Edellinen postaus on kirjoitettu muutamaa päivää ennen kuin tapasin terveyskeskuksen lääkärin ja mielenterveyspuolen uuden oman lääkärini. Tällä kertaa molemmat olivat ihan sympaattisia ja ymmärtäväisiä ja tuntuivat tekevän töitä minun kanssani, eikä minua vastaan.

Minulla oli viime joulukuussa tapaaminen edellisen kerran silloisen mielenterveyspuolen lääkärin kanssa ja voi herranjumala, että koko hoitosuhde meinasi päättyä siihen paikkaan. Kohtelu oli todella ala-arvoista vihjailua ja epäilyä, että käytän huumeita tai alkoholia tai jotain päihteitä, koska mun vointini ei halunnut parantua mitenkään, vaikka samalla tuntui siltä, että teen kaikkeni minkä kykenen, että oma vointi ja jaksaminen menisi edes vähän oikeaan suuntaan. Hän ei halunnut antaa minulle ADHD-lääkkeitä, koska oireiluni ei kuulemma ole ADHD:lle tyypillistä. Hän myös oikein kauniisti kysyi, että mitä minä haluan, kun tulen sinne vain itkemään… Vaikeahan siihen on vastata yhtään mitään. Tuli flashback teini-iässä olleeseen muutamaan vuoteen, kun en jaksanut enää puhua kaikenmaailman auttajien kanssa, kun se kommentointi oli tota luokkaa. Tunsin silläkin kertaa halua vetäytyä nonverbaaliksi ja tuijottaa vaan seinää. Tälleen jälkikäteen mietittynä, mun olisi varmaan vaan pitänyt kävellä ulos siitä tapaamisesta ja pyytää toista lääkäriä. En tiedä. Hoitajalle sanoin, etten enää tapaa yhtäkään lääkäriä ilman hänen läsnäoloaan, että ei tuosta paskasta tule yhtään mitään, kun menen niin jumiin henkisesti, etten tiedä mitä helvettiä oikein sanoisin.

Olin niin vittuuntunut, että tuli kolmen kuukauden tauko hoitajan tapaamisiinkin, kun piti miettiä jaksanko oikeasti yrittää enää saada apua. Mun hoitaja on maailman paras ja niitäkin tapaamisia on samainen lääkäri yrittänyt lopettaa, koska hänen mielestään ne eivät auta minua mitenkään… Hyvä, että hän tietää mikä minua auttaa ja ei auta.

Mutta no, ei mitään niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Tämä tapaaminen sai tosiaan miettimään, että missä tässä oikein mennään, kun jaksamista ei silloin ollut oikein millään tasolla ja vaikka kuinka yritti nukkua, syödä ja ulkoilla säännöllisesti, niin jaksaminen ei kohentunut, muisti ei toiminut, aivot eivät pahimmillaan toimineet yhtään, välillä oli hankala kirjoittaa, kun tuntui, ettei tule yhtään järjellistä lausetta tai sanaa ulos ja koko ajan tulee kirjoitusvirheitä, jää kirjaimia ja sanoja pois. En osannut laskea virkatessa silmukoita, siis ihan for real, mun aivot skippasivat numeroita kun yritin laskea; 1, 2, 3, 4, 15, 16, 17, 18, 11, 12…
Koirien takia ulkoilen paljon, mutta mun suorituskyky ei parantunut ja liian pitkän lenkin jälkeen olin viikon verran kipeä niin, etten liikkunut kotipihaa pidemmälle hetkeen.

Jokes on you, lääkäri oli oikeassa, etteivät nämä keskittymis- ja muistiongelmat ole ADHD-oireita. Turns out, mulla on subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta, tai onhan se verikokeissa ollut jo pitkäänkin, mutta muutamaa hoitajaa lukuunottamatta terveydenhuolto on jatkuvasti kommentoinut, ettei niille arvoille tarvitse tehdä mitään ja miksi niihin keskitytään (tämä oli yllättäen myös kyseisen mt-puolen lääkärin kommentti silloin viime syksynä…). Otin sitten lopulta neuvosta vaarin ja sanoin tapaamalleni terveyskeskuslääkärille, että hei, voitaisko mitenkään tehdä hoitokokeilu tohon kilpirauhaseen, että tästä on multa moni hoitaja huomauttanut, että pitäisikö niille arvoille tehdä jotain ja mulla on tällä hetkellä useita vuosia ollut painon kanssa ongelmia, sekä mulla on ihan järkyttävän hankalia muisti- ja keskittymisongelmia. Hän suostui siihen yllättävän kivuttomasti, eikä mun tarvinut juurikaan perustella, että miksi haluaisin kokeilla, mulla oli joku 15 kohdan lista oireista, joita mulla on, jotka voisivat viitata kilpirauhasongelmiin. Mun oireet on enemmän sisäelimissä, eli haima-maksa-munuaisalueella, nää on nyt tässä viimeisen 8 vuoden sisään alkaneet falskaamaan. Paino on tietty yksi ja kuukautisia/muuta hormonitoimintaa mulla ei oo kunnolla edes vuosiin ollut. Kognitiiviset oireet olivat yksi, mulla on lämmönsäätelyn kanssa ongelmia, en hikoillut enkä kunnolla hikoile vieläkään, joten hyvin usein ylikuumenen. Tänäkin kesänä jo ainakin kerran olen ylikuumunut siten, että se on aiheuttanut fyysistä pahoinvointia.

Tyroksiinin aloitettuani mun koko siihenastinen todellisuus kääntyi ympäri. Yhtäkkiä mulla oli energiaa silleen, etten nukkunut kahta päivää hoitajan tapaamisen jälkeen. Mun suorituskyky lenkeillä parani, mä en oo enää viikkoa kipee, jos käyn pitkällä lenkillä ja mä jaksan juosta ja mun kunto kehittyy. (Tai kehittyisi, jos mä jaksaisin treenata rutiinina, mut tää on ihan ADHD:n piikkiin…) Mun kuukautiset tulivat ehkä 2 viikkoa tyroksiinin aloittamisen jälkeen ja ne oli ihan oikeat kuukautiset, eikä sellaset tuhnuset 3 päivää kestävät haaleaa välivuotoa olevat. Mun ihokin alko yhtäkkiä puskemaan finniä ja muuta näppylää. Mä oon jopa ajoittain hikoillut ihan oikeesti silleen, että paita kastuu. Outoja ja vähän ällöttäviäkin asioita innostua ehkä jonkun mielestä, mutta en ole edes kunnolla tajunnut, ettei näitä ole moneen vuoteen tapahtunut. Tärkeintä kuitenkin on, mulle itselleni, että mun kognitiiviset kyvyt ovat vähän parantuneet ja olen pystynyt keskittymään lukemiseenkin kunnolla pitkästä aikaa. Osaan taas laskea, eikä mun aivot mee niin solmuun, että kirjoittaminen ei onnistu.

Mielenterveyspuolen lääkäri oli hyvin ymmärtäväinen, kun sanoin, että haluan ensin nähdä miten tyroksiini toimii ennen kuin alotetaan mitään ADHD-lääkityksiä. Keskusteltiin niistä ja sanoin hänellekin, että haluan ehdottomasti kokeilla hyödynkö niistä, mutta en halua tehdä sitä mun muun terveyden kustannuksella ja, hän ehdotti, jos hän konsultoisi sisätautilääkäriä, että onko mulle turvallista kokeilla niitä lääkkeitä. Olen kuitenkin suhteellisen varma, että opiskelu olisi vähän kivuttomampaa ADHD-lääkkeiden kanssa, tiedon tallennus kun yksi niistä ominaisuuksista aivoissa, joista eniten kärsin. Yleisesti ei haittaisi, että jaksaisin keskittyäkin, mua häiritsee todella paljon ympärillä oleva hälinä ja meteli, en kykene sulkemaan sitä ulos mun päästäni. Mutta pahin ongelma on kuitenkin ns. epäkiinnostavan tiedon jääminen muistiin.

Mun 2kk kontrollilabrat on huomenna, uusina lääkkeinä ramipriili ja tyroksiini. Pääasiassa kilppariarvot ja munuaisarvot syynissä. Sen lisäksi tapaan mun hoitajaani huomenna, joten toivottavasti saisin sen ADHD-reseptinkin huomenna tai lähipäivinä.

Aloitin noin kuukausi sitten työkokeilunkin, johon en olisi uskonut pystyväni ilman tyroksiinia. En mä vieläkään jaksa työskennellä, kuin 10h/viikko, mutta se on alku ja varmasti esimerkiksi ne ADHD-lääkkeet helpottaisi tilannetta, koska maskaaminen ja kompensointi ovat sellaisia, mitkä syövät eniten energiaa. Mutta mun ongelma toisaalta on myös palautumisessa, sillä mulla on lusikat ihan loppu aina kun kotiudun töistä ja se loppuilta on sitä, että tuijotan seinää ja hoen itselleni, etten saa nukahtaa vielä. Ei siis ole energiaa tehdä niitä kivoja asioita, jotka toisivat sitä energiaa ja jaksamista sitä kautta. Ei ole energiaa muuhun kuin just ja just sen väsymyksen kanssa diilaamiseen. Työ on onneksi sen verran mielekästä, että ei jää ihan paska fiilis päivistä ja kun muutaman päivän saa levätä, niin alkaa jo taas kaivata takaisin töihin!

Tänään otin myös opiskelupaikan vastaan, kun päädyin ensin 2. varasijalle. Tuntuu hyvinkin siltä, että asiat viimeinkin loksahtelevat paikoilleen ihan itsekseen.