Kaistoja ja kaistapäitä
Viime blogitekstissä ihmettelin amerikkalaista autoilukulttuuria. Kuten jo viimeksi varoittelinkin, aihe kirvoitti minussa niin monia ajatuksia, että jatkan sen äärellä huuli pyöreänä vielä tänäänkin.
Muistan kauhistelleeni useita kertoja vuosien varrella, kuinka amerikkalaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa näkee todella usein, kuinka ihmiset ajavat ympärihumalassa baarista autolla kotiin. Kuka edes menee autolla baariin? Niin, no. Aika moni, näemmä. Julkista liikennettä tai takseja ei alueellamme ole, mutta Ubereita ja Lyftejä sentään, joilla matkan voisi vaihtoehtoisesti taittaa. Rattijuopumuksen raja on Marylandissa kuitenkin korkeampi kuin Suomessa, eikä poliisi saa järjestää puhallutusratsioita ilmoittamatta aikaa ja paikkaa etukäteen, joten suurin osa näyttää valitsevan oman auton kulkupeliksi baarista kotiin. Selkeästi humalaisia kuskeja en ole onneksi kuitenkaan nähnyt.
Autoilukulttuuri näkyy hinnoissa. Itse autot ovat ehkä jonkin verran halvempia kuin Suomessa. Polttoaine on naurettavan halpaa; noin kolmanneksen Suomen hinnoista. Se, mikä taas maksaa, on vakuutukset. Toisin kuin Suomessa, täällä autovakuutuksen hinta perustuu auton hintaan. Mitä kalliimpi auto, sitä kalliimpi vakuutus. Oma autovakuutuksemme maksaa kuussa lähes saman verran kuin vastaava vakuutus vuodessa Suomessa, vaikkemme täällä millään luksusautoilla ajelekaan. Tavallaan ihan ymmärrettävää kyllä. Tiet ovat suuria, liikennettä on paljon ja joukkoon mahtuu paljon kehnoja kuskeja. Onnettomuuksia sattuu siis usein.
En ole ihan varma, ollaanko täällä keskimäärin huonompia kuskeja kuin Suomessa vai näkeekö päivän aikana vain niin paljon enemmän liikennettä, että kaistapäisiä ratkaisuja näkee useammin. Sulkuviivoilla ei näytä olevan monille kuskeille mitään merkitystä eikä ryhmittymistä sen suuremmin ajatella. Yllättävät kaistanvaihdot ovat aiheuttaneet useamman kerran sydämentykytyksiä moottoriteillä. Todella usein näkee, kun joku huomaa viime tipassa, että on kääntymässä väärästä liittymästä ulos, ja palaakin yllättäen kääntyvien kaistalta takaisin suoraan jatkavien kaistalle – vielä silloinkin, kun kaistat ovat jo selkeästi erkaantuneet toisistaan. Taloyhtiömme parkkipaikalle näkee taas päivittäin ihmisten ajavan kiertoliittymässä väärään suuntaan.
Amerikassa kaikki on suurempaa pätee muuten myös autoihin. Liikenteessä näkee todella paljon autoja, joissa on yli viisilitrainen moottori. Tunnenkohan Suomessa ketään, jolla olisi niin suurimoottorinen kulkupeli? Myös Suomessa suhteellisen harvinaiset Jeepit ja lava-autot ovat täällä todella suosittuja.
Sananen vielä Suomesta eroavista liikennesäännöistä, joista jotkut ovat oikein toimivia ja toiset mielestäni jopa vaarallisia. Ainakaan Marylandissa ei ole tasa-arvoisia risteyksiä eikä myöskään sääntöä, että oikealta tulevaa täytyy väistää. Tasa-arvoiset risteykset on korvattu risteyksillä,joissa jokaisella risteykseen tulevalla on stop-merkki. Se joka tulee ensimmäisenä stoppinsa kohdalle saa myös jatkaa matkaansa ensimmäisenä. Tämä sääntö on vaikuttanut toimivan todella hyvin. Kukaan ei joudu odottamaan risteyksessä kauaa eikä yleensä ole epäselvää, kenen vuoro on mennä.
Myös liikennevaloihin liittyvät säännöt eroavat Suomesta; punaiset valot eivät nimittäin koske oikealle kääntyviä. Valoissa kuitenkin täytyy pysähtyä ja varmistaa, ettei aja kenenkään vihreitä vasten menevän tielle. Tämäkin vaikuttaa oikein toimivalta säännöltä. Sääntö, joka mielestäni taas osavaltiossamme vaikuttaa vaaralliselta, liittyy hälytysajoneuvoihin. Kun liikenteessä kohtaa pillit päällä olevan hälytysajoneuvon, esimerkiksi ambulanssin, täytyy oma auto pysäyttää tien reunaan. Suomessahan päinvastoin ohjeistetaan olemaan tekemättä näin ja vaaratilanteiden välttämiseksi jatkamaan tasaisella nopeudella ajamista.
Vaikka yllättävät kaistanvaihtajat ja rattitekstailijat ovat parhaansa yrittäneet, vielä olemme välttyneet pellin rytisemiseltä. Peukut pystyyn, että toinenkin puoli vuodesta sujuu autoilun osalta yhtä mallikkaasti. Ihan muutama maili on nimittäin vielä ajamatta.