Hyötyliikuntaa parhaimmillaan

tyomatka.jpg

Olen nyt jo useamman viikon ajan joka aamu miettinyt, kuinka ihanaa onkaan pyöräillä töihin. Matkaan menee vain vartti, mutta suhailisin mielelläni pidempäänkin. Aurinko paistaa, laineet liplattavat, puut ovat vihreitä ja linnut laulavat – naurettavan idyllistä. Siis onko nyt syyskuu vai kesäkuu? Tänään suuntaan pitkästä aikaa seinäkiipeilemään. Olen niin innoissani, että sovittelin kiipeilytossujani aamulla vartin verran…   

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Inspiroivia naisia

Mulla on tällä hetkellä pari oikein kunnon girl crushia. Niistä ensimmäinen on brittiseikkailija Squash Falconer. Kuulin naisesta ekan kerran, kun näin hänen videonsa Everestin kiipeämisestä. Hauskalla ja aina iloisella Squashilla on niin mieletön elämänasenne, etten voinut muuta kuin ihastua. Hän on vahvasti sitä mieltä, että vuorikiipeilyssäkin on tilaa naisellisuudelle. Squash esimerkiksi ottaa aina vuorelle mukaan kassillisen värikkäitä (ja usein pitsisiä) alushousuja, sillä hänen mottonsa on: ”when the knickers are right, everything goes right”. Mimmillä on myös tapana lakata varpaankynsiään karussa base campissä keskellä Nepalin vuoristoa. Kuka sanoo, että kaikkien vuorikiipeilijöiden pitää haista hieltä ja näyttää petolinnun peräsimeltä? Korkeiden vuorien valloittamisen ohella Squash harrastaa riippuliitoa ja moottoripyöräilyä. Hurja nainen!

//www.youtube.com/embed/z2Okbkj3pQE” width=”640″>

Toinen ihastukseni on amerikkalainen vuoristo-opas Melissa Arnot. Nuori mimmi on ehtinyt kiivetä Everestille jo viisi kertaa, eli siis useammin kuin kukaan muu nainen maailmassa. Melissa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen viime toukokuussa, puolustaessaan rohkeasti ystäviään Everestin kakkosleirissä 6500 metrin korkeudessa. Tilanne vuorella lähti käsistä, kun iso joukko sherpoja suuttui kolmelle ammattikiipeilijälle, jotka eivät olleet osana kaupallisia retkikuntia. Väärinkäsityksestä alkanut riita olisi saattanut loppua traagisesti, ellei Melissa olisi astunut väliin ihmiskilveksi ja rauhoittelemaan vihaisia sherpoja.

 Ketä upeita naisia te ihailette ja fanitatte? 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Syvällistä