Maratoonarin eka moka

No niin. Aloitin sitten eilen innoissaani treenaamisen seuraavalle maratonilleni, joka on ensi keväänä. En ole suinkaan ensimmäistä kertaa liikkeellä, sillä olen aiemmin juossut kolme puolimaratonia ja yhden kokonaisen. Kokemusta juoksutouhuista on siis jonkin verran. Tosin ajat ovat aina olleet aika huonoja, sillä en ole koskaan saanut pidettyä treenimotivaatiota yllä loppuun asti. Alun innostuksen jälkeen olen käynyt lenkillä noin kerran tai kaksi viikossa, mikä on aina kostautunut kisapäivänä. 

Nyt takana on piiitkä treenitauko, erittäin laiska kesä ja kropassa näkyy usean kuukauden herkuttelun aiheuttama turvotus. Näistä huolimatta päätin aloittaa itsevarmasti kymmenen kilsan lenkillä. Juoksu sinänsä kulki kivasti ja maisemat Viikissä ja Vanhankaupunginkoskella olivat kauniit. Jossain vaiheessa vasen polvi alkoi kuitenkin tuntua oudolta. Sitä vihloi aavistuksen ja se tuntui jotenkin löysältä. Hoidin lenkin kunnialla, tulin kotiin ja unohdin koko polven. Kunnes lähdin käyttämään koiraa iltapissillä. Hyvä, että sain linkattua tien toiselle puolelle. Polvea vihloi kahta kauheammin ja se ei tuntunut kantavan kunnolla. Niin sitä pitää.

Tänä aamuna polvi oli jo himpun verran parempi, mutta edelleen silti kipeä. Päivän lenkin saan siis suosiolla unohtaa. Ei auta muu kuin lepäillä ja venytellä varovasti. Sitten aloitan uudestaan ja huomattavasti lyhyemmillä lenkeillä. Oma diagnoosini on juoksijan polvi, mihin pitäisi juuri venyttelyn ja levon auttaa. Mutta olipa komea aloitus tälle maratontreenille!