”Aha, tää on taas tällänen…”

Siskoni varsin lakoniset sanat kun aloin taas itkeä puhelimessa. Esipsykoottisia tai en tiedä, jotain oireita vaan, mitä niitä tarkemmin määrittelemään. Tuntui että oli kauhuleffassa. Näki vaan päässä kuvia siitä miten silvotaan ja satutetaan itseä ja pelkäsi niin paljon ettei uskaltanut poistua sohvalta. Enemmän lääkettä, auttoi.

Seksuaalitraumat taas kivasti nousee pintaan. Se on ollut koko viimeisen puolen vuoden trendi. Loppua ei näy. Yksi muisto tulee, kaikki muut romahtaa niskaan.

Yritän käyttää DKT:n ahdistuksenhallintakeinoja. Itselläni toimii parhaiten huomion suuntaaminen muualle. Kun teen jotain, esim. kirjoitan kevyttä hauskaa tekstiä, murheet unohtuu. Samoin ajattelemalla muita asioita, se on hyvä mutta vaikea. Helpointa on vain tehdä jotain muuta. Aion nyt koittaa uutena tekniikkana herättää vastakkaisen tunteen. Ensin on tunnistettava tunne. Itselläni ehkä viha ja häpeä. Sellainen olo tuli tänään myös painoani kohtaan (olen lääkityksen takia lihonut puolessatoista vuodessa 30 kiloa), viha ja häpeä itseä kohtaan. Ehkä voisin herättää itsessäni rakkautta ja lempeyttä kehoani kohtaan.