Tuomitsemattomuuden vaikeus
Deprakine on poissa! Viikko nyt ilman Deprakinea, ja alkaa hieman helpottaa tuo väsymys.
Toinen uutinen: ilmiriita Kukan kanssa. Menin ärjäisemään Kukalle kun olin huonolla tuulella siitä että tämä murjotti kuin viisi-vuotias ja Kukka otti nokkiinsa, haistatti paskat. Kun tulin aamulla osastolle, Kukka kuunteli tapansa mukaan kuulokkeista musiikkia, joita ilman hän ei mene edes vessaan. Hän sanoi minulle vihaisesti ettei välitä siitä mitä muut ajattelevat vaan murjottaa jos huvittaa. Kun olin hieman päässyt yli koko lausahduksen teinimäisyydestä olin hieman loukkaantunut. Merkitsikö se samaa, kuin: en välitä siitä mitä sinä ajattelet. Sanoin hänelle että samalla osastolla on monta muutakin ihmistä jolla on samat ongelmat kuin Kukalla mutta eivät käyttäydy yhtä töykeästi muita kohtaan. Kukka oli hiljaa.
Tästä voisin vetää vielä pidemmän ketjun ajatuksia joita minulla liittyy siihen miten mielenterveysongelmilla selitellään esim. väkivaltaa, mutta jätetään se nyt toistaiseksi sikseen. Minulla on nimittäin DKT-asiaa!
Meillä oli tämän päivän istunnossa aiheena miten-taidot. Päällimmäisenä mielessä on tuomitsematta ajatteleminen. Se on yllättävän vaikeaa. Miettikääpä kuinka usein sanotte että jokin on huono, hyvä, ruma, kaunis, ilman kummempia perusteita? Kyllähän se käy jossain vaatekaupassa kun näkee jonkun monenkirjavan rievun ja toteaa, ”tuo on ruma”. Mutta miten käy jos niin sanoo vaikka ihmisestä? Kun lyömme leiman johonkin, adjektiivista tulee äkkiä tosiasia. Jokin ei näytä mielestämme rumalta, vaan se on ruma. Muistakaamme, että kuitenkin vain Platonin ideamaailmassa on puhdasta hyvää ja pahaa. Enkä tiedä onko sielläkään.
Itse olen tavattoman tuomitseva ihminen. Kuten aikaisemmin mainitsin Kukasta, minulla tulee hänestä usein tuomitsevia ajatuksia. Tämä voi kuulostaa vähän hullulta, mutta minulla on vakavia ennakkoluuloja gootteja kohtaan, ryhmä johon Kukka kuuluu. Minusta he ovat vähän… no, pellejä. Ja noloja. Ja huomionhakuisia. Se on aika paha, sillä minulla on pari ystävää jotka ovat gootteja. He ovat todella ihania tyyppejä, ja minua nolottaa että arvostelen heitä heidän pukeutumisensa perusteella. Jatkossa aion työskennellä asian ratkaisemisen eteen. Tai ajattelen vaihtoehtoisesti perustellen: Gootit ärsyttävät minua koska minusta he etsivät teennäistä erilaisuutta alakulttuurin luoman yhtenäisyyden suojista. He hakevat minusta tietoisesti synkempää olemusta vaatetuksellaan ja käytöksellään, yrittäen provosoida ihmisiä ja luoda vaikutelmaa että ovat syvällisempiä ja erilaisia kuin muut, kuitenkaan välttämättä täyttäen kyseisien adjektiivien merkitystä.
Huh. Olipa vaikeaa. Mutta näin koen asian. Pitää vain työskennellä että tuomitsevat ajatukset lähtevät päästä. Antaisiko joku henkisen kärpäslätkän?