Veri-imuttelua ja ensimmäisen viikon kriisi
Tänään haluan kirjoitta ihmisverenjuonnista eli veri-imuttelusta ja ensimmäisen viikon kriisistä.
Ensimmäinen viikko psykiatrista päiväosastoa tai toisin sanoen, Hullujen päiväkotia on nyt ohi. Olen henkisesti niin poikki että olen fyysisesti väsynyt.
Sairaanhoitajani Muratti sanoi että pari ensimmäistä viikkoa ovat raskaita. On nollut ihmeellinen mylläkkä olla 12 ihmisen kanssa kun on ollut päivät yksin, avomiehen kanssa illat ja vain satunnaisesti tavannut ystäviä ja perhettä. En oikein tajunnut rajojani ja puhuin liikaa itsestäni. Muratti kehotti olemaan varovaisempi ja suojelemaan itseäni. Hävetti kovasti. Olinko todella tullut niin sosiaalisesti kömpelöksi kun olen ollut tässä vuoden yksin?
Olen kuitenkin onnellinen. Päiväkodissa on paljon kaikkea tosi jännittävää ja hauskaa. Kerron ensi viikolla lisää ja tarkemmin. Tämä päivä ja viikko menivät ihme häslinkisumussa. DKT-sessio antoi oivalluksen itsekunnioituksesta joka menee aika maahan sairastaessa. Se johtuu siitä että joutuu koko ajan pyytämään apua ja sen takia nöyrtymään. Olet koko ajan niin tarvitseva ja se aiheuttaa häpeää ja DKT:nkin mukaan syö itsekunnioitusta. Joten itsekunnioituskuuri on tarpeen. Yritän harjoittaa sitä viikonloppuna, sen on nimittäin kotiläksynä. Katsotaan miten onnistun!
Päivänkakkara tuli Päiväkotiin tekonahkahousut jalassa. Hän myönsi jossain vaiheessa että ne eivät ehkä olleet paras valinta helteiselle kesäpäivälle. Tarjosin isoa huiviani sariksi, joka kieltämättä oli aika hippimäinen. Päivänkakkara piti kuitenkin urheasti kiinni tyylistään. Ihailen suuresti Päivänkakkaren luonteenlujuutta.
Päivänkakkara ja Kukka ovat alkuihastuksen jälkeen henganneet minun kanssani yhtä paljon kuin minä ja Kukka keskenämme. Että se siitä mustasukkaisuudesta.
Päivänkakkara ja Kukka keskustelivat tapansa mukaan hilpeistä ja keveistä aiheista. Tällä kertaa aiheena oli ihmisverenjuonti tai kuten sitä kutsun, veri-imuttelu. Aihehan on ehdottoman kielletty osastolla mutta kukapa sinne ulos savuttomassa työpaikassa tulisi meidän juttujamme kuuntelemaan. Kukka oli selvästi hyvin kokenut ja huolekseni antoi viattomalle Päivänkakkaralle vinkkejä. En kerro teille niitä, ettei kukaan saa ideoita, mutta Kukka oli todella asiantunteva! Kukka sanoi, ettei niin pidä oman verensä mausta. Hän ja hänen eksänsä (tunnemme myös toisemme sillä me hullut tunnemme kaikki toisemme), joka muuten myös on nainen, joivat jatkuvasti veri-imuttelivat.
Voitte järkyttyä tästä, mutta allekirjoittanutkin on antanut juoda vertaan! Se tapahtui bileissä joissa osallistujat olivat niin mustavoittoisesti pukeutuneet että tunsin olevani lakritsipussissa. Siellä juotiin verta ja olin tavattoman utelias (ja tavattoman kännissä). Kysyin haluaako joku juoda minun vertani. Halusi. Se oli pieni goottimimmi joka oli tunnettu niin holtittomasta ajotyylistä että oli yhden onnettomuudeen takia meinannut saada kortin hyllylle. Näin jälkeenpäin ajatellen… ei ehkä ollut viisasta antaa tuntemattoman, itsetuhoisen ja humalaisen ihmisen viiltää itseään ranteeseen. Joka tapauksessa, hän tarttui ronskisti ranteeseeni ja hänen viiltokätensä oli yhtä raskas kuin hänen kaasujalkansa. Useampi ihminen katsoi minua ja jouduin todella pidättämään itseäni etten huutanut. Minulla on vieläkin arvet siitä. Kadun tapausta joka kerta kun katson niitä, hänellä kun ei ollut yhtä sofistikoitunut tyyli kuin Kukalla.
Sitten hän imi vertani. Se oli elämäni omituisin, kiehtovin ja mystisin tapahtuma. No ei ollut. Se oli melko tylsää. Tuntui samalta kuin joku olisi imenyt rannetta. Verta toki tuli, mutta sitä nyt näkee verikokeissakin. Se oli vähän niin kuin sellainen suudelma jota olet todella odottanut ja joka sitten onkin aika lattea.
Olen myös maistanut tuoretta verta, ihan vain uteliaisuuttani. Se on viisisenttisen makuista ja lämmintä. Ymmärrän miksi sitä käytetään ruuissa ja miksi joissain maissa sitä juodaan. Ihmiseveren juonti on eri asia. Sillä on symboliarvoa. Veri on kuitenkin elämän symboli, ja monissa kulttuureissa se on niin pyhää ettei sitä saa käyttää elintarvikkeena ja… Äh, me kaikki tiedämme että sitä tekevät gootit ovat vain katsoneet pari vampyyrirainaa liikaa.
Minä ja punasipuli. Koimme saman kohtalon.