadut eivät ole niin ruuhkaisia ja hektisiä kuin esimerkiksi New Yorkissa. Hyviä ja tunnelmallisia ravintoloita on paljon, ja ihmiset vaikuttavat keskimäärin terveemmiltä kuin California-nimisessä kotikaupungissamme itärannikolla. Ihanaa verrattuna asuinkaupunkiimme on myös se, että San Diegossa on oikeasti keskusta, ja arvatkaa mitä? Siellä voi kävellä! Kävimme vuokraamaltamme asunnolta käsin rantakadulla juoksulenkillä, ja se tuntui ihanalta! Jokseenkin paremmat maisemat kuin arkena.

La Jolla Cove San Diegossa

San Diego Zoo
Joulupäivänä kävimme eläintarhassa.

San Diegon jälkeen nukuimme yhden yön Las Vegasissa Stratosphere-hotellissa. Stratosphere on yksi Las Vegasin kuuluisia maamerkkejä. Se näyttää aika paljon Tampereen Näsinneulalta, mutta on yli kaksi kertaa saman korkuinen. Ja tornin huipulla on paitsi ravintoloita ja baareja myös huvilaitteita. Itse en jokseenkin korkeanpaikankammoisena kokenut ajatusta kieppumisesta laitteeseen köytettynä 350 metrin korkeudella kovinkaan huvittavana, joten tyydyin kannustamaan, kun mieheni otti ilon irti hupimahdollisuuksista. Drinkkibaarin näköaloista turvallisesti ikkunan takana taas nautin täysin siemauksin.

Maisema Stratospherestä
Drinkkibaari Las Vegasin Stratospheressä oli yli kaksi kertaa yhtä korkealla kuin Näsinneulan ravintola.

Las Vegasin varikkopysähdyksen jälkeen matkamme jatkui Zionin luonnonpuistoon. Ennen matkamme suunnittelua en ollut koskaan kuullutkaan koko Zionista, mutta olen todella iloinen, että päätimme mennä sinne.

Okei, puhutaanpa hetki vaeltamisesta. Itse en ole mikään vaellusasiantuntija. Suomessa olen vaeltanut kerran. Teltassa yöpymisestä, leirielämästä ja suunnistamisesta nautin. Käveleminen taas, no, on kävelemistä. Jos haluan siirtyä paikasta toiseen tai vaikka liikkua metsässä, yleensä pyöräilen tai juoksen. Käveleminen on mielestäni jokseenkin tylsää ja hidasta. Juttukaverin kanssa siitä tulee tosin monin kerroin nautittavampaa. En ole ihan varma, mikä on vaeltamisen määritelmä, mutta olen aina kuvitellut, ehkä oman ainoan vaelluskokemukseni vuoksi, että vaeltamiseen liittyy yleensä luonnossa yöpyminen. Jos matkan varrella ei yövytä, kutsuisin tapahtumaa kävelemiseksi, patikoimiseksi tai ehkä korkeintaan päivävaellukseksi. Ehkä kysymys onkin vain käännösongelmasta, ja verbi to hike kääntyy niin vaeltaa kuin patikoida. Jos jollain aihetta paremmin tuntevalla, tutulla tai tuntemattomalla on parempaa tietoa näistä määritelmistä, niin laittakaa viestiä, olisi kiva tietää, olenko aivan hakoteillä.

No, joka tapauksessa yhdysvaltalaiset vaikuttavat kutsuvan lähes kaikkea luonnossa kulkemista hikingiksi, oli matkan pituus sitten 80 kilometriä tai 200 metriä. Itsestäni tuntuisi vähän hassulta kutsua juoksulenkkiä tai mustikankeruureissua Kaupin metsään, jonka lähellä Tampereella asuimme, hikingiksi.

Zionissa ja monissa muissa yhdysvaltalaisissa luonnonpuistoissa vaeltaminen toimii suurimmalle osalle matkailijoista niin, että valitaan itselle sopiva vaellusreitti, ajetaan autolla reitin alkuun, tehdään vaellus ja ajetaan autolla hotelliin yöpymään. Kuten sanottu, en ole Suomessa ansioitunut vaeltaja, joten en osaa sanoa, onko tämä ihan tavallista Suomessa, mutta hotellissa yöpyminen ainakin omissa mielikuvitusmääritelmissäni vähän rikkoo vaeltamisen määritelmää. Kaikki ulkoilu on kuitenkin plussaa, joten parempi näin kuin ei ulkoilua ollenkaan.

Teimme Zionin-vierailumme aikana kolme vaellusta tai patikointia, yhden vähän ajallisesti pidemmän ja kaksi lyhyempää. Ensimmäisenä päivänä menimme luonnonpuiston kuuluisimmalle, Angels Landing -nimiselle reitille. Reitti on vain reilut kahdeksan ja puoli kilometriä pitkä (reilut neljä kilometriä yhteen suuntaan), mutta nousua on jyrkästi, välillä jopa kiipeämiseksi asti. Angels Landing -reitistä on sanottava, että se oli kaikkea muuta kuin tylsä. Maisemat olivat huikeita ja usein piti olla tarkkana, mihin kätensä ja jalkansa pistää. Tuntuu uskomattomalta, että turisteja edes päästetään reitille, jonka varrelta on täysin mahdollista pudota vuoren rinteeltä tai jyrkänteeltä alas. Reitillä onkin kuollut kymmenen matkailijaa vuoden 2004 jälkeen, viimeisin nyt kirjoitushetkellä vain pari kuukautta sitten, vuoden 2019 marraskuussa.

Kuten aiemmin jo mainitsin, kärsin jonkinasteisesta korkeanpaikankammosta. Pidän kuitenkin kiipeilemisestä ja kaikenlaisista aktiviteeteista, ja pikku hiljaa korkeille paikoille altistuminen ja Flow Parkissa männyn nokassa itkeminen on selkeästi tuottanut tulosta. Vielä pari vuotta sitten en olisi pystynyt kulkea Angels Landingilla itkua tihrustamatta. Nytkin pelottavimmat kohdat reitillä olivat pelottavia enkä seuraavana yönä meinannut saada nukuttua, kun aina silmäni sulkiessani aloin nähdä painajaisia vuorelta tippumisesta, mutta itse patikoinnin aikana päällimmäisenä tunteena ei ollut pelko, vaan pystyin nauttimaan jännityksestä, maisemista, seikkailusta ja ulkoilusta. Reitin viimeisimmille metreille en kuitenkaan jään ja lumen vuoksi uskaltautunut. Mieheni kiipesi tuonkin pätkän urheasti. Huipulla ei kuulemma ollut ruuhkaa.

Kapuamassa Angels Landingilla
Angels Landingin jännimmissä kohdissa lauleskelin itse keksimiäni lauluja, jottei alkaisi liikaa pelottaa.

Toisena päivänämme Zionissa patikoimme lyhyen Canyon Overlook Trailin ja Angels Landingia pidemmän mutta huomattavasti helpomman ja puolet nopeamman Watchman Trailin. Molemmat olivat ihan kivoja kävelyreittejä, Canyon Overlook Trail näistä kahdesta mielestäni mielenkiintoisempi. Watchman Trailin kävelimme heti aamun aluksi. Ylös kivutessamme maa oli vielä jäässä, mutta palatessamme samaa polkua alaspäin oli keli lämmennyt sen verran, että polku oli sulanut aikamoiseksi mutavelliksi. Selvisimme ilman vahinkopyllymäkiä, mutta en silti voinut olla hihittämättä kenkien alla litisevää mutakerrosta alaspäin liukastellessamme.

Tanssia huoltoaseman pihassa
Tanssitauko keskellä aavikkoa olevalla huoltoasemalla

Lomareissumme loppuhuipennus oli Grand Canyon. Itse luulin ennen, että Grand Canyonia pääsee katsomaan yhdestä paikkaa ja että itse kanjoni olisi paljon pienempi. No, eipä tuo Grand turhaan kanjonin nimessä ole. Grand Canyon on 446 kilometriä pitkä, jopa 29 kilometriä leveä ja parhaimmillaan 1 857 metriä syvä. Kanjonia siis tosiaankin pääsee katsomaan useammasta paikasta. Sitä ympäröi luonnonpuisto, jossa voi ajaa näköalapaikalta toisella ja ihailla kanjonia useasta eri kulmasta. Luonnonpuistossa on myös useita vaellus- tai patikointireittejä. Me emme lähteneet Grand Canyonilla patikoimaan. Lunta oli reippaasti, emmekä olleet ehkä aivan niin talvisiin olosuhteisiin varustautuneita.

Onneksi maisemissa riitti joka tapauksessa ihmettelemistä. Saavuimme kanjonille auringonnousuksi, ja oli maagista katsoa maiseman muuttumista valon osuessa kanjoniin. Muutenkin näkymä alas kanjoniin tuntui epätodelliselta. Vuoria olen nähnyt ennenkin, mutta nyt vuoristomaisema avautui alaspäin ja mittasuhteet olivat aivan käsittämättömät. Kun katseen kohdistaa alhaalla olevaan vuorenhuippuun, on vielä sieltäkin käsittämättömän pitkä matka alas, jossa näkyy taas uusi vuorenhuippu. Kuin katsoisi kanjonia, joka on kanjonissa, joka on kanjonissa.

Grand Canyon
Kuvat, ainakaan minun ottamani, eivät tee oikeutta Grand Canyonille. Tämä on otettu juuri auringon noustessa.

Yhteenvetona joululomastamme voin sanoa, että vaikka ehdimme tehdä paljon, oli tämä ehkä rentouttavin lomamme. Kiire tuli vain kerran ja oli ihanaa viettää aikaa oman pienen perheen kesken, nähdä ja kokea uusia paikkoja ja asioita sekä puhua ja olla yhdessä hiljaa pitkillä automatkoilla.

Amerikan-elon puoliväli on saavutettu. Olisiko seuraavat treffit sitten kesäkuussa? No, josko sitä vaikka ehdittäisiin välillä illallistamaan yhdessä pariskuntana.

kulttuuri parisuhde oma-elama matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *