Ensimmäinen päivä osastolla

Ensimmäinen päivä jännitti todella paljon. Olen ollut melkein vuoden yksin ja enimmäkseen kotona. Tietysti minulla on rakas avomieheni, perhe, rouva L ja muutamia muita ystäviä, mutta en ollut tottunut täysin vieraiden ihmisten kanssa kommunikointiin. Joten voitte kuvitella, että minulla oli perhosia vatsassa.

Sanottakoon tässä vaiheessa, että olen hyvin onnellinen ja onnekas koska pääsen päiväosastolle. Tunnen että siitä alkaa uusi elämänvaihe. Lääkäri laittoi lähetteen sinne, sanoi että tarvitsen intensiivisempää hoitoa ja ettei tilanteeni ole edistynyt tarpeeksi. Mikä on totta. En vain oikein osannut odottaa että pääsisin sinne. Sitä ei pidä itseään ikinä kovin sairaana, se kuuluu sairauteeni, kokee itsensä terveemmäksi kuin mitä on. Lisäksi vointini oli parantunut, mistä sanoinkin. Minulle sanottiin, että itseasiassa, se oli ehto päiväosastolle pääsystä. Se että pystyy sitoutumaan hoitoon ja kestää paremmin sen.

Istuskelin hermostuneena yläkerrassa. Yläkerrassa on eteisen ja käytävän päässä mukavia nojatuoleja, sohva, ja siellä ovat myös hoitajien, lääkärin ja sosiaaliohjaajan huoneet. Oleskelutila on siis kauempana eteisestä jossa ramppaa ihmsiä, eräänlaisessa ”pesässä”, piirre josta pidin jo tutustumiskäynnillä. Alakerrassa on ruokailutila, keittiö ja samassa ruokailutilan kanssa oleskelu -ja ryhmätila.

Yksi kokeneemmista konkareista, jota kutsuttiin senioriksi, puhui kanssani ja kertoi mitä osastolla sai ja ei saanut tehdä. Ihan käytännön juttuja vain, hoitajan kanssa olimme puhuneet syvällisemmin. Silloin nojatuoliin istahti, sanotaanko häntä vaikka Kukaksi. Olin innostunut nähdessäni Kukan ja myös ilmaisin sen . Olimme tavanneet toisissa yhteyksissä ja tunsimme toisemme hyvin.

Kukka oli hieman vastahakoinen osastolle tulosta, toisin kuin minä. Hän oli ollut usean kerran suljetulla, ja nyt hän oli päättänyt että yrittäisi tehdä kaikkensa ettei niin enää kävisi. Sattumalta hänen ensimmäinen päivänsä oli myös minun ensimmäinen päiväni. Kukka ja seniori kävivät tupakalla, ja sen jälkeen Kukka suhtautui paljon vastaanottavaisemmin koko osastoon. Seniori oli kertonut hänelle miten oli itse epäröinyt ja miten paljon olikin saanut.

Kerron myöhemmin hieman yksityiskohtaisemmin osaston päivärytmistä, sillä tämä postaus on jo jonkin verran ylipitkä. Sanottakoon, että se oli hieman outoa verrattuna normaaliin heräämis- ja syömisrytmiini, sillä olin saanut elää kuin pellossa. Se oli kuitenkin ihan ok. 

Ensimmäinen päivä, fiilikset:

Oli kiva tavata Kukka

Hermostuminen laantui päivän mittaan

Outoa mutta mukavaa

Sairaanhoitajani vaikutti hyvin ammattitaitoiselta

Tuntui kuin olisi tehnyt työ-tai koulupäivän. Tai tarkemmin sanottuna, kuin olisi tullut päiväkodista!

Ensimmäinen askel on nyt otettu