Tervetuloa blogiini How I met Mary ja sen ensimmäiseen kirjoitukseen. Tässä blogissa kerron elämästäni Yhdysvaltain Marylandissa arkisine asioineen ja seikkailuineen. Tarkastelen asioita omien henkilökohtaisten, suomalaisten linssieni läpi, joten tulen varmasti monet kerrat ihmettelemään suomalaisten ja yhdysvaltalaisten tapojen ja käytänteiden eroja. Monet näistä ihmetyksen aiheista ovat varmasti monelle paremmin maata tuntevalle täysin itsestäänselvyyksiä. Itse olen käynyt kuitenkin USA:ssa vain kerran aiemmin, joten ihmeteltävää riittää, ja nautinkin näistä kummastuksen hetkistä täysin siemauksin. Jos haluat siis olla huuli pyöreänä kanssani tai vaihtoehtoisesti vain seurata omaa ihmettelyäni, tervetuloa mukaan!

Mutkani maailmalle

Kuinka sitten päädyin Marylandiin, ja kuka edes olen? Olen Camilla, 30-vuotias suomalaisnainen. Alun perin olen kotoisin Suomen etelästä, piskuisesta Hangosta, mutta Tampereella olen asunut jo kymmenisen vuotta. Työkseni teen digitaalista markkinointia verkkokauppapalveluiden parissa. Nykyinen tilanteeni huomioon ottaen on oikeastaan onni, että työni tapahtuu käytännössä pääasiassa tietokoneen äärellä. Jos näin ei olisi, olisi tähän vuoden mittaiseen seikkailuun päätyminen, noh, ei mahdotonta, mutta ainakin parin lisämutkan takana.

Syy siihen, että ylipäätään päädyin Marylandiin, on mieheni työkuviot. Olimme jo aikaisemmin leikitelleet ajatuksella, että joskus voisi olla mielenkiintoista asua jonkin aikaa ulkomailla. Kun miehelleni sitten avautui mahdollisuus vuoden töihin liittyvään koulutuspätkään USA:ssa, ei tarvinnut kauaa miettiä – totta kai lähtisimme!

Etätyöt ovat omalla työpaikallani arkipäivää. Osa työntekijöistä asuu eri paikkakunnalla kuin missä toimisto sijaitsee, yksi jopa eri maassa. Itse tein Suomessa etäpäiviä noin yhden viikossa, vaikka lähellä toimistoa asuinkin. Lupaa etäpäivän pitämiseen ei tarvinnut koskaan erikseen kysyä. Ainoastaan ilmoittaa aamulla, että tänään tekee töitä kotoa käsin. Silti vähän jännitti kysyä esimieheltä, saisinko tehdä, krhm, vähän pidemmän etäpätkän. ”Eiköhän se onnistu. Järjestelykysymys!”

Täällä siis ollaan! Maahan saavuimme vajaa kolme viikkoa sitten. Asuntoomme pääsimme muuttamaan pari päivää saapumisemme jälkeen.

Blogi, päiväkirja, valokuvakansio?

Sananen vielä siitä, miksi aloitan blogin kirjoittamisen. Aivan ensimmäiseksi kirjoitan itselleni. Haluan tästä vuodesta jonkun jäsennellyn kokonaisuuden itselleni muistoksi. Tekstipainotteinen lähestymistapa tuntui itselleni sopivalta. Valokuvaamisessa en ole kovinkaan harjaantunut. En ole koskaan omistanut kunnollista kameraa enkä ole oikeastaan ollut aiheesta kovinkaan kiinnostunut. Varoitan siis jo etukäteen, että mitään taiteellisia tai teknisiä valokuvauksen mestariteoksia ei tulla tässä blogissa näkemään. Yritän kuitenkin parhaani, että muistan taltioida kuvalliseen muotoon edes joitain hetkiä vuoden varrelta.

Sen lisäksi, että blogista jää muisto vuoden tapahtumista itselleni, on se myös mainio tapa jäsennellä omia ajatuksia. Varsinkin näin juuri uuteen maahan ja uudelle paikkakunnalle muuttaneena, kun kaikki on uutta enkä vielä tunne montaakaan paikallista ihmistä, joiden kanssa voisin ihastuksia ja ihmetyksiä jakaa, on hyvä, että voin tehdä sen näin kirjallisessa muodossa.

Toisaalta kirjoitan myös ystäville ja tutuille. Monet ystävät ovat sanoneet, että seuraavat innolla Instagram-päivityksiäni, koska haluavat tietää, millaista elämäni uudessa maassa on. Blogista kaikkein kiinnostuneimmat, ainakin siis vanhempani, voivat seurata kuulumisiani vähän syvällisemmin, mitä voin Instagramissa välittää.

Kolmanneksi ajattelin, että saattaahan olla myös joku, joka ei minua entuudestaan tunne, jota tarinani kiinnostaa esimerkiksi oman elämän vastaavan tilanteen takia.

Mistä tahansa syystä sitten eksyitkin tätä blogia lukemaan, lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti viihdyt.