Olen menossa psykiatriselle päiväosastolle ja kerron siitä ystävälleni, rouva L:lle. Me puhumme aina kaikesta, siitä mikä sattuu ja siitä mikä tuntuu hyvältä. En hetkeäkään edes miettinyt kehtaanko kertoa hänelle.

Kerron minkälaista on kerrottu että siellä olisi. Kerran tai kaksi kertaa viikossa on yksilötapaaminen psykiatrisen hoitajan kanssa. DKT-terapia on mielessäni päällimmäisenä, eli dialektinen käyttäytymisterapia. Se on hoitomuoto joka auttaa tunne-elämän epävakauteen, oireidenhallintaaan ja itsetuhoisuuteen, asioita joiden kanssa minulla on valitettavasti ongelmia. Uusi ja uraauurtava Suomessa, kuulemma hyvin tehokas.

Osastolla olisi luovuuteen keskittyviä ryhmiä, musiikkiryhmä jossa kuunneltaisiin musiikkia, hyvänolonryhmä jossa käytäisiin milloin retkeilemässä, milloin pelaamassa biljardia, rentoutumista… Olisi aamupala, lounaan saisi läheisessä lounasravintolassa ja iltapäivällä olisi iltapäiväkahvi.

”Sehän on niin kuin hullujen päiväkoti!” Ystäväni sanoi.

Nauroin idealle, ja tottahan se on. Olen menossa hullujen päiväkotiin.